3. sunnuntai ennen paastonaikaa: Armoa saa apua pyytämällä 

Matt. 20:1-16 

“Minun pitäisi olla armollisempi itseäni kohtaan”, moni asiakas huokailee näin työhuoneessani. Tunnistan saman kaipuun. 

Kaiken vapauden keskellä länsimainen ihminen on paineistettu. Tulee vaatimusta vaatimuksen perään. Armollisuuskin on yksi suoritus päivän to do -listassa. 

Työnteko ja ahkeruus ovat Suomessa korkealle nostettuja hyveitä. Uudelta tuttavuudelta kysellään ammattia ja työpaikkaa. Aikaansaavista ihmisistä tehdään haastatteluja ja heitä hehkutetaan sosiaalisessa mediassa. 

Vaikka tiedän, ettei ihmisarvo ole sidottu tekemiseen, uskonko sen omassa elämässäni? Tehokkaan päivän jälkeen tulee hyvänolontunne. Olen hyödyllinen. 

Mitä tapahtuu, jos pikkuisen hellitän otetta? Menen rimaa hipoen tai sen ali. Jätän tekemättä, kun en jaksa. Unohdan, kun asioita on liikaa. Toisten pitää muistuttaa minua, ja muistaa minut. Silloin, kun en pärjää yksin, ansaitsematon rakkaus tulee mukaan kuvaan. Vain apua pyytämällä voin kokea armahduksen. 

Sen jälkeen, kun olen kuullut rohkaisevia sanoja toisten suusta, osaan puhua itselleni kauniisti. Kenelle sinä voisit sanoa armollisia ajatuksia tänään? “Maailma ei kaadu, vaikka mokaa. Vähempikin riittää. Olet hyvä just tuollaisena.” 

Tarvitsen lähelleni ihmisiä, jotka muistuttavat lempeästi armosta. Taidan tarvita myös sinua Jumala. Voisitko auttaa silloinkin, kun yritän hampaat irvessä yksin enkä tajua pyytää apua? 

Anja Nwose
Kirjoittaja on forssalainen perheneuvoja, jonka arkea maustavat länsiafrikkalaiset sävyt.