Hyvinvointivaltion puolustaja, puhu vaaleissa!

”Elämme demokraattisessa järjestelmässä, joka tunnetusti on vähiten huono vaihtoehto. Hyvin toimiva demokratia edellyttää, että kansalaiset ilmaisevat tahtonsa ja valitsevat edustajansa vaaleissa”, valtakunnanviisaaksi valittu taloustieteilijä Sixten Korkman muistuttaa.

Kun Helsingin Sanomien lukijat äänestivät alkuvuodesta, kuka on valtakunnan älykkö, ekonomisti Sixten Korkman, 77, voitti kisan (HS 1.2.2025) Hän on selittänyt vuosien ajan kärsivällisesti ja yleistajuisesti talouden suuria linjoja haastatteluissa, kolumneissaan ja kirjoissaan, kuten Talous ja utopia (2012) ja Talous ja humanismi (2022).

Mitä Korkman neuvoisi ihmiselle, joka miettii äänestämistään? Äitinsä pienenä menettäneen ja hyvin vaatimattomissa oloissa veljiensä kanssa varttuneen valtiotieteen tohtorin sydämenasiana on puolustaa hyvinvointivaltiota.

Pohjoismaista mallia on ”siihen kohdistuneesta kritiikistä huolimatta pidettävä historiallisena saavutuksena”, josta äänestäjänkin kannattaa epäilemättä pitää kiinni. Tämä kaikista kansalaisista huolehtiva yhteiskuntamalli on parantanut monin tavoin turvallisuuttamme ja tehnyt Suomesta ”monilla mittareilla huippumaan”.

”Meillä tunnetaan kollektiivista vastuuta yhteiskunnan jäsenistä. Pohjoismainen malli on osoittautunut toimivammaksi kuin muut, ja me olemme maailman onnellisimpia maita.” Hyvinvointimme tulevaisuuden suunnasta päätetään politiikassa, kaikissa vaaleissa.

Moraalinen velvollisuus satsata lapsiin

Sixten Korkmanin kunnioitus hyvinvointivaltion systeemeitä ja instituutioita kohtaan juontaa juurensa jo lapsuudesta. Päiväkoti ja koulu hyvine opettajineen pohjustivat köyhän vaasalaisperheen pojan pääsyä opintielle.

”Korkeatasoisen koulutuksen ansiosta Suomi voi olla jatkossakin toimiva demokratia. Kansalaisten on saatava asiallista tietoa yhteiskunnallisista kysymyksistä.”

Yhteisvastuullisessa kulttuurissa pienimmistä ja heikoimmistakin pidetään hyvää huolta: ”Meillä on moraalinen velvollisuus harjoittaa lapsen etua lähtökohtanaan pitävää politiikkaa. Muuten mahdollisuuksien tasa-arvo ei voi toteutua”, Korkman jyrähtää.

Ylisukupolviset ongelmat ja köyhyys kasaantuvat joihinkin perheisiin. Niiden tukemiseksi tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimia, ettei sosiaalinen eriarvoisuus lisäänny.

”Lapsiin satsaaminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Tuki ongelmista kärsiville lapsiperheille voi vaikuttaa jopa ratkaisevasti yksilöiden kehitykseen.”

Suomella on ”tunnetusti korkealaatuinen” päivähoito- ja koulujärjestelmä, mutta monien sen yksityiskohtien toimivuutta on nyt tarkasteltava uudestaan. Nuoret, nuoret aikuiset ja lapsiperheet jäävät ”ääniä kalastavassa politiikassa vähemmälle huomiolle kuin iso eläkeläisväestö”, itsekin isovanhempi-ikäinen taloustietäjä huolehtii.

Ehkä nuoremman äänestäjäjoukon kannattaa harkita vaaleihin osallistumista tältäkin kannalta.

Eriarvoisuus rapauttaa yhteisöä

Hyvinvointivaltiossa tasataan riskejä ja torjutaan köyhyyttä. ”Kaikille tarkoitettujen koulutus- ja terveyspalvelujen sekä työttömyyskorvausten ja muun sosiaaliturvan etuna on, että järjestelmä vähentää palveluihin ja etuuksiin liittyvää häpeää tai stigmaa.” Ihmisten eriarvoisuus ”rapauttaa yhteisöllisyyttä”.

Demokratialle ei tee hyvää myöskään keskustelutyylin muuttuminen kovaksi. Maltillisena kultaisen keskitien kulkijana Korkman vierastaa vastakkainasetteluja, toisten ryhmien syrjintää.

”Meissä on syvälle juurtunut taipumus, että hyväksymme helpommin ne, jotka ovat meille tuttuja uskomusten, ihonvärin tai muiden tekijöiden perusteella, mutta toisiin suuntaamme vihaa.”

Vieraiden pelko saattoi joskus historiassa olla järkevääkin, mutta tänään ihmisiä ei pitäisi ohjata vihamielisyyteen muukalaisia kohtaan

Vähemmän välinpitämätön ja tyly

Lukuisissa länsimaissakin sosiaalituen vastaanottajat nähdään herkästi yhteiskunnan rasituksena pikemmin kuin oikeuksistaan hyötyvinä kansalaisina.

”Pohjoismainen pyrkimys universaalisuuteen parantaa parhaimmillaan heikossa asemassa olevien ihmisten itsetuntoa ja voi samalla voimistaa ajatusta, että olemme kaikki osa samaa yhteisöä.”

Luterilainen arvoperintö on vaikuttanut siihen, että kaikki kansalaiset nauttivat yhteiskunnan jäsenenä arvostusta, Korkman muotoilee.

”Pohjoismainen yhteiskunta on vähemmän tyly ja välinpitämätön kuin yhteiskunta monissa muissa maissa.”

Yhteisvastuun kannattajana Korkman, olkoonkin ateisti, on liittynyt luterilaiseen kirkkoon, koska katsoo sen edistävän yhteisöllisyyttä ja jokaisen ihmisarvon kunnioittamista.

”Luterilaisuuden pitkäkestoisen ideologisen hegemonian seurauksena syntyi asenteellisia edellytyksiä laajan yhteisvastuun omaksuvan hyvinvointivaltion synnylle.”

Vallan siunaus vai kirous

Vaaleissa valittavat päättäjät ratkaisevat, kuinka suureksi julkisten yhteisöjen talous ja velka voi kasvaa.

”Demokratia voi toimia hyvin vain, jos riittävän monet kansalaiset ovat valveutuneita sekä informoituja taloudellisista kysymyksistä.”

Jos valtaa käytetään väärin tai tyhmästi, voidaan aiheuttaa suurta vahinkoa ja murentaa talouden toimintaedellytyksiä. Se, onko vallankäyttö yhteisölle enemmän siunaus vai kirous, riippuu päättäjien arvoista ja sekä poliittisen päätöksentekojärjestelmän toimivuudesta. Toimiva demokratia edellyttää harjoitetun politiikan kriittistä arviointia ja mahdollisuutta vaihtaa vallanpitäjiä.

”Tärkein demokratian palautemekanismi on säännöllisin välein järjestetyt vaalit, joissa kansalaiset voivat ilmaista tahtonsa ja valita edustajansa.”

Lämmin sydän ja kylmä pää

Politiikka luovii markkinavoimien ja kansalaismielipiteen ristipaineessa.

Politiikan puhetapa muodostuu usein populistiseksi huonossa mielessä eli vaikeisiin ongelmiin tarjotaan yksinkertaisia ja lähinnä tunteisiin vetoavia vastauksia, Korkman varoittaa.

”Tänään demokratian suurimpana uhkana länsimaissa ovat autoritaarista hallintoa haikailevat populistit. Olennaista on myös demokratian suojaaminen rahan ylivallalta.”

Päättäjien olisi kyettävä tekemään riittävän kovia ja poliittisesti vaikeitakin päätöksiä. Hyvinvointivaltiota ei puolusteta vain etuuksia säilyttämällä tai niitä parantamalla.

”Pitää olla lämmin sydän mutta myös kylmä pää: tarvitaan päätöksiä, jotka kasvattavat työllisyyttä ja veropohjaa sekä leikkaavat vähemmän tärkeitä menoja ja tehostavat julkisen sektorin palveluntuotantoa.”

Tässä tullaan ongelmaan, että poliitikko kyllä usein tietää, mitä pitäisi tehdä, muttei tiedä, miten tulisi uudelleen valituksi, jos tekee sen. Vaikeat päätökset ovat poliittisesti liian aikaisia, kunnes ne ovat taloudellisesti liian myöhäisiä…

”Kyse on siitä, että poliitikkojen kannattaa kosia äänestäjiä lupaamalla etuuksia ja kieltämällä tarvetta ikävien ratkaisujen tekemiseen.”

Jotta näin lyhytnäköinen politiikka ei mene läpi, Suomi kaipaa kriittisiä äänestäjiä.

Teksti: Janne Villa

Kuva: Jouni Harala