Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 26.2.2019 Espoon piispa Kaisamari Hintikka myönsi Yhdessä-palkinnon Tuusulan seurakunnalle Espoon hiippakunnan vuotuinen Yhdessä-tunnustuspalkinto myönnettiin kolmannen kerran. Sen sai Tuusulan seurakunta tunnustuksena innovatiivisesta yhdessä tekemisestä uuden seurakuntakeskuksen rakentamisessa. Palkinnolla halutaan nostaa esiin uusia avauksia ja hyvin toteutettua perustoimintaa, jotka seurakunta on toteuttanut huomattavana yhteistyönä. Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka myöntää ja jakaa palkinnon. Tuusulan seurakunta sai uuden seurakuntakeskuksen yhdessä tehden Tuusulan seurakunnassa on rakennettu vanhan vuonna 1967 valmistuneen ja vuonna 2013 puretun seurakuntakeskuksen tilalle uusi seurakuntakeskus – yhdessä tehden on saatu aikaan tyylikkäät, laadukkaat ja toimivat tilat kaikkien seurakuntalaisten käyttöön. Hankkeen toteuttamisessa oli mukana niin seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä, seurakunnan viranhaltijoita ja työntekijöitä kuin melkoinen joukko rakennusalan ammattilaisia sekä Tuusulan kunta. Seurakunta osti Senaattikiinteistöltä vapautuneet Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen rakennukset vuonna 2016. Tilankäytön suunnittelijana toimi Tuusulan seurakunnan jäsen arkkitehti Klaus Winqvist. Hankkeelle nimitettiin johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimi kirkkoneuvoston jäsen, kiinteistötoimen johtokunnan puheenjohtaja Ilkka Ertimo. Sekä Winqvist että Ertimo tekivät kaiken työn seurakuntansa hyväksi omalla ajallaan. Uudet tilat otettiin käyttöön joulukuussa 2017. Vaikka 5,1 miljoonan euron budjetti ylittyi 0,2 miljoonalla eurolla, kokonaan uuden seurakuntakeskuksen rakentaminen olisi tullut maksamaan kaksi kertaa enemmän. Vapaaehtoisvoimin ja yhteistyöllä on saatu aikaan nyt runsaan vuoden vilkkaassa käytössä ollut tyylikäs ja toimiva seurakuntakeskus. Yhdessä-palkinto jaetaan Espoon tuomiokapitulin Rukousaamiaiseen sisältyvän avointen ovien yhteydessä 26.2.2019. Tilaisuus alkaa klo 9 kahvitarjoilulla Espoon tuomiokapitulin tiloissa, Kirkkokatu 10, 02770 Espoo. Lehdistön edustajat ovat lämpimästi tervetulleita paikalle. Lisätietoja:Piispan sihteeri, hallintosihteeri Päivi Härkönen, p. 050 411 3818, paivi.h.harkonen@evl.fiNotaari Pilvi Keravuori p. 050 4628 616, pilvi.keravuori@evl.fi Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/espoon-piispa-kaisamari-hintikka-myonsi-yhdessa-palkinnon-tuusulan-seurakunnalle/ Kopioi linkki