En usko, että kaikella on tarkoitus

Hei! Mitä sinulle kuuluu? Uskon koko sydämestäni, että sinulla on kaikki ihan mahtavasti, mutta joskus jonkinlainen varmistus olisi lohduttavaa. Yhteen kysymykseen kaipaan vastausta: miksi? Tiedämme, että kamppailit niin monen asian kanssa, mutta mikä oli se viimeinen silaus? Et jättänyt jälkeesi selitystä. Joten, mitä tapahtui? Miksi? Miksi, miksi? 

Kun ajattelen kaikkia vääryyksiä, jotka jouduit kohtaamaan, kuinka huonosti voit ja kuinka paljon kamppailit, kaikki vääntyy sisälläni. Kyyneleet polttavat silmäluomien takana ja tunnen vihaa, epätoivoa, surua ja paljon muuta yhtä aikaa. Haluan syyttää jotakuta kuolemastasi, mutta samalla tiedän, ettei se auttaisi. Sen sijaan yritän antaa anteeksi – sekä itselleni koska en pystynyt sinua auttamaan, että kaikille, jotka jotenkin aiheuttivat sinulle pahoinvointia. 

Tunnen helpotusta koska et enää joudu kamppailemaan, mutta sinun ei olisi pitänyt kuolla. Kun helpotuksen tunne tulee, sitä seuraavat usein häpeän ja riittämättömyyden tunteet. Olisi pitänyt tehdä enemmän – jonkun olisi pitänyt tehdä enemmän. Mutta mitä? Mitä olisimme vielä voineet tehdä? En usko siihen, että kaikella on tarkoitus. En voi uskoa siihen, että sinun oli tarkoitus kuolla. En ikinä! Et olisi saanut kuolla! Mutta uskon että kaikki voi saada merkityksen, ja haluan elää niin että kuolemasikin saa merkityksen, että pimeytesi voi muuttua valoksi.

En ajattele sinua joka päivä. Enää ei satu raastavan paljon rinnassa eikä vatsani väänny niin kuin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina kuolemasi jälkeen. Voin puhua sinusta ja teen sen ilolla. Joskus tulee kyynel, mutta ei enää satu joka päivä ja voimme jo puhua sinusta helposti ja muistaa sinua niin kuin muistamme mitä tahansa muuta. Muistamme huumorintajusi, hölmöjä asioita, jotka sinä ja me sisarukset teimme, hyvän sydämesi ja herkän sielusi. Kerromme sinusta hauskoja muistoja ja nauramme. Joku sanoo sinusta jotain kaunista ja sydäntä puristaa niin että vuodatan muutaman kyyneleen kaipauksesta ja surusta. Kyyneleet ja nauru, kipu ja ilo – ne vaihtelevat ja kävelevät käsi kädessä. 

Se pitää paikkansa, että suru ei ikinä katoa, mutta sen kanssa oppii elämään. Suru muuttaa muotoa, vaihtelee, ottaa enemmän ja vähemmän tilaa, vaikuttaa menevän tauolle ja haluaa yhtäkkiä hukuttaa. Kun oikein sattuu, niin usko siihen, että sinulla on kaikki hyvin auttaa. Kaikki on okei. Kun näen sinut edessäni, olet hyvinvoiva ja hymyilet nokkelaa hymyäsi. Joskus luulen näkeväni sinut kaupungilla tai isossa väkijoukossa ja sisälläni pysähtyy hetkeksi ennen kuin tajuan, että et se tietenkään sinä voinut olla. Vai olitko se sinä? Näyttäydyitkö minulle hetkeksi kertoaksesi, että sinulla on kaikki hyvin, että elät vaikka et täällä? 

Kun sinut haudattiin luin viimeiset rivit Narnia-kirjasarjasta: 

”But for them this was only the beginning of the real story. All their lives in this world and all their adventures in Narnia had only been the cover and the title page. Now at last they were beginning chapter one of the Great Story, which no one on earth has read, which goes on forever, in which every chapter is better than the one before.” 

Olet siellä, isossa seikkailussa. Sinulla on kaikki hyvin. 

Kaipaamme sinua sanoin kuvaamattoman paljon! Mutta elämme toivossa, että kaikki on hyvin. 

Kaikella rakkaudella, 

isosiskosi 

Kirjeen on kirjoittanut pastori Rebecka Stråhlman