Juha Itkonen: Kannustan laskemaan kummiuden rimaa

Modernin miehen ja läsnä olevan isän mallia edustava kirjailija Juha Itkonen on koettanut suoriutua kohtuullisesti myös kummin tehtävistään.

”Ehkä on lohdullinen ja armollinen tapa ajatella kummiutta siten, että on olemassa silloin kun se lapsi mahdollisesti tarvitsee sinua. Jos pystyy olemaan edes joskus läsnä oleva kummi, silloin saattaa olla hänelle tärkeäkin aikuinen.”

”Perheasioista puhuminen on melkoinen miinakenttä, jossa keskustellaan yhtä aikaa monista eri asioista. Keskustelut sekoittuvat: keski-ikäiset valkoiset heteromiehet ovat joidenkin mielestä tässäkin liikaa äänessä, vaikka samaan aikaan miehiä myös kaivataan osallistumaan enemmän perhe-elämään. Me elämme tahallisen väärinymmärryksen aikaa ja julkisuudessa ihmisen sanoma kaapataan helposti”, huomauttaa Juha Itkonen heti kättelyssä.

Kummin roolistaan tällä kertaa kertova kirjailija ja neljän lapsen isä on kirjoittanut ja puhunut perhesuhteista harvinaisen sympaattisella tavalla, tosissaan ja vilpittömästi, suurella sydämellä ja lämmöllä, mutta vailla imelyyttä, saati kyynisyyttä ja ironiaa. Silti hän on saanut osakseen ankaraakin arvostelua, joskin paljon myös myönteistä palautetta.

Itkosen suoran omakohtaista ja itsekriittistä pohdintaa löytyy esimerkiksi teoksista Ihmettä kaikki (Otava 2018), Teoriani perheestä (Gummerus 2023) ja Kjell Westön kanssa tehdystä keskustelukirjasta 7 + 7 – Levottoman ajan kirjeitä (Otava 2019).

Suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole tungosta alueella, jolla mies miettii paikkaansa perheessä ja sukupolvien ketjussa myönteisesti ja myötäeläen, ei vain elämänhallintaongelmien ja ylisukupolvisten traumojen kautta.

”Edustan modernin miehen ja läsnä olevan isän mallia”, Itkonen myöntää.

Kummin rooli on tärkeä

Omat lapset antavat vähän väliä palautetta ja reklamaatioita. Kummina onnistumisen arvioiminen on haasteellisempaa, koska kummilapsia näkee harvakseltaan.

”Kummin rooli on tärkeä, mutta kun tutkiskelen omaa toimintaani, vähän riittämättömältä se vaikuttaa. Aktiivisempikin voisin olla, varsinkin kun muistaa, mihin kaikkeen on kummina lupautunut.”

Juha Itkosella on useita kummilapsia: veljen ja siskon pojat, vaimon siskon tytär, ystävän poika ja yksi epävirallinen, kastamattoman lapsen kummius. Itkosten yhteisiin kummilapsiin kuuluu myös ystävien tytär. Yksi ”ristiinmenevä kytköskin” kuviosta löytyy.

”Vaimoni pyysi omaa kummityttöään meidän lapsemme kummiksi. Tämä nuori nainen on hoitanut esimerkillisen tunnollisesti tehtävänsä. Hän on vienyt tyttäremme ja tämän kaksoisveljen aina välillä elokuviin, syömään tai teatteriin.”

Tuttuja ja yllättäviä kontakteja

Juha on tavannut eniten niitä sisarustensa kautta saamiaan kummilapsia, jotka ovat samaa ikäluokkaa hänen oman jälkikasvunsa kanssa. He tulevat usein kylään, jolloin heihin saa luontaisen kontaktin. Kaikille kummilapsilleen hän lähettää joka vuosi vähintään joululahjakirjan.

”Olen ajatellut, että lukeminen on hyvä tapa, ja olen pyrkinyt jakamaan kiinnostuksen siihen.”

19-vuotiaalla kummipojalla, jota Juha on nähnyt lapsuusvuosien jälkeen harvoin, on taannoin herännyt kiinnostus kirjallisuuteen, taiteisiin ja teatteriin. Kulttuuriorientoitunut kummisetä on voinut olla henkisenä tukena niihin liittyvissä keskusteluissa.

”Huomaan, että olen pystynytkin yhtäkkiä auttamaan häntä jollain lailla ja hänkin on kiinnostunut siitä, mitä minä voin tarjota. Hän on parhaillaan intissä, ja juuri äsken vaihdoimme muutaman viestin, joissa kerroin omista armeijakokemuksistani. Näin voi kummius toteutua yllättäen eri vaiheissa elämää.”

Turha tavoitella täydellisyyttä

Läheisiltä joskus tuntuneet ihmiset ovat toisilleen läsnä hyvin vaihtelevilla tavoilla vuosien saatossa.

”Se on luonnollista ja hyväksyttävää. Niin elämä menee. On hienoa, jos yhteyksiä ja kontakteja on edes jossain vaiheessa.”

”Ehkä on lohdullinen ja armollinen tapa ajatella kummiutta siten, että on olemassa silloin kun se lapsi mahdollisesti tarvitsee sinua. Jos pystyy olemaan edes joskus läsnä oleva kummi, silloin saattaa olla hänelle tärkeäkin aikuinen”, Juha Itkonen muotoilee.

Kaikkinensa kummius on hänestä positiivinen ja hieno tehtävä, johon ei pidä liittää liikaa suorituspaineita.

”Kannustan laskemaan kummiuden rimaa. Ihmisillä on ollut aina kummilapsia, ja niitä suhteita on hoidettu miten milloinkin – ei sitä asiaa kannata ajatella täydellisyyden kautta.”

Verisukulaiset säilyvät

Sisarukset ja näiden kautta tulleet kummilapset ovat yleensä aina jotenkin elämässä läsnä. Itkosen pariskunta on pyytänyt kummankin siskoja ja veljiä lastensa kummeiksi. Heidän kaikilla lapsillaan on tosin muitakin kummeja.

”Sisaruudella on vahvistava vaikutus, verisukulaisina he säilyvät meille läheisinä. Näistä pysyvistä ihmissuhteista ei voi oikein sanoutua irti – tai voi, mutta sillä olisi valtava emotionaalinen hinta.”

Itkosten tapauksessa sisarusten välinen side ja yhteisen menneisyyden jakaminen on ollut iso voimavara.

”Isäni kuoli talvella. Oli tosi hyvä asia, että veljeni ja siskoni olivat jakamassa kaikkea siihen liittyvää.”

Kummius yhdistää aikuisiakin

Suhde nuoruuden ystävien kautta tulleisiin kummilapsiin voi olla hauraampi ja haavoittuvampi, sillä se on kiinni myös siitä, miten intensiivisenä ystävyys säilyy. Juha Itkonen havaitsi tämän vanhan bändikaverinsa kanssa.

”Kun hän pyysi minua lapsensa kummiksi tuntui, että olemme ikuisesti ystäviä. Ja olemmekin. Mutta elämähän menee niin, että tiiviimmän ystävyyden aika on 20—30 ikävuoden välillä.”

”Kun ihmiset perustavat perheitä, vanhat ystävyyssuhteet tuppaavat löystymään, ja joskus ne katkeavat puolihuolimattomasti kokonaan. Silloin ystävän lapsen kummina oleminenkin muuttuu haasteelliseksi. Tässä tapauksessa välit eivät onneksi katkenneet.”

”Kummius voi yhdistää kivasti myös vanhempia. Tulee kutsu ylioppilasjuhliin, missä nähdään ja päivitetään kuulumiset. Aikuisten yhteydenpidonkin kannalta kautta kummiasia tuntuu arvokkaalta.”

Omaan kummitätiinsä Leenaan, isän siskoon, Itkonen on edelleen yhteydessä. Leena lähetti ahkerana lukuihmisenä Juhalle aina kirjan joulu- ja syntymäpäivälahjaksi. Hän asui Vantaalla, mikä tuntui lapsena hämeenlinnalaispojasta jännittävältä Helsingin läheisyytensä takia. Leenan oma tytär oli samanikäinen kuin Juha, ja innokas lukija hänkin.

Kummipoika saa kirjavinkkejä edelleen – ja palautetta omista kirjoistaan. He pitivät yhteyttä myös Juhan isän syövän aikana.

”On siteitä, jotka säilyvät. Jotain se merkitsee, että Leena on ollut kummini. Yhteytemme on läheisempi kuin se olisi muuten.”

Rituaalit ovat merkityksellisiä

Teoriani perheestä -teos on mainio myös äänikirjana, kirjailijan itsensä lukemana. Se sisältää kohtauksen Itkosten esikoisen ristiäisistä. Katkelma kotona vietetystä kastetilaisuudesta löytyi äänikirjaa tehdessä vanhasta videokamerasta.

”Oli häkellyttävää kuulla vuosien jälkeen näitä autenttisen elämämme ääniä. Tämähän kuulostaa perinteisen kristillisen hartauden mukaiselta menolta. Musikaalinen perhepappimme Kari Koivu veisaa päättäväisesti virsiä ja me muutkin laulamme, koska olemme musiikki-ihmisiä.”

Kirkon keskeiset rituaalit ovat merkityksellisiä Juhalle.

”On tärkeää, että ihmiselämän vääjäämätön ja päivittäistasolla usein hahmoton kulku saa kasteen tapaisia merkkipaaluja, jotka jäsentävät sitä.”

Myös konfirmaatio on tärkeä hetki elämänkaaressa niin kummilapselle kuin läsnä oleville kummeille.

”Syvimmän teini-iän laaksosta lähdetään varsin nopeasti etenemään kohti jonkinasteista aikuisuutta. Lapsuudesta on tultu pois ja ollaan jonkin uuden rajalla… Oman kummipoikani konfirmaatiossa yritin eläytyä muistamaan, mitä ajattelin laulaessani itse alba päällä niitä rippikoululauluja.”

Kriisi laittaa rukoilemaan

Yksi kummiuteen liitetyistä tehtävistä ja ihanteista on rukoilla kummilapsen puolesta. Juha Itkonen tunnustaa, ettei ole ollut tässäkään suhteessa erityisen hyvä tai ahkera kummi.

Hänen rukoilemisensa ei ole ollut muutenkaan säännöllistä, vaan se on liittynyt harvinaisten kirkollisten juhlatilanteiden ohella etenkin elämän hankaliin paikkoihin.

”Kriisit ovat laittaneet minut rukoilemaan. Esitän toiveita Jumalalle rukouksen muodossa usein vasta äärimmäisen hädän hetkellä.”

Ihmettä kaikki -kirjassaan Itkonen käsitteli pitkää ja raskasta, lopulta onnekkaasti päättynyttä prosessia, jonka seurauksena syntyivät tänä syksynä koulunsa aloittavat kaksoset.

Hän suhtautuu teoksessaan – suomalaisesta matalan profiilin luterilaisuudesta tuttuun tyyliin – omaan uskoonsa melko vähättelevästi. Ikään kuin jotenkin vähempiarvoista uskoa olisi se, että rukous lasten hengissä selviämisen puolesta ja avunpyyntö Jumalalle nousivat juuri hätätilanteessa.

”Ihminen on maailmassa yksin. Jonkinlaista lohtua sain rukouksesta sillä hetkellä. Ainakin se toimi tietynlaisena nöyrtymisen tunnustuksena, että olen tässä tilanteessa ja haluan rukoilla.”

”Kuvittelemme helposti olevamme kaikkivoipia silloin kun asiat sujuvat eikä ole mitään hätää: ’Minä ohjaan tätä kaikkea.’ Mutta en todellakaan ohjaa.”

Näe tapakristillisyys positiivisen kautta

Juha Itkonen ei ole koskaan miettinyt vakavasti luterilaisesta kirkosta eroamista, vaikka moni hänen tuttunsa on tehnyt niin. Instituution vakaana jäsenenä ja kummina häntä voisi siten pitää, sukupolvensa edustajiin suhteutettuna, kirkon luotettavana tukipylväänä. Joidenkin mielestä harvoin rukoileva ja uskonnollisiin rituaaleihin osallistuva, verrattain passiivinen ”tapakristitty” on kuitenkin jollain muotoa negatiivinen käsite.

”Toisaalta tapakristityn voi nähdä positiivisen kautta nimenomaan siksi, että tapakristillisyyteen kuuluvat hienot rituaalit, jotka tuovat ihmiset yhteen elämän tärkeissä hetkissä. Koen, että on hyvin vapaasti yksilön itsensä määriteltävissä, missä määrin nämä rituaalit ovat uskonnollisia. Joillekin niiden uskonnollinen merkitys on vahvempi, toiselle se voi olla olematon.”

Itkonen ei ole itse koskaan kokenut, että luterilainen tapakristillisyys rituaaleineen olisi erityisesti häirinnyt ketään.

”Se on salliva, avoin hengellinen kenttä, johon ihminen voi vapaasti sijoittaa oman hengellisyytensä.”

Kaipaus arkisuudesta ylöspäin

Kirjailija Juha Itkonen luonnehtii kristillistä ajatusmaailmaa vanhaksi ajatusrakennelmaksi, jonka ihmiset ovat yhdessä jakaneet.

”Siihen minutkin on kastettu, ja siitä olen hakenut hädän hetkellä lohtua ja turvaa. Olen etsinyt vastauksia ajatuksesta, että Jumala olisi sittenkin olemassa, eikä tämä elämä olisi ihan pelkkää atomien yhteentörmäilyä universumissa.”

Erityisesti omien lasten hätätilanteissa sekä isän sairauden ja tammikuussa tapahtuneen kuoleman äärellä Itkonen on tunnistanut itsessään hengellisiä tarpeita. Isän sairauden aikana hän luki jonkin verran Raamattua ja filosofiaa.

”Kyllä semmoinen kaipaus on arkisuudesta ylöspäin, että olisi jotain työkaluja käsitellä elämää ja kuolemaa. Ihmisellä on kuitenkin tarve ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kysymys, ja mihin tämä päättyy.”

Kun kuolema tulee silmille ja oma tai läheisen elämä loppuu, on haettava vastauksia siihen, mistä lohtu löytyy, kirjailija pohtii.

”Ei se löydy somesta, Hesarin uutisista tai mistään jokapäiväisestä, vaan arjen yli kurottuvasta uskonnosta ja filosofiasta. Tietoisuudesta, että ihminen on aiemminkin kamppaillut ihan samojen ongelmien kanssa, oman kuolevaisuuden ja elämän arvaamattomuuden kanssa.”

”Kristinusko on siinä tilanteessa yksi tarjolla oleva lohdun antaja.”

Kummilla itsellään ei tarvitse olla vastauksia perimmäisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin, vaan hän voi olla yhdessä muiden mukana ihmettelemässä elämän mysteeriä.

Kirjoittaja: Janne Villa

Valtakunnallista Kummipäivää vietetään sunnuntaina 2.6.2024
Kummipäivä