Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 9.3.2023 Askelia ihmisyyteen – Taide mahdollistaa katsomusdialogia Helinä Rautavaaran museossa Askelia ihmisyyteen -näyttely avautuu Helinä Rautavaaran museossa Espoossa 31.3.2023. Katsomuskasvatusaiheisen näyttelyn taiteilijoina ovat kuvataiteilijat Erno Enkenberg ja Sini Pelkki. Näyttely on syntynyt kiinnostavien vaiheiden kautta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Step-opintokeskus kutsuivat syksyllä 2021 yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen, Espoon kaupungin ja Espoon seurakuntayhtymän kanssa 10 varhaiskasvatuksen asiantuntijaa osallistumaan uudenlaiseen taiteen läpi katsomisen menetelmään. Prosessiin osallistuneet asiantuntijat etsivät katsomuskasvatukseen liittyviä jännitteitä ja epävarmuuksia sekä kirkastivat katsomuskasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Menetelmä on tarjonnut osallistujille turvallisen ja tasavertaisen alustan, jossa ei-tietämisen tila ja vapaa assosiointi ovat korostuneet. Ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle Erno Enkenbergin sekä Sini Pelkin teokset ovat syntyneet osallistujien ajatusten pohjalta ja niissä käsitellään muun muassa keskustelukulttuuria, katsomuksia ja uskontoja, sekä ihmisyyteen kuuluvia elämänkysymyksiä. Näyttely nostaa esille Suomen uskonnonvapauslain satavuotisjuhlan ja korostaa uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden merkitystä ihmisoikeutena ja perusvapautena. ”Pohjimmiltaan kyse on siitä, että aikuiset rohkenevat tarkastella katsomuksia ja uskontoja lapsen elämän ja hyvinvoinnin kiinnostavana ulottuvuutena sekä siitä, millainen aikuisen rooli on näissä tilanteissa”, sanoo Kirkon varhaiskasvatuksen asiantuntija Ilkka Tahvanainen projektin ohjausryhmästä. Näyttelyn ohessa järjestetään myös Viisastutaan -pedagogiseen materiaaliin liittyviä työpajoja eri kohderyhmille. Askelia ihmisyyteen -näyttely ja siihen liittyvät työpajat tarjoavat mahdollisuuden pohtia katsomuskasvatusta moninaisissa ympäristöissä. “Meistä on tärkeää, että ihan pienetkin oppivat ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Katsomuskasvatus on tärkeä osa varhaiskasvatuksen suunnitelmaa, ja tuemme museona kasvattajia tässä tärkeässä työssä. On hienoa, että tämä ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle johdatteleva näyttely on esillä Espoon keskuksessa, joka on katsomuksellisesti ja kielellisesti hyvin moninainen”, museonjohtaja Ilona Niinikangas kertoo. Tervetuloa avajaisiin Media on tervetullut avajaisiin, jotka järjestetään Helinä Rautavaaran museossa Espoossa 30.3.2023 klo 18. Näyttelyn avaa Espoon piispa Kaisamari Hintikka. Näyttely on avoinna yleisölle 31.3.-29.10.2023 välisenä aikana. Helinä Rautavaaran museoEntressen kauppakeskus, Siltakatu 1102770 EspooVapaa pääsy! Avoinna ti 11-19, ke 11-19, to 11-20, pe 11-19, la 12-18, su 12-16. www.helinamuseo.fi Kuvia teoksista Lisätietoja: varhaiskasvatuksen asiantuntija Ilkka Tahvanainen, ilkka.tahvanainen@evl.fi p. 050 369 1007 Kirkkohallitus (20.3. alkaen tavattavissa) Johtaja, Jarmo Kokkonen, Jumalanpalvelus ja kasvatus, Kirkkohallitus jarmo.kokkonen@evl.fi, p. 050 594 1316 Museonjohtaja, Ilona Niinikangas, Helinä Rautavaaran museo, ilona.niinikangas@helinamuseo.fi, p. 046 8511 815 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/askelia-ihmisyyteen-taide-mahdollistaa-katsomusdialogia-helina-rautavaaran-museossa/ Kopioi linkki