Kiirastorstai

Matt. 26:17–30

Ei tarvitse kuin katsoa kalenteriin huomatakseen missä määrin kristinusko on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin. Vuodenkierto on täynnä kirkollisia vapaapäiviä, mutta harva kokee kovaa syyllisyyttä siitä, jos päällimmäisenä mielessä ovat kuitenkin rentoutuminen, läheiset ja lomailu.

Se ei ole ollenkaan ihme, sillä vaikkapa pääsiäisen tarina voi tuntua raskaalta ja vaikeasti avautuvalta: tarjolla on enteiden ja aavistusten täyttämä monikerroksinen draama, jossa traagiset ihmiskohtalot saavat kosmiset mittasuhteet.

Pääsiäisen tarina puhuu sellaisesta maailmankuvasta käsin, jota tämän vuosisadan ihmisen ei ole helppo tavoittaa. Emme voi kuitenkaan ymmärtää kulttuuriamme ymmärtämättä näitä kulttuurimme perustarinoita. Myös parhaat keinot näiden kertomusten ymmärtämiseen löytyvät usein juuri kulttuuristamme.

Itse pärähdin joitakin vuosia sitten Bachin massiivisiin passiosävellyksiin, ja siitä lähtien ne ovat kuuluneet pääsiäiseeni. Bachin kulttuurinen etäisyys pääsiäisen tekstien kirjoittajien maailmankuvaan on paljon lyhyempi kuin meidän Bachiin, mutta Bachin nerokkaiden, tunteikkaiden ja selvästi syviä merkityksiä kommunikoivien sävellysten kautta voin itsekin eläytyä pääsiäiskertomuksiin aivan eri tavalla kuin voisin pelkkiä raakoja tekstejä lukemalla.

Taide on kieli, joka voi välittää merkityksiä myös ilman sanojen raskautta. Se voi toimia välittäjänä eri aikakausien välinä, tietynlaisena tulkkina erilaisten maailmankuvien välillä.

Ja kun liikutun ja vaikutun samoista asioista kuin satoja vuosia minua ennen eläneet, voin myös kokea itseni osaksi samaa historiallista jatkumoa. Vaikka mennyt aika tuntuu vieraalta ja etäiseltä, parhaimmillaan taide kuroo etäisyydet umpeen ja luo yhteyden vuosisatojen ja -tuhansien välille.

Lari Lohikoski
Kirjoittaja on itähelsinkiläinen luonnon ja kulttuurin ystävä, joka tekee töitä viestinnän ja teknologian parissa