Työhyvinvointi on lisääntynyt kirkon alalla!

Kevan julkisen alan työhyvinvointitutkimus vuodelta 2024 julkaistiin 27.2.2025.

Tutkimuksen mukaan työhyvinvointi on lisääntynyt monilla eri osa-alueilla kirkon sektorilla. Henkinen työkyky sekä innostus ja työn ilo ovat säilyneet kirkon alalla hyvällä tasolla, ja selvästi aiempaa useampi olisi myös valmis suosittelemaan työpaikkaansa. Hallinto- ja toimistotyöntekijöillä työhyvinvointi näyttäytyy monelta osin muita kirkon ammattialoja parempana. Muiden julkisen alan sektoreiden tavoin kirkon alan työntekijöistä useampi oli tyytyväinen työyhteisön ilmapiiriin ja esimerkiksi ristiriitojen käsittelyyn kuin edeltävinä tutkimuskertoina. Aiempaa useampi kirkon työntekijä kertoi myös voivansa luottaa ihmisiin työyhteisössään ja olevansa tyytyväinen esihenkilönsä toimintaan. Hautausmaatyön ja kirkon palvelualojen työntekijöiden arviot esihenkilön johtamistavasta oli kuitenkin muita kirkon alan vastaajaryhmiä kriittisempiä.

Kevan tutkimusraportti: Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2024

Lisätietoja asiasta antaa neuvottelupäällikkö Ulla Westermarck.

Takaisin sivun alkuun