Kansainvälinen menestystarina: otsonikerroksen suojelu 

Otsonikerroksen suojeleminen on kansainvälisen ympäristöyhteistyön menestystarina. Otsoniaukko havaittiin Antarktisen yllä vuonna 1985 ja otsonikerroksen heikkenemisen ympäristö- ja terveysvaikutukset todistettiin. Wienin sopimus otsonikerroksen suojelemiseksi solmittiin samana vuonna. Kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet otsonikerroksen suojeluun. 

Wienin sopimus raamittaa otsonikerroksen tilan seuraamiseen liittyvää tieteellistä ja teknistä yhteistyötä. Montrealin pöytäkirja rajoittaa otsonikerrosta heikentävien aineiden valmistusta, kulutusta ja kauppaa.  

NASA julkaisi vuonna 2009 tietokonesimulaation siitä, miten olisi käynyt ellei stratosfäärin otsonikerrosta tuhoavien CFC-yhdisteiden käyttöä olisi rajoitettu. Simulaation mukaan kaksi kolmasosaa otsonikerroksesta olisi tuhoutunut vuoteen 2065 mennessä ja tämän vuoksi maahan pääsevän ultraviolettisäteilyn määrä olisi lisääntynyt moninkertaisesti.

Ultraviolettisäteily olisi aiheuttanut huomattavaa vahinkoa kaikelle maanpäälliselle elämälle ja heikentänyt merkittävästi hiilinieluja, mikä olisi lisännyt arvioiden mukaan ilmaston lämpenemistä yhdellä asteella. 

Sopimusten ansiosta otsonikerrosta heikentävien aineiden päästöjä on onnistuttu vähentämään voimakkaasti, minkä vuoksi kloorin ja bromin pitoisuudet yläilmakehässä ovat alkaneet vähitellen laskea. Pitoisuuksien laskun seurauksena on saatu viitteitä siitä, että otsonikerros olisi toipumassa Etelänapamantereen yllä.

Tuloksekkaan kansainvälisen yhteistyön ansiosta otsonikerrosta heikentävien aineiden käytöstä on teollisuusmaissa jo pääosin luovuttu ja siten ehkäisty yli asteen verran ilmaston lämpenemistä, sillä otsonituholaiskaasut ovat myös voimakkaasti ilmastoa lämmittäviä kaasuja.

Lisäksi vuonna 2016 tehdyllä pöytäkirjan muutoksella, jossa otetaan fluoratut HFC-kaasut mukaan sääntelyyn (Kigalin muutos) ehkäistään vielä 0,4 C ilmaston lämpenemistä vuoteen 2050 mennessä.

Aineiden pitkän eliniän vuoksi otsonikerroksen on kuitenkin ennustettu elpyvän entiselleen keskileveysasteilla vasta vuoden 2050 tienoilla ja napa-alueilla myöhemmin, mahdollisesti vasta vuoden 2080 vaiheilla, mikäli Montrealin pöytäkirjan velvoitteita noudatetaan.  

Suurimpia uhkia otsonikerrokselle maailmanlaajuisesti ovat kasvihuoneilmiön voimistuminen ja sen vaikutukset otsonikerrokselle, päästöt ilmakehään olemassa olevista varastoista sekä typpioksiduulipäästöjen kasvu. 

Suomen ympäristökeskus

Kuva: AdobeStock