Kaikki tiedotteet

7.12.2022

Piispainkokous hyväksyi Saamelaiset kirkossa -hankesuunnitelman vuosille 2023–2024

Piispainkokous hyväksyi 7.12.2022 Sämmiliih kirhoost – Sä´mmla ceerkvest – Sápmelaččat girkus – Saamelaiset kirkossa -hankesuunnitelman vuosille 2023─2024.

Hanke on osa kirkon ja saamelaisten sovinnontyötä totuuden selvittämiseksi yhteisestä historiasta. Osallistavaan työskentelyyn painottuvan hankkeen tavoitteina on kehittää saamelaisten hengellistä elämää, lisätä ymmärrystä saamelaisten ja kirkon historian tapahtumista sekä vahvistaa saamen kielten ja saamelaisen kulttuurin asemaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Piispainkokouksen mukaan hankkeen osallistavan luonteen vuoksi on tarkoituksenmukaista, ettei tässä vaiheessa ole tarkkaa tietoa siitä, mihin prosessi tulee päättymään. Päätöspiste voi olla esimerkiksi sovinnon eleeseen huipentuva tilaisuus Turun tuomiokirkossa, jonkinlaisen asiakirjan hyväksyminen kirkolliskokouksessa tai jotain aivan muuta. Tärkeämpää on sovinnon etsimistä ilmaiseva prosessi kuin siinä mahdollisesti syntyvä tuotos, jonka muoto ja sisältö selviävät vasta hankkeen aikana. Prosessille voi olla ominaista jopa pienten, sielunhoidollisia ulottuvuuksia sisältävien tilaisuuksien järjestäminen. Prosessia on tarkoitus toteuttaa piispainkokouksen kanslian ja Oulun hiippakunnan yhteistyönä.

Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä, jossa on kattava saamelaisedustus. Ohjausryhmä on luonteeltaan reflektiivinen. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii saamelainen henkilö. Piispainkokous nimesi hankkeen ohjausryhmän, johon kutsutaan Veli-Pekka Lehtola (ohjausryhmän puheenjohtaja), Heidi Eriksen, Ulla-Maarit Magga, Tuula-Maija Magga-Hetta, Anna Morottaja, Tauno Ljetoff sekä Kirkon saamelaistyön sihteeri Erva Niittyvuopio, Kari Kopperi ja Anna-Kaisa Inkala piispainkokouksen kansliasta ja Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo.  
 
Piispainkokous puoltaa, että hankkeen projektisihteeriksi valitaan saamelaispappi Mari Valjakka, joka jäisi hankkeen ajaksi virkavapaalle saamelaispapin työstä. Varsinaisen päätöksen projektikoordinaattorin palkkaamisesta tekee Kirkkohallituksen virastokollegio.  
 
Kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa, että kirkon ja saamelaisten väliseen totuus- ja sovintoprosessiin liittyvään hankkeeseen varataan yhteensä 180 000 euroa vuosille 2023–2024. Hanke on itsenäinen ja erillinen valtion ja saamelaisten välisestä totuus- ja sovintokomissiosta, joka asetettiin 28.10.2021.  

Hankesuunnitelma on tiedotteen liitteenä.  

Lisätiedot: Kari Kopperi, piispainkokous pääsihteeri, kari.kopperi@evl.fi, p. 050 594 1317

Kirkon teologikoulutustoimikunta 2023–2024  

Piispainkokous nimesi kirkon, yliopistojen ja ammattijärjestöjen edustajat teologikoulutustoimikunnan jäseniksi vuosiksi 2023–2024.  

Puheenjohtajaksi nimettiin piispa Bo-Göran Åstrand. Muut jäsenet: Kirkon tutkimus ja koulutuksen asiantuntija Henri Järvinen, Kirkon tutkimus ja koulutuksen asiantuntija Eeva Salo-Kopperi, hiippakuntadekaani Mika Nurmi, piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, varadekaani Pekka Kärkkäinen ja suunnittelija Timo Åvist (Helsingin yliopisto), käytännöllisen teologian lehtori Jakob Dahlbacka (Åbo Akademi), yliopistonlehtori Suvi-Maria Saarelainen (Itä-Suomen yliopisto), toiminnanjohtaja Paula Aaltonen (Kirkon alat) sekä asiantuntija Vesa Engström (Suomen kirkon Pappisliitto).  

Lisäksi piispainkokous pyytää opiskelijajärjestöjä nimeämään omat edustajansa toimikuntaan.   

Lisätiedot: Kari Kopperi, piispainkokous pääsihteeri, kari.kopperi@evl.fi, p. 050 594 1317

Delegaatit Euroopan kirkkojen konferenssin yleiskokoukseen

Piispainkokous nimesi delegaatit Euroopan kirkkojen konferenssin yleiskokoukseen, joka järjestetään Tallinnassa 15.–20.6.2023.  

Piispainkokouksen mukaan Euroopan kirkkojen konferenssissa käynnissä olevat muutokset tekevät yleiskokouksesta poikkeuksellisen merkittävän organisaation painopisteiden määrittelyssä ja EKK:n tulevaisuuden arvioinnissa. Tämän vuoksi on tärkeää, että delegaatit ovat syvällisesti perehtyneitä EKK:n taustaan ja sen toiminnan eri osa-alueisiin.

Delegaateiksi nimettiin piispa Matti Repo, kansliapäällikkö Pekka Huokuna, pastori Laura Huovinen ja teologian opiskelija Aino Vihonen.

Piispainkokous asetti Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän vuosille 2023–24. Sen jäseniksi nimettiin toimitussihteeri Anu Antikainen, TM, väitöskirjatutkija Ilona Blumgrund, yliopistonlehtori Raimo Hakola, pastori Jussi Ikkala, vanhempi yliopistonlehtori Anni Maria Laato, yliopistonlehtori Pekka Lindqvist ja lehtori Eija Suokko.

Työryhmä on asiantuntijaelin, jolla on tärkeä tehtävä vuosina 2023–24 paitsi koulutuksellisesti ja dialogin kannalta ajatellen myös esimerkiksi tulevan Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen yhtä pääteemaa, joka on juutalaisten ja luterilaisten suhteiden uudistaminen keväällä julkaistavan, aihepiiriä käsittelevän kirjasen sekä Auschwitzissä osana yleiskokousta järjestettävän tapahtuman valossa. Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä on perustettu vuonna 1977 arkkipiispa Martti Simojoen aloitteesta.

Lisätiedot Europan kirkkojen konferenssista ja Kirkko ja juutalaisuus -työryhmästä: Kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen, kimmo.kaariainen@evl.fi, p. 040 522 1464

Piispainkokous nimesi Teologian opiskelijoiden psykologisen soveltuvuustutkimuksen seurantaryhmään 2021–2023 jäseniksi hiippakuntasihteeri Heidi Juslin-Sandinin, Porvoon hiippakunta, eläkkeelle siirtyneen hiippakuntasihteeri Virva Nybackin tilalle sekä Helsingin yliopiston soveltavan opetuksen yliopisto-opettaja Leena Itkosen, yliopisto-opettaja Aura Nortomaan tilalle.

Lisätiedot: piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, anna-kaisa.inkala@evl.fi, p.  050 380 3270

Seuraava piispainkokous on 31.1.–1.2.2023 Järvenpäässä.

Liitteet:
sa-cc-81pmelac-cc-8cc-cc-8cat-girkus-hyvaksytty-7.12.2022.pdf

Takaisin sivun alkuun