Sana teologia tulee kreikankielisistä sanoista theos (= Jumala) ja logos (= sana, oppi). Teologialla voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa. Toisaalta se on tunnustuksellista ja kirkollista teologiaa, jossa ilmaistaan kristillisen uskon sanomaa kirkon traditioon sitoutuen. Kristinuskon synnystä keskiajalle asti teologia tarkoitti katolista oppia Jumalasta. Myöhemmin teologia laajeni tarkoittamaan kristillisen uskon kokonaisuutta ja osa-alueita. Sanaa voidaan joskus käyttää myös juutalaisen tai islamilaisen uskonnon tutkimuksen yhteydessä.
Toisaalta teologia on uskontoja, erityisesti kristinuskoa tutkiva yliopistotiede. Länsimainen yliopistolaitos syntyi 1100–1200-lukujen taitteessa. Tällöin tieteenharjoitus siirtyi vähitellen luostareista yliopistoihin. Luostarilaitos oli tallettanut ja säilyttänyt vanhaa sivistystä ja tietoa.
Keskiajalla teologia oli yliopiston tärkein tieteenala ja hallitsi ihmisten maailmankuvaa. Keskiajan teologia pyrki selittämään koko maailmankaikkeuden luonnollisen tiedon ja Raamatun avulla. Suomalaisten tärkeimpiä opiskelupaikkoja ennen Turun yliopistoa olivat Pariisin ja Wittenbergin yliopistot.
Juuri yliopistoteologit olivat osaltaan syynä luterilaisuuden syntyyn. Uskonpuhdistuksen myötä papeilta alettiin vaatia yliopistokoulutusta. Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin vuonna 1640 Turkuun, ja sen arvostetuimpia virkoja olivat kolme teologian professorin virkaa.
1700-luvulle asti teologia säilyi yhtenä ainekokonaisuutena. 1700–1800-lukujen vaihteessa teologia eriytyi useiksi oppiaineiksi. Samalla sen luonne muuttui. Kyse ei ollut enää kirkon opin kehittämisestä ja puolustamisesta, vaan teologiasta tuli kriittistä tutkimusta ja tiedettä tieteen nykyisessä merkityksessä.