Metsä kutsuu

Kirsi Männistö, diakoniatyöntekijä, Tainionvirran seurakunta

Rasahtelua, huminaa, nakutusta. Suljen silmät ja hengitän syvään sisään ja ulos. Oi metsä, sinä kutsut ja minä vastaan: tässä olen, hoivaa minua.

Kun kaikkea pään ja mielen sisäistä on tungokseen asti, on hoitavaa lähteä luontoon. Suuntaan askeleeni metsäpolulle, koska metsän siimeksessä tuntuu helpolta vaan olla, kaikesta suorittamisesta vapaana. Ja tavallaan turvalliselta – valoisaan aikaan. Pimeä metsä pelottaa, koska eläväinen mieleni kuvittaa liikaa asioita.

Kiehtovuutta metsässä silti on aina. Niin paljon ihmeteltävää, nähtävää, tunnusteltavaa. Erilaisia pintoja, hämmästeltäviä koloja ja kuvioita, liikettä. Metsä on kuin rikas valtakunta. Huikea tutkimusmatka ja seikkailu. Kotini lähellä on metsä, joka sai aikanaan nimekseen ”taikametsä”, sillä sen hehkuva vihreys tuntui lumoavan, kun poikani kanssa siellä usein retkeilimme.

On vaikea sanoa, mikä metsässä on parasta. Sammaleet ainakin ja puut! Puiden tuijottamiseen en kyllästy. Kun katsoo ylös puiden latvoihin, sitä hiljenee. Pään ja mielen saleihin tulee tilaa. Alkaa kuulla.

Metsä kutsuu minua kuuntelemaan. Metsässä kuulen paremmin. Kuulen hiljaisuuden, luonnon puheen ja Pyhän. Jumala puhuu luomansa kautta. Monet asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Ajattelen, että meille ihmisille oman pienuutemme huomaaminen tekee loppujen lopuksi hyvää. Enkä tarkoita pienuudella arvottomuutta, vaan sitä, että olemme osa jotakin suurempaa. Ja sillä suuremmalla on meille asiaa, jota on tärkeä pysähtyä kuuntelemaan.

Vastaan tulemisen voima

Tulen metsään hoivattavaksi. Metsän tarjoama hoiva on kokonaisvaltaista hoivaa. Metsässä oleilu tekee hyvää niin fyysiselle kuin henkiselle terveydelle. Aistit terävöityvät. Kun yksi aisti herkistyy, virittyvät muutkin aistit tarkkaavimmiksi. Siksi ajattelen, että kun antaudun kuuntelemaan, näen laajemmin. Näen yksityiskohdat, jotka puhuttelevat. Ja niistä alkaa kutoutua tarinaa tai pieniä, merkityksellisiä oivalluksia.

Metsän ja ylipäänsä luonnon antama ilmainen hoiva on muistuttanut minua siitä, että meillä on vastuu myös niiden hyvinvoinnista. Vaikka ihminen on pieni osa tätä kaikkea luomakuntaa, se ei tarkoita sitä, etteikö pienikin voisi paljon. Enemmän on kyse siitä, että tulee vastaan. Mistä minä voin luopua, jotta metsäkin voi hyvin?  Niin, en ehkä isoja asioita osaa tai pysty tekemään, mutta pieniä arkisia hyviä tekoja kyllä. Yksinkertaisen kaunis elämä tuntuu oikealta. Kiinnitän enemmän huomiota metsään ”jättämiini jälkiin”.  Kaikki se hyvä, mitä luonnolle teen, tulee hyvänä takaisin. Sama koskee myös ihmisyyttä.

Kun hiljennyn ja pysähdyn kuuntelemaan ja tutkimaan itseäni, uskallan tulla myös toista ihmistä vastaan. Vastaan tulemisen voima on kuin valo, joka valaisee pimeän metsän. Valossa huomaa, että oma mieli, omat kokemukset, omat pelot tekevät välillä kepposet – samoin kuin pimeässä metsässä mieli alkaa kuvittaa kaikenlaista. Pysähtyminen ja rauhoittuminen ovat siksi niin kovin tärkeitä.

Metsä kutsuu minua kuuntelemaan ja kuuntelemalla voin oppia ja kasvaa. Voin oppia itsestäni, toisista ja Jumalasta. Miksi siis pitäisin hoivan kokemukseni ja oivallukseni vain itselläni? Tämä näkökulma on avannut itselleni polun luontolähtöiseen diakoniaan. Pienissä askeleissa sitäkin, mutta se riittää.

Ekopaasto on mahdollisuus meille kaikille. Ekopaaston tämänvuotinen teema ”metsä kutsuu hiljentymään” herättelee meitä hyvinvointiin, niin suhteessa itseemme, toisiimme, luontoon kuin Luojaan. Metsän kutsuja on monenlaisia. Mikä sinua kutkuttaa eniten juuri nyt? Lähde sitä kohti, vaikka ihan pienin askelin.

Sanotaan, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka. Lähde sinäkin Ekopaaston tarjoamille poluille metsään. Seikkaile, tutki, hiljenny, nauti … mieli avoinna.