Ahdistaako? – Psykoterapeutin 5 vinkkiä ahdistuksen hetkeen

Hidasta elämää -lukijoiden kuvauksia ahdistuksesta:

Raskaalta taakalta, joka estää näkemästä sitä, mikä on hyvin.

Ahdistus puristaa rinnasta, itkettää, ajatukset ei oo positiivisia, ja olo on kokonaisuudessaan kurjaa.

Ahdistus kuristaa kurkkua ja painaa rintaa. Tulevaisuudessa ei näy valoa.

Minunkin ahdistuneisuuteni oli toivoton mielenmaisema, jossa ei ollut kevättä, ei mullasta puskevia tulppaaneja, ei vaalean vihreiden lehtien alkuja, eikä jäästä kuoriutuneen veden lämpenevää välkettä. Silloin mietin: Miten kestää loputon synkkä paino rinnan päällä? Kauhun kurkkua kuristavat kädet? Sisäinen piinaava ja väsymätön nakerrus, joka vie lopulta hengen? – Siltä se nimittäin tuntui. Käännekohtana oli psykoterapeuttini jämäkkä mutta lempeä lause: ”Ahdistukseen ei voi kuolla.”

1. Ahdistuksen keskellä älä yritä karkuun vaan ole utelias: kysy itseltäsi kysymyksiä

Ahdistus on outo vieras. Se ei lähde käskemällä. Sitä ei pysty työntämään ovesta ulos, koska silloin ahdistus kasvaa isommaksi kuin oviaukko ja täyttää pelottavalla koollaan mielemme kaikki huoneet. Olen oppinut antamaan ahdistukseni olla. Nykyisin tiedän, että sen vierailu ei kestä ikuisesti. Myös asiakkaitteni kanssa pohdimme: 

• Millainen ja minkä näköinen tämä vieraasi on?
• Mikä on ahdistuksen viesti sinulle?  
• Mistä ahdistuksesi neuvoo sinua keskustelemaan itsesi kanssa?   

2. Tutkaile, onko menneisyydessäsi jotain, mikä on kertynyt painolastiksi

Ahdistus saattaa viedä meidät omille epämukavuusalueillemme. Siksi sen viestiä voi olla hankala kuulla. Läpikäymättömät menetykset, elämänkriisit ja traumat alkavat vaatimaan huomiota. Nehän ne usein siellä istuvat rinnan päällä tai vääntävät vatsan pohjaa kieroon. Rikotuksi tai jätetyksi tulemisen käsittely tekee kipeää. Usein siihen tarvitsee rinnalla kulkijan. Se on kuitenkin jokaiselle ainutkertainen polku kulkea: tulla vapaaksi ja eheämmäksi.

3. Kuuntele, pyytääkö ahdistus tekemän jonkin muutoksen elämässäsi

Omassa elämässäni ahdistukseni sanoma on ollut usein kutsu elämänmuutokseen. Siihen, että en voi enää ohittaa itseäni, omia tarpeitani ja halujani. Vaikeimpia välttämättömiä muutoksia ovat olleet ne, joiden keskellä olen ollut tietoinen, että valinnoillani satutan rakkaitani. Silti minulla on jo monia merkityksellisiä kokemuksia siitä, kun kuuntelen ahdistukseni viestiä, tulee muutos minua vastaan. Sen käteen uskallan tarttua jo rohkeammin. Muistan kiittää muutoksesta ennen kuin ahdistus jää. Muutos ja minä jatkamme elämää.

4. Haasta huoliasi

Myös liika huoli saa ahdistuksen muodon. Huolehdimme niin kovasti kaikesta muusta, että oma elämämme jää sivurooliin. Liika huolehtiminen liittyy asioihin, joihin emme voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Liika huolehtiminen ei auta niitä ihmisiä, joita haluaisimme tukea. Liika huolehtiminen on ahdistuksen kasvualusta. Mitä tehdä? Voit kantaa huolta toisesta ihmisestä, esimerkiksi omasta lapsesta, mutta et voi elää hänen puolestaan. Hyvääkin tarkoittava ahdistus lisää usein rakkaittemme ahdistusta. Pitkässä matkassa heitä auttaa eniten se, että pidät itsestäsi huolta. Riittävän tasapainoisena aikuisena voit olla heille vahva ja turvallinen syli silloin, kun he sitä sinulta tarvitsevat. Toisin sanoen: vaihda mullat, anna itsesi kasvaa ja kukkia. Näetkö, miten kaunis olet! Silloin huolesi asioista ja rakkaistasi kasvaa realistisiin mittoihin.

5. Älä jää kokemuksesi kanssa yksin

Ahdistuneena voi joutua sen harhan nielaisemaksi, ettei kukaan kuitenkaan minua jaksa. Ei kestä psyykkistä särkyäni. Parempi olla yksin ja poissa. Ei rasita muita. Sellainen poissaolo vie ihmisen mennessään. Kynnys kasvaa avun pyytämiseen ja ihmisten ilmoille menemiseen.

Ollessani ahdistunut en haluaisi jäädä yksin, mutta usein jätän itseni yksin. Luulen myös, että muut jättävät minut yksin. Siinä kohtaa noppa voi heittää sinut juuri siihen ruutuun, missä lukee; mene suoraan ja vain suoraan työterveyteen, lääkärille tai psykoterapeutille. Ammattilaisena ajattelen, että ketään ahdistunutta ei saisi jättää yksin. Ahdistunut tuntee sisällään toiveen, jonka moni nuori on sanonut ääneen näiden vaikeiden aikojen keskellä vanhemmilleen: ”Tuuthan hakemaan mut. Ottaisit syliin, kainaloon, saisin hetken olla taas pieni ihminen, huoleton ja turvassa.”

Rakkaimmat ystäväni tietävät, että riittävän pitkä hiljaisuuteni on merkkinä siitä, että nyt ei kannata soittaa, mutta voi laittaa tekstarin ja kysyä, missä mennään. Usein sen jälkeen pian tapaamme. Eräs läheiseni on perustanut WhatsAppiin rescue-piirin. Siihen hän on kutsunut muutaman tärkeän ystävänsä. Vaikeina hetkinä toivon-dialogit tuovat lohtua nettiavaruuden verkostoissa.

Kun olen ollut ahdistunut, en ole oikeastaan koskaan tarvinnut runsaita sanoja. Hiljainen lähellä olo, pitkä halaus ja ehkä toteamus  ”ei hätää, oot turvassa” riittää.

Mutta me ihmiset olemme kovin erilaisia. En toivo sinulle sitä, mitä toivoisin itselleni. Vaan sitä, mitä juuri sinä kaipaat ja tarvitset ahdistuksesi hetkinä. Mutta muista, älä jää, äläkä jätä itseäsi yksin. Joskus on helpointa puhua sellaiselle ihmiselle, jota et tunne. Joka kuuntelee ja ottaa vastaan. Joka sietää ja kestää syvää ahdistustasi niin, että hämmästelet: voiko näinkin olla?

Älä jää yksin! Ilmainen Walk in -terapia on matalan kynnyksen terapiavastaanotto 16-29-vuotiaille, johon pääsee ilman ajanvarausta ja anonyymisti. Kyseessä on kertaluonteinen keskusteluapu, jossa pyritään yhdessä haarukoimaan tärkein ongelmasi, löytämään ratkaisuvaihtoehtoja ja palauttamaan uskoasi parempaan tulevaisuuteen. Lyhytterapiassa sovelletaan ratkaisukeskeiseen psykologiaan perustuvia menetelmiä. Päivystäjillä on kaikilla lyhytterapeutin tai psykoterapeutin koulutus. Palvelun tarjoaa Suomen ev. lut. kirkko.

Kirjoittaja Elisabeth Falck on pari- ja perhepsykoterapeutti, perheneuvoja, pappi, uusperheneuvoja ja työnohjaaja, joka on kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä.

Tämä teksti on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2022 Hidasta elämää -sivustolla kaupallisena yhteistyönä Suomen ev.lut. kirkon kanssa.