Pääsiäinen: Tämä on se aamu

Luuk. 24:1–12

Mitä minä voin tälle kaikelle? Entä mitä Jumala tekee? Pääsiäinen ei tuo vastausta, joka poistaisi kivun ja hämmennyksen yhdellä iskulla. Mutta se tuo jotakin syvempää. Se tuo toivon, joka ei perustu silmin nähtäviin tuloksiin vaan Jumalan lupaukseen. Jeesus nousi ylös, mutta haavat jäivät näkyviin. Pääsiäinen ei tarkoita sitä, että kaikki paha katoaisi vielä. Se tarkoittaa, että kuoleman varjojen maassa Jumalan valtakunta, elämä, murtautuu esiin.

Pääsiäisaamuna Jeesus ei näyttäydy voimakkaille vallanpitäjille tai suurille ihmisjoukoille, vaan ystävilleen. Hän ilmestyy puutarhassa surevalle naiselle, murtaa leipää matkalaisten kanssa, astuu kalastajien keskelle rannalle. Hän tulee sinne, missä eletään tavallista elämää: surun, työn ja arjen keskelle. Se ei ole sattumaa. Jumala valitsee tavallisen paikan ja tavalliset ihmiset. Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus tekevät jokaisesta hyvästä arjen teosta osan Jumalan valtakuntaa. Jaettu ateria, lempeä sana, tehty työ, annettu anteeksianto. Kaikki ne voivat kantaa pääsiäisen iloa. Ylösnousemuksen muistaminen ja siunaus ei ole vain suuria hetkiä varten, vaan valoa arjen keskellä.

Joskus paras tapa osallistua ylösnousemuksen todellisuuteen on levätä. Nukkua kunnolla. Pysähtyä. Luottaa, että minä en kanna koko maailmaa, vaan Jumala kantaa. Lepo ei ole pakoa todellisuudesta, vaan osa Jumalan työtä meissä. Vasta kun saa hengähtää, jaksaa taas nousta, elää ja rakastaa. Ehkä tämäkin pääsiäinen tapahtuu niin: ei suurina sanoina, vaan siinä että uskallat pysähtyä. Siinä että joku kuuntelee. Siinä että huomaat toisen ihmisen. Siinä että teet työsi kunnolla, rakastat omiasi, pidät huolta jostakusta. Siinä että et jää makaamaan oman uupumuksen tai maailman pelkojen keskelle, vaan nouset pienin askelin elämään arkista elämääsi. Tavallista elämää, mutta juuri siksi kaikista tärkeintä maailmassa.

Jussi Laine
Merimieskirkon pappi. Koti-ikävän ja kaukokaipuun kokemusasiantuntija.