Köyhyydellä on monia muotoja ikääntyneiden keskuudessa

Mitä köyhyys on ja miten se näkyy kirkon diakoniatyössä ikääntyneiden parissa? Syksyllä 2020 järjestettiin Yhteisvastuukeräyksen starttipäivien yhteydessä seurakuntien ja vapaaehtoisten kanssa ryhmäkeskusteluja siitä, miten ikääntyneiden köyhyys näkyy omalla alueella. Näiden keskustelujen avulla saatiin koottua yhteen erityistä tietoa siitä, miten monin tavoin köyhyys ilmenee eri puolilla Suomea. Kuvaukset lisäsivät ymmärrystä taloudellisen ahdingon kokemisesta yksilötasolla ja auttoivat näkemään köyhyyttä inhimillisesti. Vaikka köyhyyden kokemukset ovat yleisiä, ne ovat aina myös yksilöllisiä kokemuksia ja tarinoita.

Köyhyyttä voidaan määritellä suhteellisena köyhyytenä. Se on huonompiosaisuutta verrattuna yleisesti vallalla olevaan elintapaan. Huono-osaisuudella kuvataan koettua todellisuutta ja käsityksiä kohtuullisen elämän edellytyksistä. Köyhyyteen liittyy usein myös eriarvoisuuden kokemus. Aineellisen köyhyyden lisäksi voidaan kokea myös aineetonta köyhyyttä, jota aiheuttavat vastoinkäymiset, pakotetut elämän rakenteet ja syrjään jääminen. Jos perusturva mitoitetaan vain välttämättömien elinkustannusten tarpeeseen, jää perusturvan varassa elävä ihmisarvoisen elämän edellytyksiin kuuluvan osallisuuden mahdollisuuksien, kuten harrastusten ulkopuolelle.

Digimaailma eriarvoistaa

Diakoniatyössä ikääntyneiden köyhyys näkyy monin tavoin. Jos ikääntyneellä ei ole käytössään ajanmukaisia digitaalisia laitteita tai taitoa käyttää niitä, on asioiden hoitaminen ja tukien hakeminen vaikeaa. Pankkiasiointi konttorissa on huomattavasti verkkoasiointia kalliimpaa, ja konttoreita on nykyisin harvassa. Sähköisiä hakemuksia on vaikea tehdä, ja paperilomakkeina haettujen etuuksien käsittelyajat ovat pidempiä. Julkista liikennettä ei ole kaikkialla olemassa tai julkisilla liikkuminen voi olla huonokuntoiselle ylitsepääsemätön este. Taksimatkojen omavastuuosuus voi olla liikaa vähävaraiselle ikääntyneelle.

Ikääntyneille voi syntyä asumiskustannuksia kahdesta asunnosta, kun syrjäseudulla olevaa vanhaa kotia ei saa myytyä, vaikka olisi siirtynyt hoivakotiin tai taajamaan asumaan. Talonyhtiöissä voidaan päättää remonteista, joiden kustannukset vähentävät iäkkään käytettävissä olevia varoja. Diakoniatyössä nähdään tilanteita, että ikääntyneen kodista puuttuvat asianmukaiset huonekalut, kodin lämmittämiseen tai peseytymistilojen korjaamiseen ei ole varaa tai siivous- tai ateriapalvelujen hankkiminen koetaan liian kalliina, vaikka heikentynyt toimintakyky niitä vaatisi.

Terveydenhuollon asiakasmaksuissa on eroja Suomessa siten, että alueilla, joilla on pienimmät eläkkeet, asiakasmaksut ovatkin kaikkein suurimpia. Terveydenhuollon, lääkkeiden ja hammashoidon kustannukset ovat kalliita, ja ne aiheuttavat myös ikääntyneiden velkaantumista. Suun terveys voidaan jättää hoitamatta, millä on merkitystä muulle hyvinvoinnille. Reseptilääkkeiden annoksia puolitetaan, jotta lääkkeet riittäisivät pidempään. Ikääntyvät kertovat vuoden alun olevan vaikeaa aikaa, kun kaikkien maksukattojen kertyminen alkaa alusta. Kirkon diakoniarahaston avustushakemuksissa kuvataan tilanteita, joissa kulutusluottoa on otettu terveydenhuollon maksuihin tai maksut ovat siirtyneet ulosottoon.

Köyhyys kokemuksena

Köyhyydellä on vaikutuksia sosiaalisiin suhteisiin sekä perhesuhteisiin. Joskus köyhyys aiheutuu perheenjäsenen taloudellisesta hyväksikäytöstä tai avuntarpeesta. Ikääntyneet eivät halua jättää lapsiaan tai lapsenlapsiaan pulaan, vaan yrittävät auttaa läheisiään oman ruuan tai lääkkeiden kustannuksella. Myös omaisten auttaminen aiheuttaa velkaantumista ja apua haetaan lastenlasten lahjoihin tai loma-aikoina lisääntyneisiin ruokakustannuksiin.

Köyhyys ja varattomuus aiheuttavat häpeää ja huonommuuden tunnetta. Elämä voi tuntua merkityksettömältä, kun köyhänä jää sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle. Jo pienikin osallistumismaksu tai juhlavaatteiden ja lahjan ostaminen voivat muodostaa esteen osallistumiselle läheisen juhliin tai retkelle. Elinpiiri käy suppeaksi, jos harrastuksiin ei pysty osallistumaan, ei voi käydä lomamatkoilla tai retkillä, eikä edes ilmaiseen toimintaan osallistuminen ole mahdollista, kun julkisen liikenteen puuttuessa liikkumiseen ei ole varaa. Syntyy kokemus siitä, että jää kaikesta paitsi.

Syrjään jääminen aiheuttaa yksinäisyyttä ja alakuloa. Diakoniatyöntekijät ovat kuulleet tilanteista, joissa lähiomaisten koetaan karttelevan köyhää ikääntynyttä, kun kestitsemiseen tai tuliaisiin ei ole varaa. Tai vähävaraisuudesta kertominen ymmärretään taloudellisen avun pyytämisenä, vaikka se ei olisikaan iäkkään tarkoitus. Alakuloisuuden ja masennuksen kasvaessa elämänhalu voi hiipua ja myös itsemurhariski kasvaa. Vaikka ikääntyneitä käy paljon seurakuntien järjestämissä ruokajakeluissa ja ilmaisilla aterioilla, vähävaraisuutta voi ulkopuolisen olla vaikea tunnistaa.

Avointa keskustelua talousasioista

Diakoniatyöntekijät ovat panneet merkille, etteivät ikääntyneet kerro heikosta taloustilanteestaan mielellään. Ikääntyneillä on suuri tarve pärjätä itse ja osoittaa, että on vielä kykeneväinen huolehtimaan itsestään. Tämän vuoksi syntyy tilanteita, että ikääntyneiden läheisetkään eivät aina tiedä, mitkä asiat kytkeytyvät yhteen. Näin omaiset voivat tahtomattaan heikentää ikääntyneen taloustilannetta. Siksi olisikin syytä aika ajoin keskustella herkällä korvalla vierailujen, juhlimisen ja lahjojen antamisen perinteistä. Olisi hyvä myös pohtia, johtuuko ikääntyneen eristäytyminen toimintakyvyn heikkenemisestä vai voiko taustalla olla heikko taloudellinen tilanne.

Vaikka keskustelun on syytä olla avointa, on siinä kuitenkin huomioitava jokaisen itsekunnioituksen ja ihmisarvon säilyminen. Joskus on reilumpaa kysyä asiasta suoraan, jolloin keskustelukumppanin ei tarvitse aavistella, mitä keskustelunavauksella ajetaan takaa ja asettua puolustuskannalle. Jokainen meistä voi tarvita joskus apua tai tukea, joten avun vastaanottamisen ei tulisi lisätä eriarvoisuuden kokemusta. Ikääntyneen kanssa talousasioista keskusteleminen arvostavasti voi auttaa myös elämän aineettomien merkityksien löytämisessä. Kukaan aikuinen ei halua, että häntä holhotaan silloin, kun hänellä on itsellään resursseja päättää omista asioistaan.

Koronapandemian tuomat liikkumisrajoitukset ovat heikentäneet kaikkien ikääntyneiden mahdollisuuksia osallistua. Liikkumisrajoitukset ovat kuitenkin lisänneet ikääntyneiden eriarvoisuutta. Varakkaammilla ikääntyneillä on paremmat mahdollisuudet paikata tilannetta, kun ruokaostosten kotiinkuljetuksesta koituvat maksut eivät vie päivän lämpimän ruuan tai lääkeomavastuun osuutta käytettävistä varoista. Vähävaraiset ikääntyneet joutuvat tinkimään arkisista asioista ja ovat yhä enemmän läheisten kuljetusavun varassa.

Teksti: Anita Salonen, Kirkkohallitus