Vuoden isä Heikki Leivo: Myrskyisästä alusta lempeän leikkisäksi isäksi ja isähahmoksi

Heikki Leivo on kasvattanut viisivuotiaan Oivan yksinhuoltajana mutta ei yksin. Hankalina hetkinä lempeää isää ja isähahmoa ovat kannatelleet vankat tukijoukot ja ilo niin omasta kuin muiden muksuista.

Pöydällä on vati mokkapaloja ja pihalla tuore lahjatrampoliini. Lahtelaisessa omakotitalossa on vastikään vietetty Oiva Leivon viisivuotispäiviä sankoin joukoin.

Perheellä on pian tiedossa toinenkin juhla: Heikki Leivo on valittu yhdeksi viidestä Vuoden isä -palkitusta. Perusteluissa todetaan, että hän on dramaattisista lähtökohdista huolimatta kyennyt kasvattamaan poikansa vastuullisesti ja valtavalla lempeydellä.

Isyyden alku oli totisesti myrskyisä. Iloon esikoisen syntymästä sekoittui lamauttava suru, sillä äiti Saara menehtyi kaksi päivää synnytyksen jälkeen.

”Olihan yhteisellä taipaleellamme aikamoinen startti, mutta muuten olen aivan tavallinen isä. Epäröinkin ensin ehdokkaaksi suostumista. Sitten ajattelin, että esimerkkini saattaa tuoda lohtua ja osoittaa, että tällaisistakin tilanteista selviytyy”, Heikki sanoo.

Isän esimerkki valoi uskoa

Vaimon menetys oli käsittämätön isku.

”En voinut mitenkään kuvitella, että niin voisi käydä, koska synnytystä pidetään ikään kuin rutiinijuttuna. Olin aikamoisessa shokissa enkä pystynyt toimimaan aluksi ollenkaan. Ajatukset ja tunteet sinkoilivat kuin seinään heitetyt kumipallot.”

Tuleen ei silti auttanut jäädä makaamaan vaan lasta piti ryhtyä hoitamaan heti.

”Tämä pieni poika ei kysellyt, onko kaikki OK ja palataanko asiaan sitten, kun tämä suruasia on käsitelty. Lapsi maadoitti ja oli selviytymisprosessin oleellisimpia tekijöitä.”

Vauvan hoitaminen ei itsessään ole Heikistä vaikeaa. Siihen pystyy hänen mielestään mainiosti isä siinä missä äitikin ilman aiempaa kokemusta.

”Siskoni otti meidät aluksi sairaalasta hoteisiinsa viikoksi, jotta pääsin jotenkin palaamaan tälle planeetalle ja sain kaiken pelaamaan. Sitten muutimme Oivan kanssa kotiin ja aloimme opetella kahdestaan elämistä.”

Arki oli pitkään raskasta. Heikin oli jaksettava hoitaa myös omaisen menehtymiseen liittyvä suunnaton byrokratia: pankki- ja vakuutusasiat, perunkirjoitukset ja hautajaiset.

Uskoa tiukkaan tilanteeseen valoi oman isän esimerkki.

”Isä joutui minun synnyttyäni huolehtimaan vähän aikaa yksin kuusilapsisesta perheestä. Ajattelin, että jos isältä onnistui niin ison perheen pyörittäminen, niin kyllä tämä varmasti minultakin luonnistuu. Nyt oli minun vuoroni kantaa vastuuta.”

Onko minulla oikeus iloita lapsesta?

Heikki sai aluksi kriisiterapiaa ja hänet ohjattiin Nuoret lesket ry:n tapaamisiin. Hän kaivoi myös Facebookista vertaistukiryhmiä, joita löytyy niin suomeksi kuin muilla kielillä.

”Nuoret lesket ry oli tosi tärkeä juttu alkuvaiheessa, koska heidän avullaan pystyi hahmottamaan omaa paikkaansa ja tilannettaan. Ryhmä auttoi tavallaan hyväksymään sen, että tällaisia asioita tapahtuu ja osuu jonkun kohdalle. Vaikka meidän tapauksemme on hyvin harvinainen, vertaistuki auttoi huomaamaan, etten ole tilanteessa ihan yksin.”

Heikin mielestä surutyö on osuva ilmaisu: menetyksen käsittely käy rankasta työstä ja on todella pitkä prosessi. Siihen liittyy yllättäviä tunteita kuten syyllisyyden tunne siitä, että on itse jäänyt eloon ja saanut kainaloon pienen aarteen. Lapsen äiti taas ei saanut kokea vanhemmuutta lainkaan.

”On hirveän tuskallista miettiä, onko minulla oikeus iloita lapsesta.”

Oivalliset tukijoukot

Selviytymistä siivittivät lähipiirin verrattomat tukijoukot.

”On suurelta osin heidän ansiotaan, että meillä on mennyt näin hyvin. Olemme saaneet esimerkiksi paljon hoitoapua; varsinkin vaimon sisarukset alkuun melkein kilpailivat siitä, kuka saa seuraavaksi hoitaa Oivaa.”

Äidinpuoleisten tätien ja enojen lisäksi Heikin sisarukset ja Oivan isovanhemmat ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä perheen arjessa. Tädit hakevat usein Oivan päiväkodista ja auttavat muutenkin aina tarvittaessa.   

Oivan kaksi nuorinta kummitätiä ovat hänen parikymppisiä serkkujaan. He ovat Oivan syntymästä saakka käyneet pitämässä ”hoitokerhoja” Leivojen kotona. Kerhoissa kokataan joka kerta ateria ja käydään vaikkapa leikkikentällä peuhaamassa.  

”Tilanteemme olisi tietysti ihan erilainen ilman näin mahtavaa tukijoukkoa. Eihän kaikilla ole isoa sukua ja vieläpä samoilla huudeilla. En olisi kuitenkaan missään vaiheessa voinut edes ajatella, että en olisi pääasiassa itse hoitanut Oivaa”, Heikki sanoo.

Pehmeä lasku päivähoitoon ja työelämään

Tukijoukoillakin on omat työnsä ja elämänsä, joten parivaljakko vietti alkuun paljon aikaa kotona kaksin. Lisäksi päälle iski korona Oivan ollessa vielä vauva.

”Silloin mietin, miten pää kestää eristäytymistä. Ja entä jos sairastun niin pahasti, että en pysty pyytämään apua? Kuinka pitkään meidän pitäisi odottaa, ennen kuin joku löytää meidät?”

Kaikki sujui kuitenkin ilman kummempia katastrofeja. Kun Oiva oli yksivuotias, Heikin pidennetty vanhempainvapaa loppui ja hän palasi töihin. Ensi alkuun hän teki kaksipäiväistä viikkoa.

”Oli tosi tärkeää päästä irrottamaan ajatuksia johonkin ihan muuhun. Oivan kaksi tätiä hoitivat häntä aluksi vuoropäivin. Vein lapsen aamulla hoitoon ja palasin kotiin tekemään töitä. Se oli Oivalle pehmeä lasku päivähoidon konseptiin. Päiväkodin Oiva aloitti kolmevuotiaana, aluksi neljä päivää viikossa.”

Työnantaja on suhtautunut Heikin tilanteeseen upeasti ja joustavasti kautta linjan – samoin kuin koko työyhteisö.

”Työkaverit joutuivat ottamaan vastuulleen paljon minun hommiani. He ovat tukeneet hienosti, mikä on ollut ensiarvoisen tärkeää. Olen myös voinut tehdä töitä paljolti etänä, koska työmatka Järvenpäähän on niin pitkä, melkein 70 kilometriä.”

Varjosta valoon

Vertaistuki oli Heikille olennaista alkuvaiheessa. Tapaamiset muiden leskien kanssa auttoivat häntä käsittelemään leskeksi jäämisen laukaisemaa akuuttia kriisiä.

”Parin vuoden päästä kuitenkin huomasin, että olen pyöritellyt mielessäni tapahtunutta, kuolemaa ja kuolemista joka päivä aamusta iltaan. Kaipasin elämään valoa, jonka avulla pystyisin katsomaan tulevaisuuteen. Ajattelin, ettei tämä varjo saisi olla lapsen elämässä jatkuvasti läsnä.”

Sattumalta Heikki näki leikkikentällä ilmoituksen paikallisen Diakonissalaitoksen järjestämistä leikkitreffeistä lapsiperheille.

”Treffeillä Diakin tyypit tulevat paikalle kahvikärryjen kanssa, leikkivät lasten kanssa ja antavat vanhemmille pienen breikin. Se oli juuri sitä, mitä minä olin kaivannut ja toi elämäämme positiivisuutta. Koska olimme Oivan kanssa suurimman osa ajasta kahdestaan kotona, oli mahtavaa, kun sai rauhassa hörpätä kahvia ja huilata, katsella lasten touhua ja saada uusia kontakteja.”

Oiva löysi treffeiltä parhaan ystävänsä, jonka perheen kautta Heikki ja Oiva tutustuivat edelleen muihin lapsiperheisiin. Näistä on tullut kiinteä osa kaksikon elämää, ja perheet kokoontuvat usein Leivojen kotona.

Seurakunnan kerhoissa Leivot ovat käyneet satunnaisesti.

”Viime kesänä Oivan parhaan ystävän äiti bongasi yksinhuoltajien leirin, joka oli paikallisen Salpausselän Seurakunnan järjestämä. Se oli tosi kiva juttu”, Heikki sanoo.

”Yksinhuoltajaystävät ovat ylipäänsä äärettömän tärkeitä. Heidän kanssa voi viestitellä, kun hermot ovat tiukoilla ja tekee mieli puhista jollekin. Kun ystävä puhisee toisessa päässä takaisin, niin tietää, että kyllä näistä jutuista jotenkin selvitään.”

Leikkisä ja lehmänhermoinen isä ja isähahmo

Ruokapöydän päädyssä jököttää syöttötuoli, vaikka Oiva ei sitä enää tarvitse. Se odottaa Heikin kaksivuotiasta kummityttöä, joka on Oivan parhaan ystävän pikkusisko. Leivoilla kyläilee usein muitakin lapsiperheitä, joista monet ovat yksinhuoltajaperheitä.

”Tykkään kyllä hirveästi näistä muksuista. Lapset, joiden perheessä ei ole isää, ottavat minut tavallaan isähahmoksi, mikä on tosi hellyttävää ja ihanaa. Touhuamme paljon yhdessä esimerkiksi kummitytön kanssa. Kun Oiva kutsuu minua isiksi, tyttökin sanoo saman perässä.”

Heikistä pienet lapset ovat hauskoja, koska he ovat niin aitoja. Joku ötökkä, kivi tai keppi voi olla heistä maailman ihmeellisin asia. Hänestä on kiva yrittää asettua lapsen asemaan ja päästä samaan tunnetilaan hänen kanssaan.

”Kun lapsiin ottaa kontaktia samalla levelillä, he tulevat juttelemaan. Päiväkodissa on myös ihania muksuja. Kun sinne menee, monet heittävät usein yläfemman ja jotkut tulevat halaamaan.”

Heikin esikuvana isyydessä on oma isä.

”Hän oli hyvin rauhallinen tyyppi, joka joutui kantamaan vastuuta koko perheestä haasteellisessa tilanteessa. Ehkä olen isältä joitain luonteenpiirteitä perinytkin. Moni on sanonut, että minulla on lehmän hermot, mutta eivät ne pinnat aina kestä. Kärsivällisyys on ideaali, johon en usein pääse. Myös Oivan Vaari on minulle tärkeä esikuva.”

Äitiankka loistaa sinistä valoa

Heikillä ei ole ollut juurikaan vapaa-aikaa Oivan syntymän jälkeen, mutta ei hän ole sitä juuri osannut kaivatakaan. Kaksikon keskinäistä lempipuuhaa on istua sohvalla katsomassa lastenohjelmia, juoda kokista ja saunoa.

”Välillä on ihanaa, kun tädit tai kummitädit ottavat Oivan hoitoon, mutta kohta jo tuleekin poikaa ikävä. Olisi tietysti terveellistä päästä joskus vaikka lenkille, mutta sekin aika tulee pian.”

”Sitä paitsi viisivuotiaan kanssa voi jo istuskella sohvalla ja ratkoa vaikkapa Rubikin kuutiota rauhassa. Viime kesänä ostin haitarin ja opettelen soittamaan sitä. Oiva on kantelemuskarissa ja tykkää siitä kovasti.”

Heikki myös keksii ja kehittelee vempaimia Pello Pelottoman lailla: esimerkiksi auringonvalon mukaan nousevat, laskevat ja kääntyvät sälekaihtimet olohuoneen suuriin ikkunoihin. Niistä leviää huikaiseva näköala kumpuilevan metsän ylle. Se oli Saaran sielunmaisema, jonka vuoksi talo suurelta osin hankittiin.

Äiti nousee puheissa esiin tämän tästä.

”Oivan kanssa on keskusteltu tapahtuneesta ja hän on päiväkodissakin kertonut siitä hoitajille. He ovat ihmetelleet, miten reippaasti ja fiksusti hän osaa suhtautua asiaan. Mutta tämä tilanne on meidän normaali.”

Heikki näyttää synnytyslaitoksella otettua kuvaa, jossa Oiva tiirailee muoviankkaa syvälle silmiin. Lelu on Saara-äidin ostama ja nimeltään Äitiankka. Sen sisällä palaa kirkas sininen valo.

Teksti ja kuva: Sinimaaria Kangas

Lisätietoa sosiaali ja terveysministeriön jakamasta Vuoden isä -palkinnosta