Mitä Utøyalle kuuluu nyt?

Utøyalla mielessäni on erityisesti se, miten kirous voi muuttua siunaukseksi ja miten jokin todella paha voi olla siemen hyvälle. Nyt näin ja koin, että saarella tehdään paljon työtä demokratian ja tasa-arvon puolesta. Saarella käy paljon eri ihmisryhmiä edustavia vierailijoita. Vierailijoille ja saaressa kokoontuville nuorille halutaan opettaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja toisten ihmisten kuuntelemisen tärkeyttä. Kaikki halutaan pitää mukana yhteiskunnan toiminnassa. Jokaista tarvitaan, jotta demokratia olisi todellista.

Pääsin käymään Utøyan saarella. Retken mahdollisti Oslon ”Kirkelig dialogsenter”. Mukana oli osallistujia yhteispohjoismaisesta verkostosta, ihmisiä jotka tekevät työtä ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta kirkoissa. Saavuimme Utøyan kauniille saarelle aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Mielessä ei koko ajan voinut olla se tuhoisa sateinen heinäkuun päivä, joka muutti kaiken saaren historiassa. Mutta jossain alitajunnassa se silti oli. Tämä ei ole mikä tahansa Norjan lukemattomista saarista. Utøya on muistamisen, oppimisen, sitoutumisen ja vahvan toiminnan saari.

Vierailuumme kuului kierros saarella, jossa pidetään edelleen leirejä nuorille. Pysähdyimme rinteeseen, jossa leirien puheet pidetään. Siellä teini-ikäiset kuulevat vaikutusvaltaisia poliitikkoja. Mutta myös toisin päin: merkittävissä tehtävissä toimivat aikuiset saavat kuulla, mitä nuorilla on sanottavaa.

Kierroksemme jatkui vanhaan suureen latoon, johon on rakennettu näyttely saaren historiasta. Tästä ohi on jo varhaiskeskiajalla kulkenut – ja kulkee edelleen – yksi pyhiinvaeltajien reiteistä Oslosta kohti Nidarosia, Trondheimia. Siksi paikka on ollut merkityksellinen jo pitkään. Varhaisin tieto kertoo, että saarella on ollut viereisen luostarisaaren kasvitarha ja siksi siellä kasvaa vieläkin tuoksuvia yrttejä.

Saari on ollut myös maineikkaan kauppiaan kesänviettopaikka peltoineen ja puutarhoineen. 1900-luvun alkupuolella se päätyi työväenliikkeen omistukseen ja nuorisoleirien pitopaikaksi. Kun Saksa miehitti Norjan toisen maailmansodan aikana, paikalla pidettiin natsien nuorisojärjestön leirejä.

Utøyan pimein päivä oli kuitenkin 22.7.2011. Saaren näyttelyssä kysytään, kuinka voimme muistaa suuren menetyksen kokeneita ja miten kohtaamme suuren surun. Onko mahdollista synnyttää jostain täysin mielettömästä jotain tärkeää ja olennaista? Juuri tällä saarella paettiin poliisiksi naamioitunutta terroristia. Jotkut hyppäsivät mereen, kaikki liukastelivat märillä poluilla pelon vallassa.

Utøyan tarina ei lopu tuohon pimeimpään päivään. Saarella halutaan kertoa Utøyan monenlaista historiaa. Jatkamme kierrosta ja päädymme ”Rakkauden polulle”. Tämä ”Kjærlighetsstigen” on jyrkän kallion puoleisella rannalla, suurten mäntyjen varjossa ja ilta-auringon puolella. Täällä on kuljettu kahdestaan. Täällä on unelmoitu yhteisestä tulevaisuudesta. Saaren historia on täynnä hyviä ja kauniita muistoja, iltanuotioita, kohtaamisia, rakastumista ja uuden tulevaisuuden rakentamista.

Vierailimme siinä teltta-alueen vierellä olevassa kahvitilassa, jossa useimmat nuoret ammuttiin. Norjassa pohdittiin pitkään, mikä olisi oikea tapa säilyttää muistoja ja samalla mennä eteenpäin. Utøyalla päädyttiin säilyttämään sellaisenaan kahvilarakennus, jossa monet tulivat ammutuiksi ja monet säästyivät vessoihin piiloutumalla. Yksi vaihtoehto oli polttaa rakennus, mutta lopulta se päädyttiin siivoamaan, muut jäljet jätettiin. Vanhan kahvilan ulkopuolelle pystytettiin kokonaan uusi lasinen rakennus, jossa on yhtä monta tolppaa ympärillä kuin oli uhrejakin.

Päiväämme Utøyalla kuului myös konkreettinen tutustuminen 22.7.2011 päivän tapahtumiin. Päivän kulku kerrotaan vanhan kahvilan näyttelyssä vierailijoille tarkasti. Erityisen puhuttelevia ovat tekstiviestit, joita on vaihdettu pelkäävien nuorten ja huolestuneiden vanhempien välillä. Jotkut viestiketjut päättyvät vanhempien toistuviin kysymyksiin, missä olet ja miten voit. Kaikkiin viesteihin ei koskaan vastattu.

Tärkeänä osana sana saarella on muistaminen. Tapahtumia ei saa unohtaa. Rannan puolella on kaunis muistomerkki, jossa on kaikkien surmansa saaneiden nimet. Samoin saarella mäntyjen keskellä on kaunis muistopaikka nimineen. Sinne kannetaan kynttilöitä ja kukkia aina vuosipäivänä.

Me istuimme piirissä uusissa kokoontumistiloissa. Meri pilkotti suurista ikkunoista ja jaoimme kokemuksia. Oli tärkeä sanoittaa tunteitamme ja pohtia yhdessä näkemäämme ja kuulemaamme.  Päivän aiheena oli lisäksi vihapuhe, sen tunnistaminen ja siihen reagoiminen. Utøya on myös koulutuksen paikka. Tänne vierailulle tulevat oppivat aina jotain uutta.

Muistamisen ja oppimisen lisäksi täällä sitoudutaan. Täällä sitoudutaan oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan. Täällä halutaan ylläpitää toivoa. Saaren historia ja terroristi-iskun tapahtumat kerrotaan kauniisti ja uhreja kunnioittaen. Tärkeää työtä halutaan jatkaa.

Utøyalla mielessäni on erityisesti se, miten kirous voi muuttua siunaukseksi ja miten jokin todella paha voi olla siemen hyvälle. Nyt näin ja koin, että saarella tehdään paljon työtä demokratian ja tasa-arvon puolesta. Saarella käy paljon eri ihmisryhmiä edustavia vierailijoita. Vierailijoille ja saaressa kokoontuville nuorille halutaan opettaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja toisten ihmisten kuuntelemisen tärkeyttä. Kaikki halutaan pitää mukana yhteiskunnan toiminnassa. Jokaista tarvitaan, jotta demokratia olisi todellista.

Kuitenkin juuri täällä elämän epäoikeudenmukaisuus ja hauraus on läsnä. En kykene kuvittelemaan kolmentoista vuoden takaisten tapahtumien aiheuttaman surun ja kaipauksen kaikkia ulottuvuuksia. Samalla kysyn itseltäni, onko oikein, että joidenkin ihmisen kärsimyksistä nousee jotain hyvää.  Vastaan, että parempi on, että syntyy hyvää, kuin että paha saisi vallan. Ihailen Utøyan tapahtumien koskettamien ihmisten sinnikyyttä. Iloitsen ihmisistä, jotka puolustavat demokratiaa ja ihmisoikeuksia. He seisovat vahvasti arvojensa takana.

Emme nähneet kaikkea Utøyasta, mutta näimme jotain olennaista ja kaunista. Jään miettimään vielä sitäkin, että saari on ja pysyy, ihmiset vaihtuvat ja usein historian kulku kääntyy. Kalliot ovat ikuisia, vanhat petäjätkin ovat vanhempia kuin ihmiset.

Juuri nyt aika on meidän. Haluan uskoa, että kiroukset voivat muuttua siunauksiksi. 

Teksti: Norjan suomalaisen seurakunnan pappi Päivi Aikasalo
Kuva: Tonje Kristoffersen, Kirkelig dialogsenter

Tämä Päivi Aikasalon alkuperäisestä hieman muokattu kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Norjan suomalaisen seurakunnan verkkosivuilla 13.9.2024.