Sini Ikävalko: laulavan ja tanssivan papin paluu

Lauluja tehdään etenkin rakkaudesta ja sydänsuruista, ja niistä Sini Ikävalkokin on ammentanut. ”Rohkeus tarvitsee rinnalleen haavoittuvuuden. Kun on mennyt syvästi rikki, ei jää mitään pelättävää. Silloin voi vihdoin olla oma aito itsensä ja vasta silloin myös ääni virtaa niin kuin pitääkin.”

Lauluja tehdään etenkin rakkaudesta ja sydänsuruista, ja niistä Sini Ikävalkokin on ammentanut. ”Rohkeus tarvitsee rinnalleen haavoittuvuuden. Kun on mennyt syvästi rikki, ei jää mitään pelättävää. Silloin voi vihdoin olla oma aito itsensä ja vasta silloin myös ääni virtaa niin kuin pitääkin.”

Sini Ikävalkon elämässä ”mikään ei ole mennyt kaavan mukaan”, eivät ihmissuhteet eikä artistin ura. Hän haluaa murtaa ikärasismin rajat ja antaa kasvot sille, ettei koskaan ole liian myöhäistä tavoitella unelmiaan.

”Olen keski-ikäinen yksinhuoltaja lähiöstä, mutta vielä nostan päätäni ja tulen ihmisille näkyväksi ja kuulluksi!”

”Sini on elävä esimerkki siitä, että papitkin osaavat irrotella ja kunnolla!”

”Sä panit bileet pystyyn!” hehkutti Michael Monroe Sini Ikävalkoa, kun tämä kilpaili edellisen kerran Voice of Finland -laulukilpailussa.

Lämminhenkinen ja rempseä Sini on taiteilijasielu, jossa virtaa karjalaisen evakkosuvun vilkas ja kuohuva veri. Hän kertoo kokevansa tunteiden ääripäät nopeasti.

”Kun me karjalaiset olemme iloisia, niin iloitsemme isosti ja joskus itkemme samaan aikaan. Välimerellinen tunneympäristökin on tuttu. Olen vahva persoona ja vien joskus tilan tahtomattanikin.”

Kun taiteelliset intohimot puskivat vuonna 2015 väkisin esiin, Ikävalko lähti kanavoimaan niitä laulukilpailuihin. Hän jäi vuorotteluvapaalle papin töistään voidakseen tehdä läpimurron laulajana. Alku olikin lupaava.

Taivasmatkalla tangon siivin

Räiskyvä artisti brändättiin Voice of Finland -kisassa ”laulavana pastorina”. Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2017 hän pääsi kuningatarfinaaliin otettuaan haltuun ”jäätävän liudan tangoja”. Seuraavana vuonna Ikävalko valittiin Iskelmämestariksi Kiuruveden iskelmäviikolla. Kaihoisat tangot ovat tunnetusti sielunsukulaisia virsille. Molemmat osuvat suomalaisten paratiisin kaipuuseen, koti-ikävään ja rakkauden janoon.Tästä Sini Ikävalkokin puhuu, kun häneltä kysytään pappeuden ja laulun yhdistämisestä. Niin virsien veisaajat kuin ”kevyen” musiikin harrastajat ovat lopulta samassa veneessä.

”Samalla taivasmatkalla ollaan!”

Mediaa ja kilpailujen juontajia on aina kiinnostanut se, että epäsovinnainen ja tulkintoihinsa suurella tunteella heittäytyvä laulaja on myös pappi.

”Olen tuonut tätä puolta esiin ilman oikeassa olemisen painetta. Kun minulta on kysytty uskosta, olen sanonut edustavani urbaania, liberaalia hengellisyyttä.”

Rakkauslapsi rajoitti keikkailua

Mutta miksi Sini Ikävalko katosi julkisuudesta pian kilpailumenestystensä ja voittojensa jälkeen? Mitä nousuun lähteneelle tähdelle tapahtui?

”Rakkauslapsi, jonka sain vuonna 2018 täysin yllättäen”, hän vastaa empimättä.

Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika oli tuolloin jo teini-ikäinen. Toinen aviomies ei halunnut lasta, joka syntyikin sitten lyhykäisestä suhteesta lauluhommissa tavattuun mieheen.

”En ehtinyt mennä naimisiin, ja aika pian olin uudelleen yksinhuoltaja. Vaikka keikkapyyntöjä oli paljon, totesin että minulla on pieni lapsi ja keikat ovat kaukana Helsingistä. Esiintyminen jäi.”

Mikään perhe ei ole normaali

Nyt Sini asuu saman katon alla viisivuotiaan poikansa ja äitinsä kanssa.

”Meillä on ollut äidin kanssa lapsuudestani lähtien hyvä suhde ja symbioosi. Äiti on ollut kuin sisko, hän on lempeä ja hyvä ihminen. Faija oli levottomampi luonne. Kun olin pieni, hän lähti töihin Irakiin ja Saksaan.”

Toissa vuonna kuollut isä oli duunari ja taksiautoilija. Hän lainasi kirjastosta lähes 300 kirjaa vuosittain.

”Faija oli synkkämielinen mystikko ja pohtija ja karjalaisen sielun malliesimerkki hurmaavalla persoonallaan.”

”Kun saatoin faijaa ennen kuolemaa iäisyyteen, hän sanoi iäisyysasioista vain, että ’Sini tietää’. Uskoni kantoi häntä, ja se oli suurin luottamus, minkä olen koskaan saanut. Samalla se oli myös meidän isä-tytär -suhteen katharsis.”

Ihanteellinen perhemalli, jonka Sini kokee Suomessa saaneensa, on erilainen kuin hänen elämänsä.

”Se lähtee ajatuksesta, että ollaan naimisissa, tehdään 2,3 lasta, hankitaan omakotitalo ja auto ja saadaan lopulta kultakello.”

Itä-Helsingissä työskentelevä pappi ei pidä silti erikoisena sitä, etteivät omat perhekuviot ole noudattaneet perinteistä ydinperhekaavaa.

”Kaikki perheet ovat idässä omanlaisiaan komboja eikä mikään perhe ole ’normaali’.”

Kissanristiäisistä toisiin

Sukunsa ensimmäinen ylioppilas tulee ”ihan duunaritaustasta”. Lapsena hän oli helppo ja kiltti, pedantti suorittaja, varsinkin jos vertaa rasavilliin pikkusiskoon.

”Jos olen matkalla siskoni kanssa samassa huoneessa, minun puoleni on aina järjestyksessä ja hänellä räjähtää kaikki. Sisäinen maailmani on kuitenkin luova ja räiskyvä.”

Sini alkoi laulaa ja tanssia jo pienenä ja sai esiintyä koulun juhlissa, teatteriproduktioissa ja ”kaikissa kissanristiäisissä”.

”Sisälläni on aina kamppaillut taiteellinen puoli ja kiinnostus tietoon ja tieteelliseen meininkiin. Jos olisin mennyt Kallion ilmaisutaidon lukioon, tieni olisi ehkä toisenlainen, mutta menin kakkosnorssiin, jossa puettiin jakkupuvut.”

Rippikoulu Viron Haapsalussa oli hieno kokemus. Sini piti itseään tuolloin agnostikkona. Hän jäi silti mukaan seurakuntanuorten hyvähenkiseen toimintaan ja työskenteli teologian opiskeluvuosinaan samassa Haagan seurakunnassa kesäteologina. Teologiseen hän lähti kiinnostuksesta yleissivistävää opiskelua kohtaan, vailla aikomusta pappeudesta. Kun teologian maisteriksi valmistumisen jälkeen silloinen aviomies sai työkomennuksen Saksaan, Sini pyöritti siellä papin sijaisena kirkon työtä suomalaisille. Saksasta palaamisen jälkeen hänelle tuli avioero – ja nelivuotiaan pojan yksinhuoltajuus. Siinä elämänmurroksessa kirkollinen työ alkoi kutsua. Entinen kissanristiäisten esiintyjä siirtyi oikeisiin ristiäisiin.

”Minut napattiin Mellunkylän seurakuntapastorin hommiin ja sille tielle jäin. Olin tuntenut jo pitkään, että on jotain enemmän kuin mitä me näemme.”

Sille jollekin ei riittänyt selitykseksi tähtitiede, jota teologi harrasti käymällä poikansa kanssa tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan esityksissä.

”Tykkäsin niistä esityksistä, joissa aivot nyrjähtivät. Etsin selitystä sille, miten me olemme täällä, ja aloin nähdä tähtitieteenkin kautta Jumalan.”

Kirjaviisaus ei kosketa

Pappisuransa ajan Sini Ikävalko on työskennellyt pääosin Itä-Helsingin rosoisissa lähiöissä, joiden elämänmenoon sopeutuminen on ollut helppoa hänen taustansa ja luonteensa pohjalta.

”Siellä on oltava jalat maassa. Monien ihmisten elämä on arjessa selviytymistä ja diakoniajonoissa riittää väkeä. Ihmisiä koskettaa arjen teologia eikä vain kirjaviisaus.”

Sini arvostaa sitä, että moni kuuluu yhä kirkkoon, vaikka pitäisikin itseään ”vain tapakristittynä”, mitä väheksytään suotta. Jossain vaiheessa tapakristityillekin tapaa tulla hetkiä, jolloin hengellinen kaipuu menee ihon alle.

”Ja silloin ollaan asian ytimessä”.

Pienet arkiset kohtaamiset ihmisten kanssa tuntuvat teologista tärkeiltä siinä missä juhlavat kirkolliset toimituksetkin.

”En tarraudu pappina sanoihin tai oikeisiin oppeihin, vaan rituaalin kauneuteen ja arvokkuuteen. Rituaali on usein kuin käsinkosketeltava ihme. Vapaudun siihen ajatukseen, että kaikki on hyvin.”

Sini rakastaa erityisesti hautajaisia.

”Papilta kysytään, miten siellä edessä voi olla, kun ihmiset itkevät. Se on osa mysteeriä. Virka kantaa.”

”Isän ja mummin äskettäisiin kuolemiin liittyvä henkilökohtainen suru on tuonut työhön kaunista syvyyttä – koen olevani nykyään lähempänä omaisia.”

Rakkauden muodot ovat monet

Pappina Sini Ikävalkon ydinsanoma on rakkaus, ja siitä hän puhuu kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja tapaamisissa.

”Kaiken rakkauden lähteenä on Jumala. Erilaiset rakkauden kokemuksemme olisivat vain pintaraapaisuja ilman Jumalan rakkauden kosketusta.”

Hän huomauttaa, että rakkauden muodot ovat monet.

”Me jäämme rakkaudesta puhuttaessa yleensä jumiin vain parisuhderakkauteen, mutta on myös vanhemman, isovanhemman ja ystävän rakkautta ja se mystinen lähimmäisenrakkaus, jonka pitäisi ulottua kaikkiin maailman ihmisiin.”

Rakkaus on empatiaa ja myötäelämistä, joskus irti päästämistä, Sini pohtii. Omassa päänsisäisessä maailmassaan hän ei ole kokenut koskaan olevansa yksin, sillä ihmistä suurempi rakkaus kannattelee.

”Joku voi kokea kohtaavansa enkelin, mutta ainut mitä minä voin kuvailla kokeneeni on täydellinen hyväksytyksi tulemisen kokemus. Kaiken olemisen keskiössä on Kristuksen rakkaudellinen katse ja armo.”

Tältä pohjalta elämä on hyvissä kantimissa silloinkin, kun ulkoiset olosuhteet ovat hankalat ja tulee pettymyksiä.

”Olen tällä hetkellä todella kiitollinen ihminen. En ole jäänyt missään asiassa kiinni katkeruuteen.”

Syvin intohimoni on laulu

Esiintyvällä taiteilijalla saattaisi olla katkeruuden tai kitkeryyden tunteita siitä, että artistin ura olisi voinut edetä paljon pidemmälle, kun läpimurto oli lähellä jo vuosia sitten. Mutta ei Sini Ikävalkon musiikillinen matka ole suinkaan päättynyt. Laulava pappi kokee, että jos häneltä vietäisiin musiikki ja laulu, samalla vietäisiin happi ja valo.

”Syvin intohimoni, tarkoitukseni ja lahjani on musiikki, laulu ja tulkitseminen. Sen äärellä olen kohdannut suurimmat pelkoni ja pakahduttavimmat hetkeni. Se on antanut rakkautta ja vienyt sen pois…”

Viime kesänä Sini Ikävalko voitti karaokebaarien järjestämän laulukilpailun, jonka palkintona oli studioaikaa levyttämistä varten. Hän lähti alun perin mukaan vain kannustamaan ystävätärtään, ja yllättäen ystävykset olivatkin finaalissa vastakkain.

”Olen yksinhuoltaja Malmin lähiöstä, mutta vielä nostan päätäni ja tulen ihmisille näkyväksi ja kuulluksi! Voin saada hyvässä tapauksessa hetken suosiotakin.”

Sini on tänä vuonna mukana The Voice of Finland -laulukilpailun 13. tuotantokaudella. Hän rakastaa sitä, että saa tarjota laulujen kautta ihmisille tunnereaktion. Vaikka laulamalla ei toistaiseksi elä, ala tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia, jotka tuntuvat olevan taas auki.

”Ajattelin pitkään, että se juna meni jo, mutta katsotaan nyt”, hän sanoo ja hymyilee salaperäisesti.

”Musiikki elää minussa. Joku pistää tuulemaan ja saa asioita tapahtumaan sen kautta. Oma ääni täytyy saada kuulumaan.”

Laulajan unelma elää.

Teksti: Janne Villa
Kuva: Aarne Ormio