Kirkon perheneuvojat Paula Mäkelä ja Juha Petterson antavat podcastien jaksoissa neuvoja, miten ristiriidoista ja ongelmista on mahdollista päästä eteenpäin.
Älä tee näin parisuhteessa
Suhde klinikalla!
Juha Petterson: Tervetuloa mukaan Suhde klinikalla, toinen tuotantokausi. Mä oon Juha Petterson Helsingin seurakuntien perheneuvonnasta. Mun kanssa tätä ohjelmaa on tekemässä, ole hyvä.
Paula Maria Mäkelä: Mä oon Paula Maria Mäkelä. Oon edellisellä tuotantokaudella ollut nimellä Paula Ruotsalainen, mutta tässä välissä olen mennyt naimisiin ja vaihtanut sen mukaan nimen. Tällä hetkellä työskentelen Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa.
Juha Petterson: Tän jakson aiheena on, mitä parisuhteessa ei kannata tehdä. Paulalla oli mulle heti joku tiukka kysymys tähän liittyen.
Paula Maria Mäkelä: Joo, kun me ollaan molemmat sun kanssa, tai sulta mä oon ehkä oppinutkin tällaisen sloganin, että rakkaus elää vaan vapaudessa. Mikä tietysti olisi ihan hyvä aihe jo sinänsä, mutta nyt mä mietin, että tarkoittaako sun mielestä se sitten sitä, että rakkaussuhteessa voi elää niin kuin vapaasti, että voi tehdä ja sanoa, mitä haluaa.
Juha Petterson: No, itse ajattelen, että siihen vapauteen just vähän tälleen kliseisesti kuuluu se vastuu. Ja se mitä sä sanot toiselle, niin jos sä haluat säilyttää hyvät suhteet sun puolisoon, niin et sä ihan mitä tahansa voi tehdä. Tietenkin ehkä se liittyy enemmän sellaiseen, että sä annat sellaisia vapauksia toiselle, että sä et tukahduta toisen persoonaa tai toisen tärkeitä asioita. Mut se on sitten toinen asia, jos puhutaan jostain toisen loukkaamisesta tai kiusaamisesta tai pahimmillaan jostain väkivallasta. Ei tietenkään voi ehkä ajatella, että siihen soveltuukaan hyvin tää ajatus vapaudesta. Sehän on siinä mielessä sitten… Tuhoaa suhteen kyllä, jos ei ota vastuuta siitä, että haluaa ylläpitää hyvää suhdetta toiseen ihmiseen ja puolisoonsa. Mitä sä ajattelet siitä, just tästä vapauden teemasta. Onko sulla jotain erityisiä ajatuksia siitä?
Paula Maria Mäkelä: Ajattelen just noita samoja asioita, ja nimenomaan tän meidän teeman kannalta sitä, että on itse asiassa aika paljonkin asioita, mitä me ollaan mietitty sun kanssa. Oon itseksenikin vähän miettinyt, että mitä itse asiassa ei kannata tehdä, jos haluaa, että se pysyy sellaisena rakkaudellisena se suhde.
Juha Petterson: Rajoittaa omaa vapauttansa tietyssä mielessä, että ei sano vaikka ihan mitä sylki suuhun tuo.
Paula Maria Mäkelä: Joo, jännä toi ajatus rajoittamisesta. Mä ajattelin… Ehkä se on sama. Mä ajattelin vähän niin kuin, että valita. Valitsee, mitä sanoo, miten tekee. Voihan olla, että se rajoittaakin semmoista, jos ajatellaan, että ihan kaikki. Mä ajattelen, että siihen tulee ehkä myöskin meidän koko yhteiskunnan rajat vastaan. Jos me asuttais yksin autiolla saarella, me voitais tehdä mitä tahansa. Mutta se, että me ollaan ihmisten kanssa, niin sehän aina rajoittaa jollain tavalla. Tai lait jo äärimmäisesti rajoittaa. Silloin varsinkin, kun on kyse rakkaussuhteista tai läheisestä ystävyyssuhteesta, vanhemmuussuhteesta, mistä
tahansa tärkeästä ihmissuhteesta, niin on tärkeetä, että kaikki ne, mitä siihen itse panostaa ja antaa, niin on sellaista rakkautta lisäävää ja ylläpitävää.
Juha Petterson: Tuohon mä liityn, siihen kysymykseen, tai mitä sanoit valinnasta. Jotenkin sitä itse ajattelee, että kun on jossain tunnekuohussa, vaikka jonkun riitatilanteen aikana. Siinä tunnetilassa mieleen tulee monia asioita, mitä mun ei kannata valita, vaan mä tiedostan sen, että valitsen jotain semmoista, joka rakentaa sitä, suhdetta ja sitä, ettei eskaloisi sitä tilannetta entisestään niillä huonoilla valinnoilla. Tai sanavalinnoilla, mitä vois siinä helposti tulla mieleen.
Paula Maria Mäkelä: Niin, ilman muuta. Kun me ollaan mietitty näitä eri asioita, mitä ei kannata tehdä, niin ajattelin, että oon ainakin aika henkilökohtaisella tasolla. Ja toki myös tämän pitkän ammatillisen uran kautta, mitä oon nähnyt, että minkälaiset asiat ei tee hyvää parisuhteelle. Mutta voi olla, että nämä koskettaa tosiaan myös muitakin. Ehkä sua, joka tätä kuuntelet, niin olisi mielenkiintoista ehkä vaikka joskus kuullakin, että ootko samaa mieltä vai eri mieltä näistä. Mutta anna ensimmäinen joku juttu Juha. Mitä ei kannata tehdä, jos haluaa pysyä hyvässä ihmissuhteessa?
Juha Petterson: No julkisesti nolata vaikka. Jos jossain illallispöydässä ystävien kesken sä tuot jonkun sellaisen asian esille suutuspäissäs. Tai oot niin kuin loukkaantunut jostain, ja sit sä sanot puolisostas jotain sellaista, minkä sä tiedät, että on toiselle joku vaikea asia. Mä luulen, että semmoinen on aika tuhoisa tapa. Oletan, että suurin osa meistä on niin fiksuja, että sä tiedät kyllä, milloin sä ylität sen rajan. Sitä ei välttämättä kovin usein tee vahingossa. Sehän voi liittyä oikeastaan mihin tahansa. Se voi liittyä ulkonäköön, työhön, taloustilanteeseen, perhetilanteeseen. Oikeastaan ihan mikä tahansa asia, joka on ihmiselle sellainen herkkä, jonka on toiselle uskonut sen takia, että luottaa toiseen. Ja jos toinen tuo sen esille vähän just tämmöisessä, aseena toista vastaan, niin se on semmoinen, mitä ei kannattaisi kauhean usein tehdä, jos meinaa pysyä väleissä.
Paula Maria Mäkelä: Joo, toi on tosi tärkeä. Tohon liittyy just toi luottamus. Ehkä tohon vielä liittyen, että jos toinen on ikään kuin jonkun salaisuutensa sulle jakanut. Tietää, että tää on mulle semmonen arka ja kipeä asia, ja mä en tätä yleensä kerro, mutta mä kerron sulle, että sä ymmärrät mua paremmin. Ja jos sitä käyttää, niin sehän on tosi paha juttu.
Juha Petterson: Sen jälkeen tulee se, että se suhde etääntyy väistämättä. Koska aika normaali reaktio on se, että jos uskon jollekin jonkun asian ja koen, että se pettää mun luottamuksen, niin en enää välttämättä seuraavalla kerralla usko toiselle niitä salaisuuksia. Se suhde etääntyy siitä. Siksi luottamus on niin tärkeetä, koska vaan luottamuksen varas ihminen voi olla läheisesti toisen kanssa henkisesti, ja tietysti fyysisesti myöskin. Mutta sitä en tekis, kovin usein ainakaan toista nolais. Mielellään ei koskaan, koska se on ihan fakta, että se on yks tuhosimmista jutuista parisuhteessa.
Paula Maria Mäkelä: Muutenkin varmaan laajemminkin ehkä tuo luottamusjuttu, ettei tee sellaista, minkä tietää loukkaavan ja satuttavan toista. Mä ajattelin, että kun ollaan läheisissä ihmissuhteissa, niin sitähän ollaan jotenkin tosi avoin kaikella tavalla. Jaetaan omaa sydäntä, sielua, kehoa ja kaikkea. Niiden kahdenkeskisten rajojen kunnioittaminen on tosi tärkeää.
Juha Petterson: Sitten mietin, se on toinen, mistä me ollaan puhuttu. Tilanne, mikä voi olla ihan missä tahansa suhteessa, mutta uusioperheessä varmaan erityisesti, että ei tule sellaisia tilanteita, että joutuu kauhean usein valitsemaan puolensa. Ei tietoisesti synnytä sellaisia tilanteita, joissa toinen joutuu valitsemaan lojaliteettejaan. Oonks mä lojaali vaikka lapselle tai puolisolle? Syntyy ristiriitatilanteita. Totta kai jokainen meistä haluaa sen, että puoliso on lojaali meille, mutta niitä voi synnyttääkin, sellaisia tilanteita tahallaankin, missä toinen joutuu vähän ikävään tilanteeseen. On jotain yhteisiä menoja, ja sitten vaikka tietää, että toisen pitäis joustaa, vaikka oman lapsensa hyväksi jossain uusioperhetilanteessa. Sitten ikään kuin siitä luo toiselle semmoisen tunteen, että nyt sä oot mokannut tai tulee sellainen fiilis, että vähän niin kuin toista syyllistää. Tuleeko sulle mieleen jotain konkreettisia tilanteita, missä lojaliteetin valinta tulee näkyville?
Paula Maria Mäkelä: Joo, siis tuo teema on kyllä kovinkin tuttu, mutta ehkä just niin kuin sä sanoit, niin ajankäyttö, menot, jotkut tällaiset. Jos on ilta, niin kenen kanssa sen aikansa jotenkin, kenelle sen antaa, ja sitä kautta kenet osoittaa tärkeimmäksi. Nehän on tosi hankalia ja ikäviä tilanteita.
Juha Petterson: Niin, ja semmoisia tilanteita on. Jos ajatellaan tällaista uusperhetilannetta, että on vaikka, että yksi lapsista sitten on… Sillä on kaks kotia, ja sitten voi olla, että on uuden puolison kanssa uudet lapset. Sitten se, että se voi olla helposti… Tulla sellainen tunne, että tää lapsi, joka vaihtaa kotia, niin se voi synnyttää fiiliksen, että se on vähän semmoinen ylimääräinen. Sitten jos toinen haluaa viettää enemmän aikaa sitten sen… Tai satsata niihin hetkiin, kun sitten tämä toinen lapsi on ikään kuin siellä omassa kodissa, niin jos siitä ikään kuin nostaa meteliä, että miks sä vietät niin paljon aikaa sen lapsen kanssa. Tai satsaat siihen nyt, kun se on täällä, niin niistä voi tulla aika ikäviä tilanteita. Ja se ei usein ole välttämättä niin selkeästi sanotettu, vaan se on sellaista hienovaraisempaa, mistä toiselle syntyy se kokemus, että tämä ei ole ok, että mä harrastan tämän entisen puolison kanssa saadun lapsen kanssa jotenkin enemmän kuin niiden lasten kanssa, jotka on tän uuden puolison kanssa. Ne on tosi vaikeita tilanteita, mutta just semmoinen, että miten niistäkin vois puhua avoimesti, eikä niin, että… Vähän rivien välistä syntyy sellaisia tunnetiloja, että tää ei ole jotenkin ok, miten lastensa kanssa toimii.
Paula Maria Mäkelä: Sellasia ainakin tulee nyt mieleen useitakin, että kun on lapset, jotka asuu perheissä koko aika, ja sitten on tällainen, joka tulee välillä. Niin onko ok jotenkin panostaa ja satsata siihen? Onko se ikään kuin muilta pois, jos jonkun lempiruokaa on silloin, kun hän käy? Esimerkiksi tämmöisiä juttuja, jotka on tietysti kauhean jotenkin inhimillisiä. Siinä tulee, että ikään kuin se ois muilta pois, jos jotain erityisesti huomioidaan niis kohissa. Uusperheteemastahan meillä on tosiaan edellisessä tuotantokaudessa koko jakso. Jos se teema kiinnostaa, niin kannattaa kuunnella se. Mä jatkaisin tästä oikeastaan ehkä toiseen teemaan. Mä ajattelin, että toi lapset on aika herkkä asia. Jos haluaa pysyä hyvissä suhteissa, ehkä ei kannata toisen lapsista puhua rumasti. Eikä vanhemmista, ystävistä, ylipäänsä toiselle tärkeistä ihmisistä tai asioista. Koska ne on sellaisia aika satuttavia. Jos toinen kohtelee tai puhuu pahasti, rumasti mulle kaikista tärkeimmistä, kuten esimerkiksi mun lapsesta, niin ilman muuta se tekee siihen suhteeseen naarmua ja viiltoa.
Juha Petterson: Niin se on vähän semmoista… Siinähän tulee just vähän tämmönen… Heti tilanne jotenkin, että toinen ei arvosta tai kunnioita niitä mun lähtökohtia tai sitä, mitä mä oon saanut elämässäni aikaiseksi ja ketä mä arvostan. Semmoinen kyseenalaistaminen. Kyllähän se tuntuu aika ikävältä. Niillä kyllä pystyy toista loukkaamaan kanssa, jos… Tietyllä tavalla meillä on yksinoikeus kritisoida meidän vanhempia vaikka. Sellainen fiilis usein on, että sä saat puhua sun vanhemmista mitä vaan, ja mä saan puhua mun vanhemmista, mutta jos mä alan sun vanhemmista puhua, niin siinä helposti ylitetään joku raja. Se on kyllä totta.
Paula Maria Mäkelä: Mä ajattelen, että muutenkin sellaiset poliittiset, uskonnolliset, jotkut tällaiset isot arvojärjestelmät, jotka osalle meistä on tosi tärkeitä. Mä ajattelen, että ne kuuluu ehkä kans tähän. Ehkä joissain kohti, vaikka ajattelee itse mitä tahansa toisen lapsesta tai toisen äidistä tai siitä, että toinen uskoo tai ei usko. Tai ajattelee poliittisesti, äänestää ihan väärää puoluetta tai muuta, niin ne on ehkä sellaisia juttuja, joissa ehkä joskus kannattaa nielaista kommentti ja jättää sanomatta. Tyytyy siihen, että okei, ollaan eri mieltä, ja that’s fine.
Juha Petterson: Sit jos se on joku kynnyskysymys, niin sitten voi miettiä, että onko väärän ihmisen kanssa. Mut jos oot sitoutunut siihen suhteeseen niillä tiedoilla, mitä on, niin kyllä se kieltämättä tuntuis vähän tylyltä, että aina sais kuulla jostain omista tavoista tai just noista vakaumuksellisista kysymyksistä. Oli se uskontoa tai politiikkaa, niin kyllähän se on aika kuitenkin… Osa maailmankatsomusta. Jos sitä koko ajan kritisoidaan tai jotenkin arvosteltaisiin, niin kyllähän se tuntuisi, että ei se toinen just jälleen kerran oikein kunnioita mua. Tai ehkä halua ymmärtää, miten mä koen asioita. Jos lähestymiskulma on semmoinen, että kyseenalaistaa.
Paula Maria Mäkelä: Ne on kuitenkin aika tärkeä osa meitä ihmisenä. Samoin ajattelen, että ehkä ei kannata myöskään… Oon joskus sanonut esimerkiks ulkonäön huomauttelemisesta tai saati kritisoimisesta tai jostain. Jos sulla ei ole mitään kaunista sanottavaa toisen ulkonäöstä, älä sano mitään. Koska nekin ovat vähän… Tyyli, miten me pukeudutaan, miten me ollaan ja mikä meidän painotilanne milloinkin on ja kaikki muut. Ne on tosi henkilökohtaisia, ja jotkut voi olla vähän sellaisia, että tämä on mun valinta ja näin mä teen. Tai mä en voi tälle asialle mitään, vaikka mä haluaisin. Niin se, että toinen siitä ikävästi huomauttaa, ei lisää mitään hyvää.
Juha Petterson: Toi on totta. Se jollakin tavalla… Sekin on niin… Tietenkin meiän keho vaikka on niin henkilökohtainen asia, tai ulkonäkö, että jos sitä kritisoidaan ja annetaan ymmärtää, että siinä on joku vialla. Tai että sä oot tyhmän näköinen noissa vaatteissa, jotka sä oot ite valinnut, tai jotain muuta vastaavaa, niin kyllä siinä helposti tulee se fiilis, että onks… Kuinka lujalla pohjalla asiat sitten on, jos niistäkin jaksaa huomauttaa. Mutta onhan se sitten toisaalta… Tietty voi itse kysyä, että miltä mä näytän näissä. Sitten jos sanoo, että sano rehellisesti, ja sitten jos toinen sanoo, niin sitten on vastuu kysyjällä. Mutta ehkä sellaisena kuittailuna. Etenkin jos se tulee vähän sellaisessa tilanteessa, jossa on vähän muutenkin jotain kränää, ja sitten alkaa huomautella toisen jostain tavoista tai just tämmöisistä erikoisuuksista, niin silloin se konteksti luo siihen ikävän sävyn. Joskushan toisen tavoista, jotka on outoja. Ne voi tuoda esille myös semmoisena, ikään kuin positiivisena asiana. Se
tekee siitä ihmisestä erityisen, että sillä on tosi kummallisia tapoja. Niin kuin meillä kaikilla on, ja me ollaan aika sokeita itse niille omille outouksillemme.
Paula Maria Mäkelä: Jos niille voi yhdessä hyväntahtoisesti vähän naureskella, että taas mä näin tai jotain muuta. Sithän se on ihan vain sellaista yhteistä, ehkä suhdetta vahvistavaa. Kaikki ei tiedäkään, miten outo mä oon, mutta sä tiedät sen.
Juha Petterson: Niin, tämmöiset yhteiset salaisuudet, jotka rakentaa sitä suhdetta. Sehän on aika kivakin juttu, jos kukaan muu ei tiedä, mitä me höpötellään. Se on meidän yhteinen juttu. Sitten ajattelin vielä, jos palaan vielä tohon lapsijuttuun. Aika useinhan jollain tavalla lapsia voi käyttää uhkailun välineenä jossain erotilanteissa tai vaikeissa tilanteissa. Jos meidän suhde päättyisikin eroon, niin en ikinä anna sun nähdä lasta. Tai ylipäätänsä joku erolla uhkaileminen. Ne on myös semmosia tosi pelottavia asioita. Jos riitatilanteessa puhuu jotain ton kaltaisia asioita, niin ihminen joutuu vähän paniikkiin, että ei kai nyt oikeesti. Ihmisethän on riita- ja semmosissa erotilanteissa kauhean haavoittuvia. Jos siihen vielä tuo tämmöistä erityistä twistiä, että uhkailee sillä, että vie oikeuden toiselta nähdä lapsi. Se on tosi… Sitä en tekisi, jos ajattelee lapsen hyvinvointia ja sen eronjälkeisen yhteisen vanhemmuuden hoitamisen hyviä edellytyksiä. Toki joskus voi olla sellainen tilanne, että lasten ja lapsen suojelemiseksi täytyy sen toisen vanhemmuutta rajata, mutta sen tekee sitten viranomaiset yhdessä vanhempien kanssa, eikä silleen yksipuolisesti toinen vanhempi lähde sitä kyseenalaistamaan.
Paula Maria Mäkelä: Joo, ja ylipäänsä tuo eropuhe myös. Koska sehän… Mä ajattelen, että joka kerta, kun sen heittää, niin toinenhan jotenkin alitajuisesti saattaa alkaa jotenkin ikään kuin… Vaikka ei sitä tajuakaan, ikään kuin valmistautua siihen, että okei, tämä meidän suhde voi päättyä. Okei, miten mä sit pärjään, mitä mä sit teen. Ja sit kun niitä tulee… Jos niitä tulee toistuvasti useamman kerran, niin tavallaan mieli on jo ikään kuin ottanut vähän etäisyyttä. Vaikka voi olla, että toisen tarkoitus on saada toinen lähemmäksi, kun heittää sellaisen vaihtoehdon, että voi olla, että en ole tässä aina, ja olisit nyt iloinen, kun oon tässä, ja rakasta mua. Voi olla, että se toimii ihan päinvastoin.
Juha Petterson: Sen vois ajatella vaikka… Tai jotenkin ajattelen, että vertailukohta voisi olla semmoinen, niille, jotka on työelämässä. Jos pomo tulis kerran viikossa aina sanoo, että sä muuten ehkä saat kenkää tänään, ja sit se toistuis monta kertaa, niin kyllähän sitä olisi aika nopeasti aika epävarmassa olotilassa, että mitä mulle tulee tässä nyt käymään. Jos sä luot puheilla semmoista, että jatkuvuus on kyseenalaistettu, niin kyllä ihminen menee semmoiseen moodiin, että alkaa ehkä suunnittelemaan muita vaihtoehtoja. Ehkä ei enää sit oo niin avoin uusille asioille, vaan on stressaantunut. Ja se mikä pätee työelämässä, niin kyllä se vähintään yhtä paljon pätee jossain parisuhteessa, jos alat puhumaan, että on ehdollinen tämä tilanne. Sitten jos sä toistuvasti tuot sitä esille, niin en usko, että se on kovin fiksua. Sitten me muuten puhuttiin vielä semmoisista… Mä katon meidän muistiinpanoja. Tämmöinen kuin että älä tee isoja päätöksiä kysymättä toiselta. Onko sulla tähän mielessä tilanteita?
Paula Maria Mäkelä: No mä ajattelen, että se ylipäätänsä miten päätöksiä tehdään, niin kyllähän se kertoo jotenkin siitä parin yhteenkuuluvuudesta, vuorovaikutustaidoista tai muuta, että puhutaanko asioista, mitkä vaikuttaa koko perheen… Tai siis ainakin parin elämään. Koska ne voi olla joku työpaikka, isot taloudelliset hankinnat. Ostan auton, veneen, prätkän, jotain. Tai lupaudun sellaiseen uuteen työtehtävään, joka vaatii mult matkustamista tosi paljon. Tai aloitan jonkun sellaisen harrastuksen, joka… Jos meillä on vähän vapaa-aikaa, ja sitten se vie multa paljon, että mä haluan siihen panostaa. Ehkä tämmöisistä asioista mun mielestä olisi hyvä jotenkin puhua etukäteen, vaikka ei se nyt… Mä ajattelen, että monesti ihmiset jotenkin esittää, että mun täytyy kysyä lupa puolisolta. Ei aikuisen ihmisen tarvii kysyä lupaa, mutta on fiksuu ja toista kunnioittavaa, että yhteiseen elämään vaikuttavista asioista puhutaan etukäteen yhdessä.
Juha Petterson: Kyllä, ja tuo pätee mun mielestä just uusioperhetilanteisiin yhtä lailla. On se avoimuus, että kaikki eri perheet tietää mitä milloinkin on yhteisiä asioita. Tapahtumat… Pidetään kaikki kuulolla, ettei tule yllätyksiä. Ja tuo on kyllä tosi tärkeä juttu toi, että sä et ihan puskista esitä jotain uutta ajatusta. Mä oon aika varma siitä, että… Siinäkin, jos ihminen on rehellinen itelleen, niin kyllä sä tunnistat ehkä sen, mikä vois olla semmoinen asia, mistä kannattais puhua etukäteen. Monille saattaa just tulla vähän semmoinen pelko, että jos mä tän asian esitän, niin sitten siitä tulee joku tämmöinen kalabaliikki ja riitaa. Sitten just toinen yrittää jotenkin estää, että parempi… Vähän tää logiikkaa, että parempi pyytää anteeksi kuin pyytää lupaa. Mutta siinä on se huono just, että se luo pidemmäksi aikaa skismaa ja jälleen kerran epäluottamusta. Toinen on vähän arvaamaton, jos yhtäkkiä tulee jonkun uuden auton kanssa tai jonkun uuden työpaikan kanssa kotiin, eikä ole puhunut mitään.
Paula Maria Mäkelä: Niin, koska harvoin ne asiat kuitenkaan niin äkkiä tulee. Hei, mulla on yksi juttu mitä mä haluaisin vielä sanoo jotenkin. Puhutaan tämmöistä “kuka määrää kaapin paikan”, niin mun mielestä se on sellainen asia mistä ei kannata ylipäänsäkään kinastella. Mun mielestä kaikkea valtapyrkimystä kannattaisi välttää. Musta on ihan hölmöjä nää tämmöset vanhat häiden tavat, että kuka ensin polkaisee, ja kuka mitäkin. Mä ajattelen, että kaikki rakkaussuhteen välinen vallankäyttö ja vallankäyttöpyrkimykset on ihan typeriä.
Juha Petterson: Toi musta hyvä juttu, että mistä siinä on kysymys sitten, jos tulee sellanen tunne, että meillä on tämmöinen valtataistelu tai valta-asetelma. Mistä se pohjimmiltaan kertoo? Mä ajattelen myös, että voiko se kertoa omasta epävarmuudesta. Siis ylipäätänsä kyvystä tai taidosta pitää omia rajoja. Et sun täytyy olla vähän semmonen aggressiivinen tai päällekäyvä, et sä puolustat itseäs. Oot kauheen defensiivinen. On semmonen pelko aina, et joku jyrää sun yli. Ehkä sit vois miettiä just vähän sitä omaakin motivaatiota, et miks mä ehkä ylläpidän tämmöstä valtataistelun narratiivii tässä meidän suhteessa. Onks sillä joku funktio mun omassa päässä, ja onks sillä joku funktio oikeesti tässä suhteessa? Vai onks se vaan sellainen asia, joka ei tosiaan tuo mitään hyvää? Koska en mä ajattele parisuudetta ennen muuta minään valtasuhteena. Ehkä se on joskus ollut semmoista, ja varmasti siis… Ois ehkä naiivia ajatella, että siihen ei liittyisi mitenkään tämmöisiä vallankäytön kuvioita. Totta kai. Mutta se, että… Ehkä siinä just se vapaus, että aina miettii, miten mun toiminta on sellaista, että se toisen vapaus säilyy yhtä lailla kuin mun. Eikä niin päin, että mä yritän
jotenkin manipuloida tai vaikuttaa toisen tapaan olla ja tehdä asioita. Toinen olis mahdollisimman paljon mun mieleinen. Ei se välttämättä ole kauheen toimiva strategia.
Paula Maria Mäkelä: Mä huomaan, että mä ärsyynnyn hirveesti… Musta paljon tämmöisiä meemejä ja vitsejä on sellaisia, jotka jotenkin tätä tämmöistä, että… Jotenkin joko naisvaltaa, joka heiluu siellä kaulimen kanssa, tai sitten sellaista jotenkin miesten ylivaltaa. Paljon on semmoisia meemejä, mitkä jotenkin liittyy tällaiseen sukupuolten väliseen, tämmöiseen valtajuttuun. Se on joku semmoinen juttu meidän yhteiskunnassa, mikä on jotenkin ilmeisesti jotenkin hirveän hauska. Mä en vaan jotenkin osaa niille nauraa.
Juha Petterson: Niin, ja siis onhan siinä sellainen vakavampi puoli, jos ajattelee vaikka… Jos ajattelee, kuinka usein naiset on kokenut vaikka tämmöistä seksuaalista ahdistelua tai pakottamista seksiin. Ja jotain muuta tällaista. Kyllähän niitäkin asioita toteutuu parisuhteessa. Eli just tämä ajatus siitä, että älä ylitä omia rajojasi myöskään. Miten oppii tunnistamaan niitä valtarakennelmia, mitä jossain parisuhteessakin on, jotka tulee jotenkin siitä kulttuurista, että naisen pitää suostua johonkin, ja sellaisiin asioihin. Totta kai niitä on varmaan todella tärkeää miettiä, että niihin puuttuisi. Just Hesarissakin oli juttu näistä nuorista tytöistä tai nuorista naisista, jotka oli aika moni kokenut, että heitä on pakotettu seksiin. Ja kyllä mä uskon, että semmoinenkin juonne on aika vahva meidän kulttuurissa, jossa naisia jotenkin seksualisoidaan ja semmoisella tavalla, joka menee väkivallan puolelle.
Paula Maria Mäkelä: Tosi hyvä, että siihen on jotenkin havahduttu. Onks sul vielä joku “älä tee näin”, minkä sä haluaisit lisätä vielä tähän?
Juha Petterson: Älä petä puolisoasi. Tietenkin semmoistakin tapahtuu monella tavalla. Mehän puhuttiin just vaikka siitä nolaamisesta, että sekin on pettämistä, mutta ehkä semmoinen niin kuin… Voi olla joku toinen suhde. Tai se voi olla joku muu semmoinen asia, joka toisesta tuntuu isolta petokselta. Näähän on usein aika traumaattisia kokemuksia sitten siinä suhteessa. Niitä kyllä joutuu sitten jälkikäteen usein aika paljonkin selvittelemään. Ja näihin liittyy usein just se, mihin on hyvä havahtua, että ei sekota omia tunteitaan siihen, miten se toinen saattaa kokea asiat. Jos ottaa vaikka tän kolmannen osapuolen, niin usein… Jos olisin suunnattoman ihastunut ja rakastunut, olisin kokenut johonkin kolmanteen henkilöön, niin mähän voin siinä huumassa kuvitella, että mun puoliso melkein iloitsee mun kanssa tästä uudesta suhteesta. Mutta aika harvoin se kuitenkaan on niin. Siinä kannattaa just miettiä, että se mitä mä koen, ei välttämättä ole se, miten se toinen kokee sen asian. Sama jos mä tuun kotiin ja kerron, että mulle on tarjottu työpaikkaa Reykjavikista, niin se puoliso ei välttämättä ole heti silleen, että jipii, vaikka mä oisin ihan täpinöissä, että Islanti on mahtava paikka ja sinne lähdetään. Juuri se, että tunnistaa sen eron omien ja toisen tunteiden välillä.
Paula Maria Mäkelä: Joo, ja se ei olekaan helppoa silloin, kun on se voimakas tunnekokemus päällä. Mutta jos voi siinä kohtaa, kun on vähän rauhallisemmin mielin, niin… Ajattelen, että aika hyvä on, että älä tee sellaista, mitä joutuisit katumaan. Koska monestihan nämä tällaiset, mitä me kiukuspäissään tai jotenkin tyhmyyttämme tai… Ei vaan jotenkin olla siinä kohtaa mietitty, et mikä on oikein, ja mitä kannattaisi tehdä, niin kyllä ne sitten kaduttaa jälkikäteen.
Juha Petterson: Et oppii virheistänsä ainakin.
Paula Maria Mäkelä : No niin, vähintään. Ei samaa juttua tarttis tehdä montaa kertaa. Mulla on yks juttu vielä. Mä ajattelen sellaista… Se on vähän tätä samaa kuin tuo valtateema tässä, mutta mä ajattelen, että älä pyri siihen, että viimeisen sanan. Koska joskus voi käydä niin, että loppujen lopuksi se onkin sitten hyvästi. Tommy Tabermannilla on musta tosi hyvä ohje. En muista ihan, miten se runo menee, mutta jotenkin näin, että viimeiseksi sanaksi suudelma on paras.