Kiitos on iso pieni sana

Ystäväni pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka ilta hän kirjoittaa siihen kolme asiaa kuluneesta päivästä: kolme kiitoksen aihetta – isoa tai pientä. Ne mielessään hän rauhoittuu nukkumaan.

Tuo pieni harjoitus on muuttanut hänen elämänsä. ”Näen nyt erilaisin silmin päiväni ja sen tapahtumat, sillä haluan illalla muistaa tärkeät hetket. Yhtäkkiä huomaan niitä paljon. Välillä iltaisin on runsaudenpulaa ja silloin saatan kirjoittaa enemmänkin. Vaikeinakin päivinä kiitoksen aiheita on ollut luonteva löytää.”

Katkeruus on sielun syöpä

Millaisin silmin katselet maailmaa ja elämääsi? Joskus vaikuttaa, että joillain ihmisillä on päässään silmälasit, joilla näkee selvästi kaiken, mikä puuttuu tai on huonosti, väärin ja ankeaa. Sitten keskitytään näihin asioihin. Aina löytyy keskeneräistä ja epätäydellistä, valittamisen aiheita ei ole vaikeaa löytää. Kaikkea kurjaa ennakoivissa ja lietsovissa ajatuksissa voi suorastaan kieriskellä. Ankeus myös tarttuu. Riitaisassa perheessä saatetaan kärvistellä naljailevan puheenparren kierteessä, jossa puhutaan toisille ikävään sävyyn ja jossa kehu on pelkkä vitsi. Sellaisessa vuorovaikutuksessa kaikilla on paha olla. Ankeuttaja on tehokas vaikuttaja.

Jotkut ovat sairastuneet katkeruuteen ja kyynisyyteen. Paha olo, suru ja viha ovat ajallaan jääneet kuulijaa vaille ja ihminen on jäänyt menneisyytensä kokemusten vangiksi. Katkeruus on turvallinen suojakuori, jonka tehtävänä on varjella kivulta ja uusilta pettymyksiltä. Kun ei koskaan mitään hyvää ajattele, ei myöskään pety. Katkera ihminen on kuin vanhan ajan lp-levysoitin, joka on jäänyt jumittamaan samaan kohtaan. Hän on raskasta seuraa itselleen ja myös toisille. Siksi hän on usein lisäksi yksinäinen, mikä tietenkin syventää katkeruuden kokemusta.

Elämä virtaa meissä

Sitten on heitä, ystäväni kaltaisia, jotka ovat työstäneet vaikeita tunteitaan ja ottaneet silmiltään nuo kehnot, vääristävät silmälasit. He eivät ole päässeet elämässä erityisen helpolla, mutta silti he näkevät selkeämmin ja laajemmin koko elämän, kaikkine puolineen. Kirkas päivä tai riemukas hetki ei jää heiltä huomaamatta, mutta he panevat merkille myös ujon hymyntapaisen, haparoivan kohteliaisuuden ja pilvisen päivän lempeän valon. He huomaavat sen, mikä on hyvää, oikein ja kaunista ja omilla teoillaan he vahvistavat sitä. He heijastavat hyvää ympärilleen. Kiitollinenkin ihminen on tehokas vaikuttaja.

Vaikeita kokemuksiaan ja tunteitaan, kuten pettymystä, vihaa, vaille jäämistä ja katkeruutta voi käsitellä missä tahansa elämän vaiheessa. Vuosikymmenten takaista surua voi itkeä tässä hetkessä, jos se on ollut aikanaan mahdotonta. Katkera voi viedä ajatteluaan toiseen suuntaan: Mitä tärkeää olen kokemuksistani oppinut? Mikä niissä vaiheissa elämää on ollut hyvää? Voi vähitellen päästä eteenpäin ­tutusta kaavasta, kertomaan myös toista tarinaa. Sitä, missä on selviytynyt vaikeista asioista. Oman historian vangiksi ei ole välttämätöntä jäädä – menneisyyden ei enää tarvitse virrata vastaan ja toistaa itseään. Kun uskaltaa kokea kiellettyjä tunteita ja kertoa myös toisen puolen omasta tarinastaan, ei enää ole jumissa oleva levysoitin, vaan muuttuu virtailevaksi: elämä kaikkine sävyineen virtaa meissä ja avaa silmät sillekin, mikä on hyvää ja kaunista. Kiitollista mieltä voi oppia.

Kiitollisuus elämän yhtenä ohjenuorana ei silti tarkoita vaikeiden asioiden tai kehittämiskohteiden sivuuttamista. Älyllistä kriittisyyttä tarvitaan, jotta emme taannu. Kiitollinen mieli voi ohjata suhteellisuudentajun vahvistumiseen. Haluan kehittää ja itsekin kehittyä, mutta samalla haluan nähdä hyvän ympärilläni ja arvostaa sitä.

Sydän, joka ymmärtää kiittää

On viisautta tulla tietoiseksi siitä, millaisin silmin tapaa maailmaa katsella, sillä elämän päivät ovat arvokkaita. On suuri sääli tuhlata niitä ankeuttajan ajatuskierteisiin. Kiitoksen aiheita ja tärkeitä asioita on valtavan paljon, kaikkialla ympärillämme. On surullista, jos huomaa läheisen ihmisen arvon ja merkityksen vasta, kun tämä sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen. On surullista, jos oma terveys ja elämä tuntuvat kullanarvoisilta vasta niiden menettämisen uhatessa. On surullista, jos vaivannäkö perheen eteen tuntuu tärkeältä vasta sitten, kun ero on jo tosiasia ja kaikki osapuolet henkisesti vereslihalla. On surullista, jos lapset ehtivät aikuisiksi ennen kuin vanhemmat ymmärtävät lapsuusvuosien ohikiitävyyden.

Kiitollisuus on näkevät silmät. Se on sydän, joka ymmärtää kiittää.

Tänään on hyvä päivä kiittää: sanoa kiitos elämälle, läheiselle ihmiselle, Jumalalle. Kiitos läheisistäni, kaikista rakkaistani – jokaisesta erikseen: perheeni jäsenistä, ystävistä, sukulaisista, tuttavista, kohtaamisista. Kiitos kodista. Kiitos arjesta ja sen tavallisista puuhista. Kiitos työstä ja harrastuksista, elämäntehtävistä, pienistä ja suuremmista. Kiitos kauniista maailmasta ja sen luonnosta. Kiitos elämästä – siitä että saan elää tämän ainutkertaisen, oman elämäni. Kiitos, että saan olla tämä minä. Kiitos, että saan rakastaa.

Heli Pruuki

TT, perhepsykoterapeutti