Helatorstai: Jäähyväiset, ikävä ja toivo

Mark. 16:14–20

Helatorstai on pyhä, joka pysäyttää miettimään. Jeesuksen opetuslapset jättävät hyvästit hänelle, jonka vuoksi he ovat jättäneet kaiken ja lähteneet vanhasta elämästään uuteen. Hyvästien hetki jättää heidät täyteen iloa, riemua ja toivoa.

Merimieskirkossa tiedämme jotakin jäähyväisistä, koti-ikävästä ja kaipuusta. Olemme niiden kokemusasiantuntijoita. Jokainen, joka on lähtenyt: maailmalle, uuteen alkuun ja tuntemattomaan kantaa mukanaan niitä ihmisiä ja paikkoja, joista on irrottanut otteensa. Lähtö ei aina ole heikkoutta tai pakoa. Joskus se on rohkea osoitus uskosta parempaan tulevaisuuteen, toivosta paremmasta maailmasta ja rakkaudesta myös jäähyväisiä jättäviä kohtaan.

Aina on ollut niitä, jotka lähtevät ja niitä, jotka jäävät ja saattavat matkaan. Molempia tarvitaan tässä maailmassa ja elämässä. Lähtijän koti-ikävä ja lähettävien kaipuu kuuluvat yhteen. Toinen ei voi olla ilman toista.

Ehkä helatorstai tuo tähän mukaan myös kaikki rajat ylittävän rakkauden teeman. Aika, paikka, elämä tai kuolema eivät voi erottaa meitä toinen toisistamme. Opetuslapset lähtivät jäähyväisten hetkestä suoraan temppelin kautta maailmalle. Kertomaan siitä, että on olemassa toinen todellisuus, rakkauden ja toivon todellisuus, jota ei rajoita mikään. Julistamaan armoa ja anteeksiantoa, joita ilman missään ei ole mitään mieltä ja merkitystä.

Jonain päivänä ikävä ja kaipuu ovat menneisyyttä. Silloin usko muuttuu näkemiseksi, toivo muuttuu todellisuudeksi ja rakkaus tulee täydelliseksi. Sitä odotellessa me kaipaamme ja ikävöimme toista ihmistä, ikävöimme taivasta ja Jumalaa. Ja samalla tiedämme ja ehkö joskus jopa tunnemme sen, että nämä kaikki ovat rakkaudessa läsnä tässä hetkessä – myös kaipuussamme ja ikävässämme.

Jussi Laine
Merimieskirkon pappi. Koti-ikävän ja kaukokaipuun kokemusasiantuntija.