5. sunnuntai helluntaista: Vapautta ja rauhaa

13.7. 5. sunnuntai helluntaista

Luuk. 6:36–42

Jeesus sanoi: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

Työmaailmaamme ja nykyistä elämän rytmiä kuvataan usein armottomaksi. Ihminen jää toiseksi tuottavuuden, tehokkuuden ja tuloksen mennessä edelle. Armollisuutta huudetaan ja etsitään aktiivisesti. Jokainen ymmärtää, että jatkuvat vaatimukset syövät lopulta voimat. Työpaikoilla, työyhteisöissä ja johtamisessa pohditaan keinoja ilmavampaan ja ihmistä huomioivampaan tapaan tehdä työtä. Perheissä jaetaan arjen tehtäviä uudella tavalla perheenjäsenten kesken. Erilaisissa henkilökohtaisissa valmennuksissa opetellaan armollisuutta itseä kohtaan. Etsimme vapautta ja tilaa itsellemme monenlaisten odotusten ja paineiden keskelle. Vaikka olemme oikein hyviä ja riittäviä, silti ympärillämme olevat realiteetit tuntuvat vaativan aina lisää. Etsimme rauhaa riittämättömyyden kanssa painiskeluun.

Armo on syvimmiltään hyvin henkilökohtainen asia. Armo astuu esiin silloin, kun tilanne on umpikujassa. Armoa kaipaa silloin, kun itsellä ei ole enää keinoja muuttaa tehtyä. Armo liittyy aina vahvasti väärintekemiseen, asioiden sotkemiseen. Se, joka tarvitsee armoa, kamppailee syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteen kanssa. Sydäntä ja ajatuksia raastaa tuska ja huoli. Tilanne, jossa tajuaa vain toisen hyvän tahdon olevan ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin, on heikoilla ja herkillä.

Toisen armahtaminen rikkoo oikeusajattelua. Armo ohittaa rangaistukset, jotka normaalisti olisivat normaalit seuraukset. Armo voi tuntua jopa epäreilulta, kuin pöydän nopealta ja ajattelemattomalta putsaamiselta. Armon moniulotteisen merkityksen ja vaikutuksen näkee, tuntee ja ymmärtää, kun sitä itse tarvitsee. Silloin onkin samalla viivalla kenen tahansa kanssa.

Me tarvitsemme armoa, lempeyttä ja uudenalun mahdollisuutta. Kristinuskon ydin on juuri tässä. Armo vapauttaa ja haastaa meitä.  Jos me olemme saaneet joskus kokea armoa ja hyvyyttä, tiedämme, kuinka tärkeää se on. Tiedämme miten ”silmiimme syttyy valo” (Psalmi 13) ja huoli vaihtuu iloon. Meidän ihmisten pitää katsoa toisiamme armollisesti, vaikka se olisi vaikeaa ja tuntuisi mahdottomalta. Vain näin elämällä me annamme jokaiselle mahdollisuuden elää omana itsenään, vapaana, rauhassa ja vailla pelkoa siitä, että ei riitä tässä maailmassa.

Panu Mäkelä

Elämän ja maailman ihmettelijä, espoolainen oppilaitospappi