Ruut ja Henna Tervaniemen arki soljuu saameksi

Kevään 2025 aikana julkaistavassa saamelaisjuttujen sarjassa tutustutaan saamelaisten arkeen ja pyhään. Ruut Tervaniemi innostui partiosta perheen kotiuduttua Inariin. Inarin seurakunta on Inarin Tunturisusien taustayhteisö ja tarjoaa esimerkiksi lippukunnan käyttöön kokoontumistiloja. Ruutin äidin aloitteesta partiomessu kääntyi viimein saamen kielelle.

Inarinsaame läpäisee Tervaniemien elämän kauttaaltaan. Perhe puhuu sitä nykyisin niin kotona kuin seurakunnassa ja saamenkielisessä partioryhmissä. Esikoinen Ruut Tervaniemi palkittiin vuonna 2024 sinnikkäästä partiourastaan harvinaisella II luokan Mannerheim-soljella.

Inarilainen Ruut Tervaniemi, 19, on uurastanut päivän 2-5 -vuotiaiden lasten parissa. Kevään ylioppilas viettää välivuottaan inarinsaamenkielisessä kielipesässä, jonka tavoitteena on siirtää lapsille saamen kieli.

”Kielipesä toimii kielikylpymenetelmällä. Se on periaatteessa tarkoitettu lapsille, joiden alkuperäinen äidinkieli on saame, mutta jotka ovat menettäneet sen. Inarissa on kuitenkin usein mukana myös suomea äidinkielenään puhuvia lapsia”, Ruutin äiti Henna Tervaniemi kertoo.

Ruut kuuluu itse sukunsa äidinkielen menettäneisiin lapsiin.

”Kun olin pieni, äiti ja iskä eivät olleet vielä opiskelleet inarinsaamea ja puhuivat minulle ja kahdelle veljelleni suomea. Mutta kolme pikkusiskoani ovat saaneet äidinkielenään inarinsaamen”, Ruut sanoo.

Inarinsaamen paluu kotikieleksi

Hennan anopin äidinkieli oli pienenä inarinsaame, mutta hän menetti sen äitinsä myötä hyvin nuorena.

”Kun kolme vanhinta lastamme olivat alakoulussa, päätimme mieheni kanssa palauttaa inarinsaamen perheeseemme ja menimme kielikurssille. Mieheni oli kyllä kuullut sitä paljon lapsena ja opiskellutkin koulussa vieraana kielenä.”

Henna on alkujaan kotoisin Kuopiosta. Hänen juurensa ovat kuitenkin Karjalassa ja hänen mummonsa oli karjalankielinen.

”Ehkä osittain sen vuoksi haluan olla tukemassa inarinsaamea, jonka kuuluisi olla lastemme äidinkieli.”

Perheen muutettua Rovaniemeltä Inariin vuonna 2016, Henna innostui vapaa-ajallaan opiskelemaan inarinsaamea Oulun yliopistossa ja kiinnostui kielestä yhä enemmän. Pikkuhiljaa siitä muovautui perheen kotikieli.

Ruut luki pohjoissaamea ensimmäiseltä luokalta lähtien etänä Rovaniemellä. Siirryttyään viidennellä luokalla Inariin, hän vaihtoi kielen inarinsaameksi ja kirjoitti sen ylioppilaskirjoituksissa.

”Sain ehkä rohkeuden puhua saamea silloin, kun nuorin, kohta neljävuotias pikkusiskoni syntyi. Hän ei ollut hirveän tuomitseva, joten kieli tuli minulta hänen kanssaan automaattisesti.”

Saameksi harrastaminen kysyy vanhemmilta kovaa tahtoa

Ruut puhuu tätä nykyä inarinsaamea myös partiossa, josta hän innostui perheen kotiuduttua Inariin.

”Täällä ei ollut montaa kymmentä harrastusvaihtoehtoa ja partio vaikutti mielenkiintoiselta. Kyllä se on ollutkin hyvä valinta.”

Peruskoulun loppupuolella Ruut kävi partion ryhmänohjaajakoulutuksen, jonka harjoittelujaksolla hän hyppäsi apuohjaajaksi lippukuntansa Inarin Tunturisusien saamenkieliseen ryhmään.

Saamepartio kokoontui ensimmäisen kerra vuonna 2018. Henna – joka oli ollut itse innokas partiolainen – ajautui hankkeeseen ystävänsä kanssa. Kaksikko päätyi myös ryhmän vetäjiksi.

”Ryhdyin siihen ihan kielen takia. Olin siinä vaiheessa jo mukana saamenkielen elvytystyössä ja perheemme oli aloittanut kotikielen kääntäminen inarinsaameksi”, Henna sanoo.

Ensimmäisen vuoden jälkeen 7-9 vuotiaiden sudenpenturyhmä laajeni perhepartiolla, johon myös alle kouluikäiset voivat osallistua aikuisen kanssa. Sittemmin saamepartio on keskittynyt sudenpentuihin ja 10-12 -vuotiaisiin seikkailijoihin.

Hennan mukaan vanhemmilta vaatii rutkasti aktiivisuutta ja tahtotilaa, jotta lapsilla on mahdollisuus harrastaa saameksi.

”Meillä kahdella ohjaajalla oli hankkeessa oma lehmä ojassa: halusimme tarjota omille lapsille saamenkielistä harrastustoimintaa. Kaikki perheemme lapset ovatkin olleet jossain vaiheessa mukana partiossa.”

Partio on Inarissa yhä ainut harrastus, joka järjestetään kokonaan saameksi. Karigasniemellä ja Utsjoella toimii kaksikielisiä partioryhmiä, joissa puhutaan saamen lisäksi suomea.

Ansiomerkki arvoista ja sinnikkyydestä

Kun Henna tahtoi syksyllä pitää taukoa ohjaajan pestistään, Ruut lupautui tuuraamaan äitiään välivuotensa ajan.

”Meillä on kaksi ryhmää ja kokoonnumme kerran viikossa noin tunniksi. Tähän mennessä kaikki syksyn kokoukset on pidetty ulkona”, Ruut kertoo. 

”Olemme harjoitelleet esimerkiksi ensiapua, tulen sytyttämistä ja kartan tekemistä. Meillä on ollut myös ulkoleikkejä, lauluja ja vähän vanhemmilla näytelmähommaa.”

Partiolaisten joukossa on sekä inarin- että pohjoissaamenkielisiä lapsia. Molemmat vetäjät puhuvat inarinsaamea ja toinen taitaa lisäksi pohjoissaamen – ja Ruutkin vähän. Kokoukset sujuvat hänen mukaansa mainiosti kahdella kielellä, vaikka näiden välillä on eroja sanaston suhteen.

Vuonna 2024 Ruutille myönnettiin partiopanoksestaan harvinainen II luokan Mannerheim-solki, jota lippukunta voi anoa 17-19-vuotiaalle nuorelle.

”En odottanut tunnustusta yhtään enkä tiennyt etukäteen, että ansiomerkki myönnetään minulle. Ajattelin, että enhän minä ansainnut tätä, mutta olen siitä kyllä tosi otettu.”, Ruut sanoo.

”Yleensä merkki jaetaan henkilölle, joka erottuu ikäryhmästään jollakin tavalla. Se ei ollut minulle hirveän haastavaa, koska olen ainoa ikäiseni partiolainen meidän lippukunnassa.”

Ruut on ollut jo vuosia ikäryhmänsä ainokainen. Hän arvelee sen olleen yksi ansiomerkin myöntämisperuste: hän kun on siitä huolimatta sinnikkäästi jatkanut ja suorittanut partiota. Virallisessa perusteluissa mainitaan myös, että Ruut on ollut aktiivinen johtaja ja sitoutunut partion arvoihin.

”Olen kyllä monesti harkinnut partion lopettamista mutta silti aina jatkanut. On se vaan niin mukavaa. Olen tällä hetkellä mukana myös lippukunnan hallituksessa.”

Partiomessu kääntyi viimein saameksi

Inarin seurakunta on Inarin Tunturisusien taustayhteisö ja tarjoaa esimerkiksi lippukunnan käyttöön kokoontumistiloja. Vastavuoroisesti partolaiset avustavat kirkossa muun muassa itsenäisyyspäivänä.

Kerran vuodessa seurakunta järjestää partiomessun, jonka kääntämistä saameksi Henna on ollut puuhaamassa. Saamepartiossa on työryhmä, joka arvioi, mitä materiaalia kannattaa kääntää saameksi ja hakee käännöstyöhön rahoitusta. Henna ehdotti partiomessun kääntämistä.

”Projektiin saatiin rahoitus kirkkohallitukselta ja taitavat kääntäjät. Inarin seurakunnan entinen kanttori Jari Linjama käänsi inarinsaameksi laulut – mikä on tosi haastavaa – ja pohjoissaamen kääntäjä käytti näitä käännösiä osittain hyväkseen”, Henna kertoo.

”Se oli tosi mukava projekti ja kerrankin meidän ei tarvinnut hirveästi taistella rahoituksen puolesta. Saamenkielistä materiaalia ei ole koskaan liikaa; ei ehkä tarpeeksikaan. Viime kevään partiomessussa pääsimme laulamaan lauluja ensimmäisen kerran saameksi.”

Messut kolmella kielellä

Henna on toiminut pitempään seurakunnan luottamushenkilönä ja koko perhe osallistuu aktiivisesti seurakuntaelämään muutoinkin kuin partion kautta. 

”Jos täällä on sunnuntaina messu, niin meidät kyllä yleensä löytää sieltä. Hyvin usein jotakin meistä pyydetään tekstinlukijaksi ja toinen 11-vuotiaista kaksosista on ollut ehtoollisavustajanakin”, Henna kertoo

”Olen myös mukana ringissä, jossa seurakunnan työntekijät ja muutamat meistä luottamushenkilöistä kirjoitamme hartauksia paikallislehti Inarilaiseen. Minulle osuu kirjoitusvuoro kerran vuodessa.”

Seurakunnasta löytyy Hennan mukaan lähinnä pohjoissaamen ja inarinsaamen puhujia. Koltansaame taas on ehkä vahvempi ortodoksisen kirkon puolella.

”Meidän seurakunnan normiviikkomessussa luetaan tekstejä tasapuolisesti inarinsaameksi, pohjoissaameksi ja suomeksi, eli pääsääntöisesti messut ovat kolmekielisiä.”

”Ja esimerkiksi seurakuntaneuvoston kokouksen hartausosissa käytetään pohjois- ja inarinsaamea, vaikka varsinaisia keskusteluja ei käydä saameksi.”

Saamelaisuus näkyy seurakunnassa selkeästi myös muun muassa Inarin kirkon alttaritaulussa ja kirkkoherran asussa: tiettyinä juhlapyhinä hänellä on saamenpuku päällä.

Inarinsaame alhosta hypetykseen

Saamenkielen opintojen myötä Henna lähti mukaan inarinsaamen elvytystyöhön, jonka asiaa partiokin on osaltaan ajanut. Hän on toiminut Inarinsaamen kielen yhdistyksen hallituksessa vuosia, työskennellyt puolitoista vuotta kielipesässä ja opettanut vuoden inarinsaamea.

Inarissa on enemmän inarinsaamen puhujia kuin millään muulla paikkakunnalla, mutta myös  pohjoissaamella on seudulla tukeva jalansija.

”Vaikka pohjoissaame on ehkä vahvin saamen kieli kaikilla saamelaisalueilla, hekin painivat ihan samojen asioiden kanssa. Koska ympäristö on niin vahvasti suomenkielinen, saamenkielen asemasta saa taistella jatkuvasti myös saamelaisalueella: että se tulee nähdyksi ja kuulluksi ja että kieleen liittyvät oikeudet tapahtuvat myöskin kielilain puitteissa.”

Hennan mukaan inarinsaamen kielen asema on muuttunut jo niinä vuosina, jotka hän on asunut pohjoisessa.

”Aktiivisten puhujien määrä on kasvanut todella paljon, lasten kielitaito on parantunut ja perheet ovat ottaneet enemmän kieltä haltuun. Inarinsaame on ollut jopa vähän hypetyksessä.”

Ella-kirjoja saameksi keittiön pöydän ääressä

Hennan panos elvytystyöhön kattaa myös kirjallisia projekteja: hän on kääntänyt Timo Parvelan Ella ja kaverit -lastenkirjoja inarinsaameksi ja kirjoittanut saamenkielisiä eläin- ja joulukalenteritarinoita, jotka Ruut on kuvittanut.

”Kääntämistyö on näkyvä osa meidän perhettä. Äiti istuu tosi paljon keittiössä ja kääntää. Olen lukenut kaikki Ella-kirjat suomeksi ja ollut aina mukana pohtimassa äidin kanssa niiden kääntämistä”, Ruut sanoo.

¨”Saamenkielisiä kirjoja on saatavilla melko vähän; varsinkin oman mielen mukaisia. Lapsille tulee luettua paljon kielipesässä ja pikkusiskolle luen usein suomenkielisiä lastenkirjoja, jotka käännän lukiessa saameksi.”

Ruut miettii itsekin ryhtyvänsä paikkaamaan saamenkielisen kirjallisuuden vajetta. Hänellä on säilössä pari kirjaa, jotka hän tahtoisi kääntää saameksi.

”Mutta siihen pitäisi käyttää oma aikansa ja energiansa. Minulla on kyllä tosi iso kunnioitus äidille, että hän jaksaa, ehtii ja taitaa.”

Inarinsaamelainen kulttuuri kulkee mukana Tervaniemien arjessa monin tavoin kielen lisäksi. Henna harrastaa saamelaisia käsitöitä ja on tehnyt koko perheelle saamenpuvut ja huivit.

”Ei ole hirveästi tarvinnut ikinä miettiä, mitä laitan päälle johonkin juhlaan. Menin esimerkiksi ripille ja valmistuin ylioppilaaksi saamenpuvussa”, Ruut sanoo.

Aiemmin Tervaniemet kulkivat tiheään porokilpailuissa helmikuusta huhtikuun loppuun ja Ruut kävi ensimmäisissä kisoissa kolmiviikkoisena. Pari vuotta sitten harrastus jäi vähemmälle, kun perheen isä lopetti kilpailemisen.  

”Sitä olen kyllä kaivannut. 16-vuotias veljeni kulkee kyllä vielä porokisoissa. Meillä ei ole ollut omia poroja; veli on omistanut yhdessä muiden kanssa ja iskä ajanut muille”, Ruut kertoo.

”Olen ajanut juniorisarjassa muutamia kertoja. Nyt harmittaa, että en halunnut aloittaa kisaamista heti seitsemänvuotiaana, kun olisin voinut. En päässyt siihen myöhemmin enää samalla lailla mukaan. Olen ajanut porolla ehkä viisi kertaa elämässäni enkä ole ikinä kaatunut, joten saattaa olla hyvä jättää se siihen.”

Unelma paluusta

Inarinsaamesta on tullut Hennalle rakas ja läheinen kieli. Hän ei silti koe olevansa identiteetiltään saamelainen vaan korostaa aina tulleensa muualta.

”Haluan toimia kulttuurisensitiivisesti. Kyseessä on lasteni ja mieheni kieli ja kulttuuri, mutta tahdon tukea heidän kulttuurista identiteettiään ja kieltään”, hän sanoo.

”Monesti juuri muualta tulleet puolisot ovat olleet parhaita tukijoita kielen ja kulttuurin elpymisessä, koska itse osallisilla voi olla niihin liittyen syviä traumaattisia kokemuksia.”

Ruut sanoo inarinsaamella olevan todella suuri merkitys identiteettiinsä; varsinkin perheen omaksuttua sen kotikielekseen. Hän kaavailee jatkavansa kielen opiskelua ensi vuonna Oulun yliopistossa, jossa hänellä on jo opiskelupaikka informaatiotutkimuksen saralla. Tulevaisuudessa Ruut aikoo vaihtaa inarinsaamen äidinkielekseen.

”Ei voi tietenkään ikinä tietää, mihin elämä vie, mutta haaveenani on palata opiskelujen jälkeen pohjoiseen – vaikka ihan tänne Inariinkin.”

Teksti: Sinimaaria Kangas
Jutun kuva on Saamelaisilta kirkkopäiviltä (elokuu 2022). Ruut Tervaniemi on kuvassa viides oikealta. Kuvaaja Matti Vuorma.