Joulukirkko rauhoittaa mielen jouluun

”Millaista joulukirkossa oli?” kysyin lapselta, joka palasi koululuokkansa kanssa tehdyltä kirkkoreissulta. ”Ihan kivaa,” hän vastasi, ”mutta siellä oli taas se sama tarina kuin viime vuonna.” Niinpä! Aina se sama tarina. Lapsen suora tokaisu nauratti, mutta antoi myös ajattelun aihetta. 

Kannattaako joulukirkkoon mennä, kun jo etukäteen tietää suunnilleen sen kulun? Kirkossa lauletaan melko varmasti tietyt tutut virret, kuten Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Luetaan ”se sama tarina” eli jouluevankeliumi, jossa Jeesus-vauva syntyy köyhään talliin, kapaloidaan ja laitetaan seimeen nukkumaan. Pappi puhuu siitä, miten joulun salaisuus kiteytyy lapsen viattomuudessa, ja miten tuo lapsi muutti historian.  

Joissain kirkkohetkissä lapset esittävät evankeliumin. Aikuiset seuraavat hymysuin, kun isoon kylpytakkiin kääritty pikku paimen haukottelee leveästi, Jeesus-vauva joutuu hiukkasen retuutetuksi varsin nuoren Maria-hahmon käsissä ja pienen enkelin koristenauha roikkuu hiusten sijaan hänen silmillään. 

Joulu on suosittu kirkkopyhä

Suomalaiset käyvät eniten kirkossa juuri jouluisin. Itsellenikin on tärkeää mennä jouluna kirkkoon, kuulla tietyt sanat ja laulaa tietyt laulut. Liittyä perinteeseen ja sukupolvien ketjuun ja saattaa samaan ketjuun myös lapseni. Perinteet kantavat, tuovat turvaa ja lohduttavat. Ne tarjoavat kokemuksen juurista aikuiselle ja myös lapselle: olen osa tätä kokonaisuutta ja kuulun tähän yhteisöön. Perinteiden kantamina emme ole ihan niin yksin harhailemassa tässä maailmassa. 

On liikuttava ajatus, että tällä samalla kirkonpenkillä ovat istuneet kymmenet, jopa sadat sukupolvet ennen minua. Heillä kaikilla on olleet omat mietteensä ja oman aikansa ilot ja murheet. He ovat huoliensa keskellä rukoilleet samaa Jumalaa. Vaikka en itse ole hyvä rukoilemaan, voin levätä tässä, Jumalan kasvojen edessä ja liittyä yhteiseen rukoukseen maailman ja sen ihmisten puolesta. Saan liittyä edellisten ja nykyisten sukupolvien kanssa samaan hyvän toivojien ja pyytäjien joukkoon ilman, että osaan tai jaksan mitään erityistä. Voin vain olla mukana, levätä ja antaa mielen rauhoittua jouluun. 

Olen pannut merkille, että joulukirkossa on usein erityisen yhteisöllinen tunnelma. Joulumieli herkistää miettimään läheisiä ja näkemään muutkin uusin silmin. Tuntuu luontevalta hymyillä vieraillekin ihmisille, ottaa heidät huomioon, toivottaa hyvää joulua. Joulukirkon tunnelma ja erityisesti sen musiikit voivat nostaa pintaan muistoja ja tunteita, myös haikeutta ja surua. Kaikki tunteet voivat kuulua jouluun ja niitä on hyvä kuulostella kirkon rauhassa, turvassa muiden keskellä. Ei haittaa, vaikka itkettäisi. 

Kirkossa voi muistaa myös kuolleita rakkaita

Erityisesti mielessä voivat olla jo rajan taa siirtyneet rakkaat. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet. Miespolvet vaipuvat unholaan.” Joulukirkon toistuvuus tarjoaa tajun vuoden kierrosta ja elämän ohikiitävyydestä – elämän arvosta. Taas on vuosi vierähtänyt, nyt lähellä ovat nämä läheiset. Kiitos tästä pienestä elämästäni. Kiitos siitä, että saan kokea tämän ja rakastaa näitä ihmisiä, viettää juuri tätä joulua. Ja kiitos heistäkin, jotka ovat jo edeltä menneitä. He ovat sydämessäni mukana joulunvietossani. 

Joulukirkko on aina aika sama, sillä vaikka maailma muuttuu, joulun sanoma ei muutu. Toisinaan kuitenkin jokin kirkkohetkessä puhuttelee erityisellä tavalla. Vuosia sitten pikkuruinen jouluenkeli simahti täyteen uneen seimen vierelle kesken joulukirkon. Muut enkelit lauloivat, mutta pienin nukkui sikeästi. Siinä oli joulun sanomaa kerrakseen. Tuo pieni enkeli tuli koko kehollaan eläneeksi todeksi ja samalla ilmaisseeksi kaikelle kansalle joulun suuren ilon ja tärkeimmän viestin:  

“Älä pelkää. Ole turvassa. Voit levätä ja luottaa: sinulle on syntynyt Vapahtaja. Kaikki on Jumalan käsissä.”

Teksti: Heli Pruuki, TT, psykoterapeutti
Kuva: Vili Lehtisalo