Hyppää sisältöön

Rippikoulu ja isostoiminta

Nuoret ovat kiinnostuneita ympäristöasioista. Vihreät riparit vahvistavat luontosuhdetta ja ylläpitävät ilmastotoivoa.

Rippikoulun käyminen ja isostoiminta kuuluvat nuorten kulttuuriin. Ympäristöön sekä ilmastoon liittyvät kysymykset ovat nuorille tärkeitä. He ovat myös valmiita toimimaan. Ympäristön tila herättää useissa nuorissa ihmisissä syvää huolta ja pelkoa, jota on kutsuttu syystä ilmastoahdistukseksi.

Rippikoulu antaa mahdollisuuden pohtia ja löytää paikkansa ja tehtävänsä kristittynä luomakunnassa. Yhdeksi rippikoulun tavoitteista on kirjattu: Nuoret kantavat vastuuta itsestään, toisista ihmisitä ja luomakunnasta. Tähän tavoitteeseen liittyy myös Vihreiden ripareiden päätavoite: Vahvistaa kristillistä ympäristökasvatusta, luomakunnan merkitystä kristillisessä uskossa ja kestävää elämäntapaa rippikoulussa sekä isostoiminnassa. Hiilineutraali kirkko 2030 -strategian yksi tavoite liittyy suoraan rippikouluun: Rippikouluun osallistuneet tiedostavat ilmastovastuunsa. Rippikoulut toteutetaan ympäristöystävällisesti (Vihreät riparit -kriteerit).

Vihreiden ripareiden keskeisenä toimintaideana on rakentaa ympäristökasvatus luontokokemusten, ympäristöön liittyvien tunteiden, ympäristövaikuttamisen ja -tiedon, luomakunnan pyhyyden sekä kestävien valintojen ympärille. Nämä tavoitealueet sisältyvät sekä rippikoulun että isostoiminnan kokonaisuuteen. Tietopainotteisuuden sijaan korostetaan ympäristöön liittyvien tunteiden ja kokemusten käsittelyä sekä ylläpidetään toivon näköalaa ilmastoasioissa. Yhteisöllisen vastuunkantamisen mahdollisuuksien lisäksi keskustellaan myös yksittäisen ihmisen vastuusta. Luomakunnasta huolehtiminen on sekä kristittyjen yhteisöjen että yksilöiden tehtävä.

Ympäristödiplomiseurakunnan näkökulmasta Vihreät riparit -toimintamallin mukaan toteutettu rippikoulutyö on keskeinen osa seurakunnan ympäristökasvatusta. Tarkemmat tiedot Vihreät riparitLinkki avautuu uudessa välilehdessä -toimintamallista, toteutuksesta ja materiaalista löytyvät evl.fi/plus-sivustolta.

Toimenpide

Seurakunta toteuttaa rippikoulu- ja isostoimintaa Vihreät riparit -toimintamallin mukaisesti.

Pisteet: 1–10 pistettä sen mukaan, kuinka suuri osa seurakunnan rippikoulu- ja isostoiminnasta toteutetaan Vihreät riparit -toimintamallin mukaisesti.