Kaikki tiedotteet

15.9.2023

Viisi piispaa kertoo elämästään uudessa tv-sarjassa

Yle Fem -kanavalla on käynnistynyt henkilökuvia sisältävä televisiosarja Piispat, jossa entiset piispat John Vikström, Erik Vikström, Gustav Björkstrand ja Björn Vikström sekä Porvoon hiippakunnan nykyinen piispa Bo-Göran Åstrand kertovat ajastaan piispana. Televisiosarjan takana on toimittaja Hanna Klingenberg.  

”Oli aivan erityistä ja hauskaakin tehdä televisiosarja viidestä miehestä, joilla kaikilla on joko ollut tai on tällä hetkellä täsmälleen sama virka, ja vieläpä melko ainutlaatuinen sellainen. Ennen projektin käynnistymistä pelkäsin, että jaksoista tulisi liian samanlaiset, sillä esitin aluksi kaikille samantyyppisiä kysymyksiä. Jokainen keskustelu ajautui kuitenkin nopeasti aivan omille radoilleen, ja jaksot ovatkin kaikki täysin omanlaisiaan”, Hanna Klingenberg sanoo. 

Ohjelmissa piispojen henkilökohtaiset muistot sekoittuvat erityisiin tapahtumiin ja käännekohtiin sekä koko kirkon että Porvoon hiippakunnan historiassa.  

”Johnin kanssa pääsin matkalle halki mielenkiintoisien ja koskettavien hetkien, joita hän oli kokenut sekä piispana että arkkipiispana, kun taas Erikin kanssa keskustelimme kielilläpuhumisen, unien, paranormaalien lahjojen – ja tieteen – merkityksestä hänelle itselleen.”  

”Gustav kertoi havainneensa, että karismaattisilla liikkeillä voi olla vaarallinen vaikutus ihmisiin, ja Björn paljasti pohtineensa avaruutta ja ikuisuutta jo lapsena. Nykyisen piispan, Bo-Göran Åstrandin, kanssa keskustelu suuntautui siihen, miksi hän haluaa toimia seksuaalivähemmistöjen äänenä”, Hanna Klingenberg kiteyttää. 

Ajatus televisiosarjasta heräsi, kun Porvoon hiippakunta alkoi suunnitella satavuotisjuhliaan. 

”Ajattelin piispojamme käsittelevän tv-sarjan tavoittavan henkilöitä, jotka eivät muuten huomaisi Porvoon hiippakunnan täyttävän 100 vuotta. Porvoon hiippakunta on ainoa ruotsinkielinen hiippakunta Suomessa, ja siihen kuuluu noin 225 000 jäsentä 45:stä eri luterilaisesta seurakunnasta. Näin ollen se on edelleen tärkeä suomenruotsalainen instituutio”, sanoo aloitteentekijä ja vastaava toimittaja Lucas Snellman

Ihminen piispan roolin takana

Snellman kokee, että tv-sarjan merkittävin vahvuus on sen persoonallinen ja ainutlaatuinen lähestymistapa. 

”Sarjassa kaikki viisi miestä kertovat avoimesti, millaista elämä piispana on ollut. He paljastavat, miltä piispan asema ja rooli on tuntunut, ja mikä heille itselleen on ollut tärkeää. Ohjelmissa käsitellään myös asioita, joista piispat eivät ole aiemmin kertoneet”, Snellman sanoo. 

Piispat-sarja on tuotettu yhteistyössä Svenska Ylen kanssa. 

”Mielestäni sarjan parasta antia ovat piispojen viisaat ajatukset. Heistä jokainen säteilee lämpöä, jonka ansiosta heitä kuuntelee mielellään. Hanna on onnistunut haastatteluissaan pureutumaan piispojen olemukseen henkilötasolla, ja onkin erittäin mielenkiintoista kuulla hieman enemmän ihmisistä piispan roolin takana”, sanoo Svenska Ylen tuottaja Sandra Wikstrand.  

Piispat -televisiosarjan on tuottanut Svenska Yle yhteistyössä Porvoon tuomiokapitulin, Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen ja Kirkon mediasäätiön kanssa. Sarja lähetetään viitenä maanantaina  Yle Fem -kanavalla klo 18.30. Ensimmäinen jakso oli 11.9. Katsottavissa myös Yle Areenassa

Lisätietoja
Johtava asiantuntija Lucas Snellman, Kirkkohallitus, vastaava toimittaja Svenska Yle, p. 050 566 8230, lucas.snellman@evl.fi
TV-sarjan ohjelmasivu: Piispat | Yle Areena 
Porvoon hiippakunnan juhlasivusto: Porvoon hiippakunta täyttää 100 vuotta (ruotsinkielinen sivu)

Takaisin sivun alkuun