Kelan eläkkeelle jäänyt pääjohtaja SuomiAreenassa: ”Kyllä tämä on hyvin rakennettu yhteiskunta”

Kelan juuri eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Outi Antila oli Kirkkohallituksen kansliapäällikön Pekka Huokunan keskustelukumppanina kirkon iltahetkessä keskiviikkoiltana 25.6. Ilta oli osa Porissa meneillään olevan SuomiAreenan ohjelmaa.

Itsekin aivan pian eläkkeelle jäävä Huokuna tahtoi tietää, mitä Antila aikoo tehdä eläkkeellä. Hän itse kertoi kohtaavansa usein saman kysymyksen nyt kun työura alkaa olla lopussa.

– Minäkin olen ihmetellyt sitä kysymystä. Olen siitä onnellinen, että olen suhteellisen hyvä voimainen. En tiedä mitä rupeaisin tekemään: kalastusta, metsästystä ja lastenlasten hoitoa. Eiköhän se siinä ole, Antila vastasi ja tahtoi tietää, mitä Huokuna itse aikoo tehdä eläkkeellä.

– Ajattelen ensimmäisen vuoden, Huokuna vastasi.

Huokunasta eläkkeelle jääminen on iso muutos ihmisen elämässä. Hän on pohtinut sitä, kuinka paljon oma identiteetti liittyy työrooliin. Johtavissa tehtävissä olevalta työ vie paljon aikaa ja ajatuksia.

– Siinä on myös se kysymys, kuinka pärjää eläkkeellä. Suomalainen keskieläke on aika pieni, jos sitä vertaa palkkatuloihin. Voi tulla huoli taloudesta, Antila lisäsi mutta myönsi, että hänellä itsellään ei tällaista ongelmaa ole.

– Kuinka saa itsensä viritettyä siihen, ettei tarvitse miettiä työasioita? Se tulee olemaan vaikein rasti.

OUTI ANTILA on koulutukseltaan juristi ja varatuomari. Kelan pääjohtaja hän on ollut vuodesta 2020. Mitä pitkä ura sosiaaliturvan kanssa eri työpaikoissa työtä tehneenä juristina on jättänyt käteen?

– Ehkä kuitenkin sen, että kyllä tämä on hyvin rakennettu yhteiskunta. Vaikka tällä hetkellä pitää säästää, eikä kaikki onnistu, on rakennettu sosiaaliturva pitkällä kaarella sellaiseksi, että siitä pitäisi löytyä apu kulloiseenkin tilanteeseen.

Kelassa on edelleen noin 8200 työntekijää, asiakaspalvelussa heistä noin 1700.

– Kela on tosi iso laitos. Siellä pyörii 18 miljardin edestä avustuksia. Se on valtion budjetista viidennes. Siellä kokee tekevänsä merkittävää työtä, Antila sanoi.

Huokuna muisteli aikaa, jolloin työskenteli kirkon diakoniarahaston hallituksen puheenjohtajana.
– Kun mietimme avustuksia, niissä keskusteluissa kävi aika usein ilmi, että kun perheen tilanne käytiin läpi diakoniatyöntekijän kanssa, usein jo pelkästään se keskustelu auttoi, hän sanoi.

Antilan mukaan myös Kelan toimistoissa edelleen Kelan työntekijät kohtaavat ihmisiä kasvotusten. Yhteistoimistoissa samoista tiloista löytyy niin Kelan, kuin hyvinvointipuolen ja työvoimapuolen asiantuntijoita.

– Sieltä löytyy tieto, mihin tukiin on oikeutettu tai mihin ohjataan seuraavaksi. Se että pääsee kertomaan asiastaan näyttää olevan ihmisille kovin tärkeää.

SUOMIAREENASSA KIRKON tilaisuuksissa keskustellaan tällä kertaa pärjäämisestä ja pärjäämiseen sairastumisesta. Antila ja Huokunakin viipyivät aiheessa hetken.

– Mitä pärjääminen tosiaan on? Olisin ehkä sitä mieltä, että pärjääminen on positiivinen asia. Usein käytetään sanontoja ”pärjään hyvin, olen saanut hyvän koulutuksen, onnistunut työelämässä”. Pärjääminen tavallisessa elämässä on sitä, että tulen toimeen omilla ansioillani. Sitten meillä on järjestelmä, joka tukee pärjäämistä, Antila pohti.

Huokuna totesi jääneensä miettimään, onko ihanne itse pärjäämisestä vieläkin suomalaisissa aika vahva.

– Ehkä nuoremmilla ihmisillä aika kauan kestää ennen kuin apua pyydetään. Ehkä on niin, että sitä apua on heikosti saatavilla. Ja kun on omat voimat ovat heikoilla, ei jaksa sitä apua etsiä, Antila arveli.

– Oma kokemukseni on, että apua saa, kun osaa pyytää. Ihan omasta kokemuksesta ja lähipiiristä näkee, että avun pyytäminen tulee aika myöhässä vaiheessa. Siihen tarvitaan usein joku, joka löytää sen seuraavan ulospääsyn

Antilan mukaan se joku voi olla Kelan toimihenkilö.

Teksti ja kuva: Freija Özcan/Kotimaa

Teksti on julkaistu myös Kotimaa-lehdessä.