Kaikki tiedotteet

20.12.2024

Kirkko ennakoi tämän vuoden jäsenlukuihin edelleen maltillista laskua

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö ennakoi kirkon jäsenmäärän laskevan edelleen tasaisesti. Kirkosta eronneiden määrän arvioidaan olevan hiukan alhaisempi kuin vuotta aiemmin eli noin 54 700 (55 354 vuonna 2023). Kirkosta eroajista noin kolmannes on 20–29-vuotiaita. Kirkkoon liittyjistä taas lähes kolmannes on 30–39-vuotiaita. 

Kirkkoon liittyjien määrässä on näkyvissä pientä kasvua edellisvuoteen verrattuna. Liittyneitä arvioidaan olevan noin 22 900, vuonna 2023 kirkon jäseneksi liittyjiä oli noin 21 000. Ilman alle 1-vuotiaita liittyjiä todellinen kirkkoon liittyneiden lukumäärä tulisi olemaan tänä vuonna 17 900. 

Vuoden aikana kastettujen määrän ennakoidaan pysyvän viime vuoden tasolla reilussa 21 000:ssa. Jos lasketaan mukaan alle 1-vuotiaana kirkkoon liittyneet, kastettujen määrä tulee olemaan noin 26 200. 

Kuolleiden määräksi vuodelle 2024 ennakoidaan n. 45 900.  

Joulukuun 2024 tilastoinnit ovat seurakunnissa vielä kesken. Nyt saatavilla olevien tammi–marraskuun 2024 tilastojen mukaan kirkon jäseneksi on liittynyt marraskuun loppuun mennessä noin 21 700 henkilöä ja kirkon jäsenyydestä luopui noin 34 700 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen on saanut noin 19 200 ja kuolleiden määrä on noin 41 900. Kirkon jäsentietojärjestelmän mukaan vuoden 2024 marraskuun lopun tilanteessa kirkon jäseniä oli kaikkiaan 3 523 911.  

Arvioiden perusteella vuoden 2025 alussa kirkon jäsenten osuus tulee olemaan 62,5 prosenttia koko Suomen väestöstä. 1.1.2024 kirkon jäsenyys oli 63,5 %:lla suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä oli tuolloin 3 559 811.  

Kirkon viestintä tiedottaa vuoden 2024 vahvistetusta jäsenmäärästä helmikuun 2025 alussa. Jäsentiedot ovat katsottavissa myös Kirkon tilastot -verkkosivuilla.   

Lisätietoja:  
Tutkija Veli-Matti Salminen, Kirkon tutkimus ja koulutus, p. 040 142 4896, veli-matti.salminen@evl.fi  
Kirkon jäsentilastot 2024, tilastoasiantuntija Juho Laatikainen, p. 040 508 8335, juho.laatikainen@evl.fi
Kirkon tuoreen nelivuotiskertomuksen artikkeli: Nuorten naisten uskonnollisuus romahti – mistä on kyse?  

Takaisin sivun alkuun