Kirkon paneelissa SuomiAreenassa pohdittiin: Onko Suomi sairastunut pärjäämiseen?

Pärjäämiseen sairastunut Suomi oli teemana kirkon järjestämässä paneelissa 25.6.2025 Porin SuomiAreenassa. Panelisteiksi saapuivat ministeri Mika Poutala, kielitieteilijä Janne Saarikivi, somevaikuttaja Kristiina Raula ja piispa Mari Leppänen.

Torilavalla paneeli avattiin Porilaisten marssilla, jonka soitti trumpetisti Tommi Kolunen.

– Porilaisten marssi korostaa sotilaan urheutta. Mutta ei sotilaskaan pärjää yksin, avasi paneelin MTV:n uutisankkuri Shahin Doagu ja pyysi panelisteja kertomaan hetkestä, jolloin he eivät ole pärjänneet yksin.

Mari Leppänen nosti esiin monia suomalaisia koskettavan tilanteen, kun omat vanhemmat eivät enää pärjää ilman apua. Heitä auttaakseen Leppänen on itsekin joutunut pyytämään apua. Myös Kristiina Raula oli kokenut samaa, kun hänen isänsä sairastui.

– Totesin, että minä yksin en tässä riitä eikä läheisten tuki. Tarvitsin enemmän apua, että pärjään. Se oli mullistava hetki itselle.

Mika Poutala oli havahtunut omaan pärjäämättömyyteensä SuomiAreenassa.

– Tänään on ollut sellainen tilanne. Minulla on vähintään 5 esiintymistä. Jos erityisavustajani eivät olisi avustaneet ja tehneet pohjatöitä, en olisi pärjännyt, Mika Poutala totesi.

Janne Saarikivi puolestaan tunnusti, että pärjäämättömyys on hänen päivittäinen peruskokemuksensa. Nyt Porissa se kiteytyi erityisesti siihen, että hän oli unohtanut puhelimensa Helsinkiin.

– Ensin oli olo, etten pärjää. Oltuani vuorokauden ilman puhelinta huomasin, että pärjään yllättävän hyvin. Kun pääsen Helsinkiin ja saan puhelimeni, jälleennäkemisen riemu on varmasti rajaton.

SUOMALAISESTA PÄRJÄÄMISESTÄ puhuttaessa Janne Saarikivi totesi, ettei pärjääminen ole universaali vaan ihan suomalainen käsite. Sanaa pärjääminen on jopa vaikea kääntää esimerkiksi englanniksi.

– Kaiketi se käsitetään selviämiseksi ja itsenäisyydeksi, vastuullisuudeksi. Ehkä siksi, ettei tarvitse vaivata muita, Saarikivi sanoi.

Mari Leppänen arveli, että pärjäämisen suhteen Suomessa on alueellisia eroja.

– On kyläyhteisöjä ja paikkakuntia, missä on huolenpidon ja naapuriavun kulttuuria. Mutta yksinäisyys ja erillisyys vaivaa aika lailla meitä nuorista vanhempiin ihmisiin.

Leppäsen mielestä myös sosiaalinen media synnyttää yksinäisyyttä ja erillisyyttä, koska siellä elämästä näyttäytyy puolia, jotka eivät ole todellisuutta.

– Somessa mieluummin annetaan itsestä hyvin pärjäävä kuva, Raulo myönsi ja kannusti kertomaan somessa myös rehellisesti aidon elämän puolista, koska parhaimmillaan somessa myös pystytään antamaan vertaistukea ja ryhmäytymään.

Mika Poutalan mukaan urheilumaailmassa on ruvettu enemmän puhumaan mentaaliharjoittelusta ja samalla myös tunnepuolesta. Viime vuosina on nähty myös urheilijoiden ulostuloja mielenterveyden haasteista.

– Urheilu yhteisönä on ollut liian kova ja kylmä. Mentaliteetti ajaa siihen, että salaillaan omia menestysreseptejä, ja se johtaa siihen, että et avaa omia tuntemuksiasi, Poutala sanoi.

Saarikivestä urheilu on mielenkiintoista ja hauskaa, koska se on niin selkää säännöiltään. Häntä pelottaa kuitenkin se, että urheiluvertauksia viljellään nykyään kaikessa.

–  Presidentti näkee kaiken tsemppaamisena, juoksuna, parantamisena. Ne ovat vääriä metaforia moniin asioihin. Yhteiskuntaelämä on kauheaa kaaosta, enimmäkseen se ei ole kilpailua.

DOAGU NOSTI esiin nuoret, jotka ovat rohkeita ja muutoshaluisia mutta joista monet käyvät läpi burn outin.

– Pärjääminen nähdään niin, että kun pärjäät, kaikki on täydellistä. Kun sen sijaan voisi olla niin, että elämä on suht hyvää, ja se on jo pärjäämistä, Raulo analysoi nuorten tilannetta.

Toisaalta Raulon mukaan nuoret kertovat avoimesti ongelmistaan ja pyytävät apua. Unelmat ovat kuitenkin mahtipontisia. Enää ei haluta tehdä tavallisia töitä vaan hakea johtajan paikkaa, olla vaikuttaja.

– Katoaako meiltä ymmärrys, että elämään kuuluu myös hauraus, sairaudet, tappiot? Ja samalla yhtä aikaa elämä voi olla rikasta ja hyvää, Mari Leppänen pohti.

Mika Poutala puolestaan totesi kaipaavansa politiikkaan tulevaisuuden uskoa.

– Jatkuvasti puhutaan vain vaikeimpien skenaarioiden kautta. Pitäisi olla armollisempaa politiikkaa. Meiltä unohtuu se, että pitäisi olla toinen toisiamme kohtaan armollisia.

Janne Saarikivi pohdiskeli läntisissä maissa viljeltyjä virheellisiä olettamia suhteessa pärjäämiseen.

– Kaiken pitää kehittyä. Ei, vaan kaikki muuttuu. Kaiken pitää kasvaa. Sekin on kummallista. Miksei voisi kutistua, pienentyä ja hiljentyä? Virheellisten olettamien emäolettama on, että ihminen itsessään on relevantti mittayksikkö. Olemme paljon vähemmän yksilöllisiä kuin luulemme.

MUTTA VOIKO yksin pärjäämisessä olla myös jotain hyvää?

– Eihän pärjäämisen kokemus ole vain negatiivinen. Se on vahva tunne. Monella tavalla hyväkin, Leppänen totesi.

Raulon mielestä tilanteissa, joissa haluaa pärjätä yksin, voi saada myös hienoja onnistumisen kokemuksia.

Poutala tunnusti, että pärjääminen sanana tuo hänelle ensimmäiseksi positiivisen konnotaation. Lapsillekin sanotaan ”Kyllä sä pärjäät” tarkoittaen tukea ja turvaa siitä, että kaikki menee hyvin.

– Näen pärjäämisen itsetuntona.

Janne Saarikivi totesi, että jos liian helpolla antaa periksi, siitäkin tulee paha mieli.

– Tarkoitus on saada meidän potentiaali realisoitua: tehdä sitä, missä ollaan hyvä, mikä on intohimo, mahdollisimman kunnolla, Saarikivi summasi.

Paneelin lopuksi laulettiin yleisön kanssa yhdessä trumpetin säestyksellä J. Karjalaisen: ” Me ollaan sankareita kaikki. Kun oikein silmin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän. Ihan jokainen.”

Teksti ja kuva: Freija Özcan/Kotimaa

Teksti on julkaistu myös Kotimaa-lehdessä.