Köyhyystutkija näkee rahan eristävän ihmisiä toisistaan: “On helppo sanoa toiselle: ‘Hanki töitä!'”

Dosentti Anna-Maria Isola näkee köyhyyden syiden löytyvän yhteiskuntamme arvoista, asenteista ja tavoista olla olemassa. Suomen poliittinen nykytilanne herättää hänessä vihan tunteita.

Anna-Maria Isola on osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja köyhyyden tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Köyhyyden tutkijaksi hän kokee päätyneensä alun perin sattuman kuljettamana.

Venäjän ja Suomen syntyvyyttä käsittelevää väestöpolitiikkaa tarkasteleva väitöskirja vei nuoren tutkijan aikoinaan Pietariin opiskelemaan venäjän kieltä. Siellä ollessaan hän tutustui poliitikko, sosiaalilääketieteen dosentti Ilkka Taipaleeseen ja tämän kokoaman nuorisotallin jäseniin. Taipale on tullut tunnetuksi esimerkiksi asunnottomien, työttömien ja syrjäytyneiden asiaa ajaneena kansalaisaktivistina. Isola koki nopeasti tulleensa adoptoiduksi osaksi porukkaa. Elettiin vuotta 2006.

”Eräänä iltana Ilkan hippipakussa veisasimme muun muassa yhdessä suomalaisia virsiä. Siinä joku keksi, että järjestäisimme kirjoituskilpailun suomalaisesta köyhyydestä, josta ei siihen aikaan puhuttu niinkään kokemuksena, vaan vain tilastonumeroina. Koimme, että emme oikeastaan tienneet mitä köyhyys tarkoittaa”, Isola kertoo.

Isola ja muu porukka olettivat saavansa kasaan ehkä viisikymmentä kirjoitusta. Hämmästys oli suuri, kun vastauksia saapuikin yli kahdeksansataa.

”Ihmisillä oli patoutunutta tarvetta kertoa kokemuksistaan. He halusivat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi köyhyytensä kanssa.”

Kirjoitusten lukemista Isola muistelee ruumiillisena kokemuksena.

”Ihmettelin esimerkiksi omaa väsymystäni lukiessani yksinhuoltajaäidin kokemuksia siitä, miten raskasta on rankassa lumisateessa raahata lastenvaunuissa lasta ja viimeisillä rahoilla hankittuja ostoksia. Köyhyydestä kirjoittavien kertomukset menivät ruumiiseen”, hän sanoittaa.

Kovat asenteet

Viimeistään elettyihin köyhyyskokemuksiin tutustumisen myötä katosivat ajatukset siitä, että ihmiset olisivat yleensä voineet tehdä itse enemmän omalle tilanteelleen. Köyhyyden taustalla saattaa vaikuttaa esimerkiksi opiskelu ammattiin, jolla yksilö ei olekaan pystynyt työllistymään.

”Vielä 10 vuotta sitten tällaista keskustelua, että köyhyys olisi jotenkin ihmisen omaa syytä, käytiin aika vallattomasti julkisuudessa. Nykyään on enemmän myös ymmärrystä ja halua auttaa. Erilaiset näkemykset köyhyyden syistä ovat tämän myötä tasapainoisemmin esillä”, Isola ajattelee.

Hän on myös pohtinut syitä siihen, miksi osa edelleen kokee tarvetta syyttää ihmistä itseään tämän kokemasta köyhyydestä.

”Selityksiä on varmasti useita. Ehkä ei tiedosteta, kuinka hyviin olosuhteisiin itse on synnytty. Tällöin ei nähdä, ettei kaikilla ole esimerkiksi samoja taloudellisia edellytyksiä. Osa kovista asenteista johtuu myös siitä, että ihmiset ovat saattaneet itse kokea jääneensä aiemmin yksin ja ilman apua. Tällöin asenteissa muita kohtaan saattaa olla taustalla katkeruutta oman elämän tapahtumista”, hän pohtii.

Yhtenä syynä koviin asenteisiin köyhyydestä kärsiviä kohtaan Isola näkee myös ajattelun laiskuuden.

”Jos ei jaksa ajatella asiaa sen enempää, on helppo sanoa toiselle: ’Hanki töitä.’”

Rahan valta

Köyhyys vaikuttaa monin eri tavoin ihmisen hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin toimia yhteiskunnassa. Isola kertoo pienituloisuuden esimerkiksi usein kuihduttavan ihmiselle elintärkeitä sosiaalisia suhteita ja vievän kokemuksia yhteenkuulumisestä sekä yhteisöllisyydestä.

”Esimerkiksi kaupungeissa sosiaaliset alueet alkavat olla maksullisia ja rahantarve on läsnä kaikkialla, jos haluaisi vaikka käydä ystävien kanssa kahvilla. Tämä mekanismi jo sinällään eristää köyhyydessä eläviä muista.”

Keskeisenä ongelmana Isola näkeekin kulutuskulttuurin vahvistumisen.

”Niin kauan, kun kilpailemme materiassa, niin kauan myös syrjimme ja ylläpidämme ulossulkevia käytäntöjä, joihin pienituloiset eivät pysty osallistumaan. Tällaiseen kulttuuriin usein myös kasvatamme lapset jo pienestä pitäen”, hän kokee.

Isola muistelee erään köyhyydessä elävän kertoneen, ettei jaksa enää lähteä ovesta lainkaan ulos ensimmäisen ajatuksen ollessa se, että ulkomaailmassa tarvitaan rahaa.

”Moni myös kertoo keksivänsä tekosyitä, joilla välttää ulos lähteminen muiden kanssa. Esimerkiksi nuorten keskuudessa ystävät voivat haluta auttaa, mutta köyhyyttä kokeva ei itse halua olla toisille vaivaksi tai rasite kykenemättä olemaan vastavuoroinen”, Isola harmittelee.

Vähitellen pienituloinen ei välttämättä enää saa kutsua liittyä vapaa-ajan menoihin, koska oletukseksi muodostuu, ettei tämä kuitenkaan lähde mukaan.

Ulkopuolisuuden identiteetti

Eristäytyminen muista johtaa samalla siihen, ettei köyhyydessä elävä pääse näyttämään omaa osaamistaan ja persoonallisuuttaan. Tilanteen jatkuessa tämä syö itsetuntoa ja vähitellen ihminen alkaa unohtaa omia hyviä puoliaan.

”Raha ohjaa ihmiset vähintäänkin erilaisiin ryhmiin, mutta myös eristää. Ihmisen jäädessä yksin, hänellä heikkenee kokemus siitä, että tulisi kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään”, Isola kertoo.

Samalla pidemmälle tulevaisuuteen suuntautuvat suunnitelmat ja toiveet alkavat kadota. Elämää aletaan elää enemmänkin selviytyen päivästä päivään.

”Vaikka esimerkiksi yksinelävällä työttömällä olisi käytännössä todella paljon aikaa, saattaa tämä muodostua vankilaksi, jossa ei pystykään enää tekemään mitään”, Isola huomauttaa.

Monen kohdalla lopputulos on se, että varsinkin yksin elävä aikuinen jää köyhyyden tuottaman ulkopuolisuuden identiteetin vangiksi.

Mahdollisina yhteisöllisinä ratkaisuina Isola korostaa kohtaamisen paikkojen ja keskinäisen arvostuksen lisäämistä yhteiskunnassa.

”Kun ihminen tulee kohdatuksi ja nähdyksi omana itsenään, tämä vaikuttaa suoraan omiin kokemuksiin köyhyydestä”, hän kiteyttää.

Yhteiskunnallinen haaste

Pienituloisten asioiden ajamisen Isola näkee yhteiskunnassa tällä hetkellä haastavana erityisesti siitä syystä, että ihmiset kieltäytyvät omaksumasta itselleen köyhän identiteettiä. Yksilötasolla tämä on positiivista, mutta samalla vaikeutuu joukkovoiman kerääminen asioiden yhteiskunnalliseksi muuttamiseksi. Identiteettikamppailu ei myöskään onnistu suojelemaan pienituloisia köyhyyden negatiivisilta seurauksilta.

”Ihmisten taistellessa köyhän identiteettiä vastaan, rakentuu samalla jatkuvasti muita ei-toivottuja identiteettejä, jotka ovat vaikeammin torjuttavissa – kuten juuri kokemus ulkopuolisuudesta”, Isola korostaa.

Joukkovoiman puuttuessa ovat köyhyydessä elävien haasteet usein helposti ohitettavissa päätöksenteossa. Tältä kannalta Suomen poliittinen nykytilanne aiheuttaa Isolassa vihan tunteita.

”Ihmiset voisivat vaatia oikeudenmukaisempaa politiikkaa ja leikkauksia. Nykytilanteessa toimitaan inhimillisesti väärin”, hän ajattelee.

Itse rakentamamme ongelma

Isola toivoisi ihmisten ymmärtävän, että köyhyys on itse rakentamamme ongelma, joka kytkeytyy laaja-alaisesti kestämättömiin elämäntapoihimme. Tilanteen ratkaisu ei hänen mukaansa löydy esimerkiksi yksittäisten ihmisten diagnosoimisesta tai heidän ulkopuolisuuden kokemustensa hoitamisesta. Kaikkein vähiten apua on köyhyydessä elävien syyttelystä.

”Meidän pitäisi pystyä katsomaan enemmän ympäröivään yhteiskuntaan. Sen arvoihin, asenteisiin ja tapoihin olla”, Isola ajattelee.

”Olisi hienoa, jos esimerkiksi materian hankkimisen sijaan kilpailisimme toistemme kunnioittamisessa ja hyvissä teoissa”, hän unelmoi.

Isola muistelee vuosien takaa haastattelutilannetta, jossa köyhyydessä elävä kertoi olevansa menossa naapurilleen tiskaamaan. Naapuri oli tällä välin menossa molempien puolesta käymään leipäjonossa, koska haastateltavan omat jalat eivät enää jonottamista kestäneet.

”Itseäni alkoi oikein tympimään pohtiessani, kuka tässä on lopulta oikeastaan syrjäytynyt. Olenko se kuitenkin minä, joka joudun ostamaan kaiken rahalla tällaisten verkostojen puuttuessa”, Isola naurahtaa.

Anna-Maria Isola oli tammikuussa 2025 järjestettyjen Diakonian ja kasvatuksen päivien yksi pääpuhujista.

Teksti: Mikko Kurenlahti
Kuva: Alpo Syvänen