Tähän ohjeeseen on koottu seurakuntien henkilöstöjohtamiseen liittyviä keskeisiä lakisääteisiä suunnitelmia, ohjelmia ja toimintatapoja sekä niitä täydentävää tukimateriaalia. Seurakuntaa koskevat velvoitteet voivat vaihdella henkilöstön määrän mukaan.
Seurakuntatyöpaikkojen toiminnan tuloksellisuus ja henkilöstön hyvinvointi edellyttävät hyvää henkilöstöjohtamista. Työturvallisuuslaissa on säädetty työnantajalle yleinen vastuu työpaikan turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Laki velvoittaa työnantajaa ottamaan huomioon työhön, työolosuhteisiin, psykososiaaliseen kuormitukseen ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.
Hyvä henkilöstöjohtaminen edellyttää työnantajalta rakenteita ja suunnitelmallisuutta: henkilöstöpoliittisten tavoitteiden asettamista ja niiden toteutumisen arviointia ja seurantaa sekä toimivaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä työntekijöiden ja heidän edustajiensa, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen, kanssa. Sitä varten on laadittava työpaikkakohtaisia suunnitelmia tai ohjelmia ja vahvistettava toimintatapoja tai -malleja, joissa määritellään työpaikan henkilöstöpolitiikan toteuttamiseen liittyvät käytännöt.
Joidenkin suunnitelmien laatimisesta on säädetty tai määrätty työnantajaa velvoittavasti. Jokaisella seurakunnalla on oltava ainakin:
Osalla seurakunnista on niiden henkilöstömäärään perustuen oltava lisäksi:
Lakisääteisten suunnitelmien ja ohjelmien lisäksi seurakunnat voivat hyödyntää henkilöstöjohtamisessa erilaisia toimintamalleja, ohjeita ja muuta tukimateriaalia. Seuraavaan on koottu materiaalia muun muassa hyvän käytöksen edistämiseen ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseen, työkyvyn tukemiseen sekä eri-ikäisten työntekijöiden huomioon ottamiseen.
Seurakunnat voivat:
Hyvän käytöksen edistäminen ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisy
Kevan Työelämäpalvelut (keva.fi) Kevan palvelut työeläkevakuuttamiseen ja työkykyjohtamiseen Aktiivinen tuki yhteistoiminnan työkaluna, Työturvallisuuskeskuksen julkaisu
Työturvallisuuskeskuksen verkkosivut Seurakunta-alan työturvallisuus ja työhyvinvointi työturvallisuuskeskuksen sivuilla Työturvallisuuskeskus kouluttaa ja kehittää