2. sunnuntai pääsiäisestä: Toisen varassa

Hes. 34:11-16

Pääsin hyppäämään tandemlaskuvarjohypyn. Oli kaunis aurinkoinen aamu ja lähes pilvetön taivas. Kokoonnuimme halliin ja pukeuduin haalariin, sain kypärän ja lasit. Kävimme tiiviin koulutuksen: miten toimitaan koneessa, miten minut kiinnitetään ohjaajaan, miten koneesta tullaan ulos, miten toimitaan vapaapudotuksen aikana, varjon auetessa ja maahan laskeutuessa. Sen jälkeen puettiin valjaat ylle ja odotettiin lupaa nousta koneeseen.

Pienkone nousi kentältä ilmaan ja alkoi kavuta kaarrellen noin neljän kilometrin korkeuteen. Vatsassa tuntui kihelmöivältä. Istuin ohjaajani sylissä, hän kiinnitti minut tiukasti valjaisiinsa. Kömmimme lentokoneen oviaukolle. Minun tehtäväni oli mennä kokonaan koneen ulkopuolella ja roikkua valjaissa tyhjän päällä. Tunsin, kun ohjaaja potkaisi meidät irti koneesta.

Syöksyimme ilmassa kädet ja jalat hieman harallaan. Ilmavirta piiskasi kasvoja ja ilman paineen tunsi kämmenissä. Tunsin taputuksen olkapäälläni, siirsin kädet rinnalleni ja ohjaaja avasi varjon. Pieni nykäisy, vauhti hiljeni ja humina vaihtui lähes täydeksi hiljaisuudeksi. Roikuin valjaissani ja ohjaaja ohjaili varjoa, esitteli maisemia ja keskustelimme hyppäämisestä. Pienen hetken olimme aivan rauhassa.

Tuuli oli melko navakka ja huomasin ohjaajan tekevän omia liikkeitään, säätävän varjon avulla suuntaamme. Laskeutumisalue alkoi lähestyä. Nostin jalkani ilmaan ja tumpsahdimme hiljaisella vauhdilla kanervikkoon.

Aikuisen ihmisen elämässä on harvoin tilanteita, joissa on täysin toisen varassa. Yleensä elämän perusasiat hoituvat rutiinilla ja eletyt vuodet ja taitetut matkat ovat kasvattaneet ymmärrystä ja taitoa. Toiseen turvautuminen on jopa osaamattomuuden ja epäonnistumisen tuntuista. Sain pitkästä aikaa kokemuksen, että tarvitsen täysin toisen taitoa, lähellä olemista ja annettuja ohjeita. Oli vaikea irrottaa ajatuksesta, että minä en nyt hallitse tätä tilannetta. Ja toisaalta oli vain uskallettava luottaa niin ohjaajaan kuin välineisiin.

Raamatun hyvä paimen etsii ja pitää huolen, niin kerrotaan Hesekielin kirjassa, luvussa 34. Hyvä paimen hakee turvaan ja tuo takaisin. Hän kokoaa ja kaitsee ja vie lepäämään. Hän sitoo haavat ja hoitaa terveeksi. Hän tuntee nimeltä omansa ja laittaa oman henkensä alttiiksi heidän puolestaan.

Mitä, jos elämän vapaapudotuksessa, korvia huumaavassa huminassa, ilmassa roikkuessa onkin Jumala, johon meidät on kiinnitetty? Jumala, joka on selkämme takana, tietää mitä tekee ja ohjaa meidät turvaan? Hän, johon luottaa, kun itsellä ei ole enää mahdollisuuksia?

Panu Mäkelä
Katselen maailmaa papin, metsässä liikkujan ja ikuisen oppijan silmin.