Lestadiolaisuus on yksi kirkon piirissä vaikuttavista herätysliikkeistä. Se syntyi Lars Leevi Laestadiuksen (1800–1861) saarnatoiminnan vaikutuksesta Ruotsin pohjoisimmassa Lapissa. Herätyksiä ilmeni 1840-luvulta lähtien, ja vähitellen ne laajenivat myös Suomen puolelle. Muutamassa vuosikymmenessä Suomesta tuli lestadiolaisuuden huomattavin tukialue.
Laestadiuksen jälkeen liikkeen johtoon nousi Juhani Raattamaa (1811–1899), joka vaikutti suuresti liikkeen opilliseen kehitykseen. Lestadiolaisuuden yhtenäinen kausi päättyi vuosisadan vaihteessa suureen hajaannukseen, joka johtui liikkeen leviämisestä, Raattamaan kuolemasta ja opillisista erimielisyyksistä.
Seurat ovat lestadiolaisuuden keskeisin kokoontumismuoto. Seuroja pidetään useimmiten kodeissa. Puhujilta, myös papeilta, edellytetään lestadiolaisyhteisön hyväksyntää. Julistuksen keskeisinä tuntomerkkeinä ovat parannuksen saarnaaminen ja syntien anteeksiantamuksen julistus.
Lestadiolaissaarnaajat julistavat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Liikkeessä käytetään niin yleistä synninpäästöä kuin rippiä. Oikeus synninpäästön julistamiseen kuuluu kaikille uskoville. Lestadiolaiset hyväksyvät uskoviksi usein vain liikkeen omassa vaikutuspiirissä olevat kristityt.
Vanhoillislestadiolaisten laulukirja on Siionin Laulut. Esikoislestadiolaiset käyttävät kirjaa Virsikirja ja hengellisiä lauluja. Muissa lestadiolaisuuden suuntauksissa lauletaan Siionin Matkalauluja.
Lestadiolaiseen elämänmuotoon kuuluvat usein suuret perheet ja perhekeskeinen elämä. Uskonsisaret ja -veljet voivat tervehtiä toisiaan perinteisillä lestadiolaisilla tervehdyksillä kuten ”Jumalan rauhaa” tai ”Jumalan terve”.
Vanhoillislestadiolaisuus muodostui alusta alkaen lestadiolaisuuden suurimmaksi ryhmäksi. Sen keskusjärjestö on vuonna 1906 perustettu Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys eli SRK. Sisarjärjestöjä sillä on Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Venäjällä ja Virossa.
Vanhoillislestadiolaisuuden kannattajien määrä on arvioitu yli 100 000:ksi. Liike on levinnyt voimakkaimmin Pohjois-Pohjanmaalle, Oulun seudulle sekä Koillismaalle. Paikallisia rauhanyhdistyksiä on noin 250. Liikkeen pää-äänenkannattaja on Päivämies-lehti.
Vanhoillislestadiolaisten valtakunnalliset, nelipäiväiset suviseurat on maamme laajin hengellinen tapahtuma. Osanottajia on noin 70 000–80 000, joista suurin osa on lapsia ja nuoria. Ensimmäiset suviseurat pidettiin Oulussa vuonna 1906.
Esikoislestadiolaisuus on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin. Liikkeen keskus on Ruotsin vanhalla suomalaisalueella. Liike vaikuttaa myös muissa Skandinavian maissa ja Yhdysvalloissa sekä tekee lähetystyötä Baltiassa ja Venäjällä. Liikkeen piiriin kuuluu Suomessa noin 12 000 henkeä. Esikoislestadiolaisuus painottaa ns. esikoisten seurakuntaa, Lapin vanhimpien asemaa ja suhtautuu kriittisesti kirkkoon ja papistoon. Esikoislestadiolaisuus jakaantui vuonna 2016 kahteen haaraan toisen otettua sakramenttien toimittamisen liikkeen maallikkosaarnaajien vastuulle. Esikoislestadiolaisten lehti on nimeltään Rauhan Side.
Uudenheräyksen syntytaustana on lestadiolaisuudessa 1800-luvun loppuvuosina ilmennyt kuohunta. Uusheräys on lestadiolaisista suunnista kaikkein avoimin ulkopuolisille yhteyksille. Sillä on noin 3000 kannattajaa pääasiassa Pohjois-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla. Uusheräys julkaisee Lähettäjä-lehteä. Se on ollut koko historiansa ajan aktiivinen lähetystyössä. Päätoimintamuoto ovat seurat, joita pidetään lähinnä rukoushuoneilla.
Rauhansanalaisuus on perusnäkemyksiltään vanhoillislestadiolainen ryhmittymä, mutta se on pääuomaa opillisesti väljempi suuntaus. Liikkeellä on Suomessa noin 7000 kannattajaa. Suuntaus tunnetaan myös nimellä pikkuesikoisuus. Liikkeen lehti on Rauhan Sana. Rauhansanalaisuus vaikuttaa myös Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa. Lestadiolaissuuntauksista ryhmä on kansainvälisin, ja sillä on yhteyksiä Venäjälle ja Baltiaan sekä ennen kaikkea Pohjois-Amerikkaan. Amerikkalainen sisarjärjestö, vuonna 1928 perustettu apostolis-luterilainen kirkkokunta (Apostolic Lutheran Church) on 1960-luvulta alkaen tehnyt lähetystyötä mm. Nigeriassa, Guatemalassa ja Intiassa.
Elämänsanalaisia lestadiolaisia on vain noin 300 henkilöä. Elämänsanalaisuus syntyi 1960-luvun alussa, kun ryhmä pappeja ja maallikoita erkaantui SRK:n edustamasta vanhoillislestadiolaisuudesta. Sitä kutsutaan myös pappislinjaksi, sillä suuri osa liikkeen kannattajista oli pappeja. Lestadiolainen ylioppilaskoti Helsingissä on liikkeen ylläpitämä.
Kirkon ja ympäröivän yhteiskunnan suhde erityisesti vanhoillislestadiolaisuuteen on ollut ajoittain jännitteinen. Liike on pysynyt kuitenkin päättäväisesti kirkon sisällä, vaikka jotkut sen teologiset korostukset poikkeavatkin luterilaisesta opista (esim. kaste-, ja kirkkokäsitys). Vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö pitää itseään tosi kirkkona, jonka “Hengen virka” kokoaa uskovat “yhteen laumaan Yhden Paimenen ympärille”.
Liikkeet ja järjestöt – Herätysliikkeet Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) Lestadiolainen Uusheräys Lähetysyhdistys Rauhan Sana (LYRS) Esikoislestadiolaisuus Ry Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus Suviseurat