Kaikki tiedotteet

19.11.2018

Seurakuntavaalit 2018: Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia

Alustava vahvistamaton äänestysprosentti seurakuntavaaleissa oli 14,3.

”Olisi hyvä, että lähes neljän miljoonan jäsenen yhteisössä useampi äänestäisi. Äänestysaktiivisuus on ollut pitkään tätä luokkaa, kymmenen ja kahdenkymmenen prosentin välillä. Uusia luottamushenkilöitä on nyt lähes puolet, eli kiinnostusta kirkon päätöksentekoa kohtaan kuitenkin on,” vaalien kampanjapäällikkö Hanna Piira sanoo.

Hiippakunnista korkein äänestysprosentti oli Lapuan hiippakunnassa (19,1 %) ja matalin Helsingin hiippakunnassa (10,9 %).

Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia. Alustavan tiedon mukaan kirkkovaltuustoihin valituista uusia luottamushenkilöitä on 49,8 %. Alle 30-vuotiaiden osuus pieneni hieman edellisvaaleista, luku on nyt 5,7 %. Valittujen keski-ikä on 55,5 vuotta. Naisten osuus kasvoi hieman ja oli nyt 54,8 %.

Seurakuntaneuvostoihin valituista alustavien tietojen mukaan uusia on 48,8 %, Alle 30-vuotiaita 8,5 %. Valittujen keski-ikä on 53,7 vuotta. Naisten osuus hiukan pieneni edellisvaaleista, ja on nyt 55,4 %.

Nuorten äänestysprosentti jäi alle kymmenen koko maassa. Korkein äänestysprosentti nuorilla oli Lapuan ja Oulun hiippakunnissa.

”Äänestäminen seurakuntavaaleissa on keskeinen tapa vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja tulevaisuuteen. Vähäinen aktiivisuus on omalla tavallaan huolestuttava signaali. Toisaalta nykyään osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja on monenlaisia, ja ne voivat toteutua muutenkin kuin äänestämällä vaaleissa. Seurakuntien on syytä edistää kaikenlaisia vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia jäsenilleen, jotka toivovat kirkolta konkreettisia tekoja”, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen pohtii.

Vaaleissa valittiin noin 8300 luottamushenkilöä 384 seurakuntaan. Ehdokkaita oli yhteensä noin 16 700.

Lisätietoja:
Kampanjapäällikö Hanna Piira, p. 050 351 8381
Tutkija Veli-Matti Salminen, p. 040 142 4896
Seurakuntavaalien tuloslaskenta

 

Takaisin sivun alkuun