4. Sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 15:10–17

Kun ihmiset kuvailevat mystisiä kokemuksiaan, niissä usein toistuu kokemus siitä, että näkyvän todellisuuden taustalla on jokin vielä perimmäisempi todellisuus, jonka luonne on hyvä ja rakkaudentäyteinen.

Tällaiset huippukokemukset ovat harvinaisia, mutta ehkä silti yleisempiä kuin usein ajatellaan: ne saattavat yllättää muutkin kuin sinnikkäät meditoijat. Mystiseksi luonnehdittavista kokemuksista ovat uskonnollisten mietiskelijöiden lisäksi raportoineet niin luonnon ihmeistä haltioituneet, teknobileissä läpi yön tanssineet, kuin kuoleman rajalla sairaskohtauksessa vierailleet.

Tällaisiin haltioitumisiin verrattuna oma kokemusmaailmani on ollut paljon tasaisempaa. Luulen silti lähempänä arkista kokemusta olevien häivähdysten kautta aavistavani jotain siitä, mistä noissa poikkeuksellisissa kokemuksissa voi olla kyse. Lintujen kevätkonsertti, kesäinen auringonpaiste tai suoraan sieluun osuva musiikki ovat kaikki joskus voineet herättää tunteen siitä, miten elämää tuottava universumi on ylenpalttisen hieno lahja, josta on käsittämätön etuoikeus päästä nauttimaan.

Silloin on helppo ajatella mystikoiden tavoin, että ehkä todellisuuden syvin olemus ei kutistukaan ihmisten välisiin mittelöihin, vaan kenties taustalla onkin olemassaolon syvimmästä ytimestä virtaava kaikkea kaunista ja uutta luova rakkaus.

Tällaiset kokemukset ovat ilmeisen universaaleja, melko riippumattomia ihmisen omasta kulttuurista ja uskomuksista. On näiden kokemusten syntymekanismi sitten mikä tahansa, vaikuttaa siltä, että kun olosuhteet ovat kohdallaan, kaiken inhimillisen kokemuksen ytimestä löytyy kokemus ansaitsematonta rakkautta jakavasta universumista.

Siksi samanlaisen hyväksyvän empatian olisi varmasti syytä olla keskeisesti mukana myös kaikissa suhteissamme toisiin elollisiin.

Lari Lohikoski
Kirjoittaja on itähelsinkiläinen luonnon ja kulttuurin ystävä, joka tekee töitä viestinnän ja teknologian parissa