Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan peruspalkan lisäksi henkilökohtaista palkanosaa, joka muodostuu mahdollisesta kokemuslisästä ja/tai suorituslisästä. Kokemuslisä ja suorituslisä ovat osa varsinaista palkkaa.
Kokemuslisä on euromääräinen lisä, joka perustuu lisään oikeuttavaan palvelusaikaan. Kokemuslisää maksetaan viranhaltijalle/työntekijälle peruspalkan lisäksi kolmen, viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden palvelusajan perusteella. Kokemuslisän vähimmäismäärät ovat KirVESTES:n liitteen 1 taulukossa 1.2.
Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa euromääräistä suorituslisää viranhaltijan/työntekijän työsuorituksen perusteella. Työnantaja päättää suorituslisästä, sen arviointiperusteista, järjestelmän kirjallisesta kuvauksesta ja suorituslisän maksamisesta.
Suorituslisä on osa kannustavaa palkitsemista ja se perustuu työntekijälle asetettuihin tavoitteisiin ja työnantajan tekemään työsuorituksen arviointiin. Suorituslisän kannustavuus perustuu siihen, että työntekijä voi omalla työsuorituksellaan vaikuttaa työn lopputulokseen ja siten myös omaan palkkatasoonsa. Hyvää työsuoritusta voi esiintyä erilaisissa tehtävissä vaativuustasosta riippumatta.
Suorituslisän arviointiperusteena ovat arviointikriteerit ja suoritustasot. Työnantaja arvioi viranhaltijan/työntekijän työsuoritusta arviointijakson päätyttyä, mikäli viranhaltijan/työntekijän palvelussuhde on kestänyt vähintään 4 kuukautta. Toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa arviointijakso on pääsääntöisesti yksi vuosi ja määräaikaisessa palvelussuhteessa aina koko palvelussuhteen kesto. Työntekijälle annetaan palaute arvioinnista. Arviointi ja siitä annettava palaute kohdistuu aina henkilön työsuoritukseen, eikä henkilöön itseensä.
Mikäli toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevan viranhaltijan/työntekijän työsuoritus arvioidaan suorituslisään oikeuttavaksi, maksetaan suorituslisää arviointijaksoa seuraavan kalenterivuoden alusta lukien kuukausittain pysyvänä varsinaisen palkan henkilökohtaisena osana. Määräaikaiselle viranhaltijalle/työntekijälle suorituslisä maksetaan sen sijaan aina kertasuorituksena palvelussuhteen päättyessä.
Suorituslisän käyttöä koskeva yhteinen ohje seurakunnille