Kulttuurisesti kestävä varhaiskasvatus 

Kulttuuriympäristökasvatus vahvistaa ympäristön kulttuuristen merkitysten tunnistamista ja arvostamista. Suomen peruslain mukaan jokaiselle kuuluu vastuu ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä.

Yhteisössä tunnistetaan, että oikeus omaan kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja katsomukseen on perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään moninaista kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä yhteisön ja ympäristön kulttuurista, kielellistä ja katsomuksellista monimuotoisuutta.
(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022)

Arkkitehtuuria ei ole ainoastaan ulkonäkö tai se, mitä näemme silmillämme. Ennemminkin arkkitehtuuri muodostuu niistä tekstuureista, jotka tunnemme sormenpäillämme, äänistä tilassa, eri materiaalien tuoksuista sekä omista tunteistamme, jotka syntyvät näistä kokemuksista. Parhaimmillaan rakennukset ovat ikään kuin eläviä runokokelmia, jotka tarjoavat meille paljon enemmän kuin suojaa sateelta ja tuulelta. Meskanen Pihla & Hummenlin Niina, 2010.

Lapuan tuomiokirkon vaivaisukko. Kuva: Ilkka Tahvanainen

Ekoteologi Pauliina Kainulaisen mukaan erilaiset riitit kantavat mukanaan vanhaa viisautta ja toimivat tarpeellisina kulttuurisina hidasteina. Unescon sopimuksen mukaan aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa ilmiöitä, jotka elävinä ja muuntuvina säilyvät sukupolvelta toiselle, ne voivat olla sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä. Turun Vanhalta Suurtorilta julistettava joulurauha, kunniavartioidut sankarihaudat ja hyväntekeväisyys ovat kansakuntaa yhdistäviä perinteitä, jotka luovat perustaa yhteisön ja ihmisten identiteetille.

Rakennettu ympäristö viestii oman aikansa arvoista ja yhteiskunnallisesta tilanteesta ja sillä on myös esteettistä arvoa. Kulttuurivuosikello 2019