Tässä kerrotaan, mitä seurakuntavaalit ovat ja miten voit äänestää.
Jos olet Suomen evankelis‑luterilaisen kirkon jäsen ja olet täyttänyt 16 vuotta, saat äänestää.
Voit äänestää ennakkoon 3.–7.11.2026 tai vaalipäivänä sunnuntaina 15.11.2026.
Kun äänestät, vaikutat siihen, mitä seurakunnassa tehdään. Sinun äänesi on tärkeä!
Vaalipäivänä voit äänestää oman seurakuntasi äänestyspaikassa. Se voi olla esimerkiksi kirkko tai seurakuntatalo.
Ota mukaan henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti, henkilökortti tai passi.
Voit äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa.
Ota mukaan henkilöllisyystodistus.
Jos sinun on vaikea liikkua etkä pääse äänestyspaikkaan, voit äänestää kotona.
Ota yhteyttä omaan seurakuntaasi. He kertovat, miten toimia.
Kuulut siihen seurakuntaan, jonka alueella asut ja olet kirjoilla.
Jos et ole kirkon jäsen mutta haluat äänestää, sinun pitää liittyä kirkkoon viimeistään elokuussa 2026.
Jos et tiedä, mihin seurakuntaan kuulut, niin voit etsiä oman seurakuntasi täältä.
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt. Heidät valitaan neljäksi vuodeksi.
Luottamushenkilöt edustavat seurakunnan jäseniä, tekevät päätöksiä ja toimivat yhdessä työntekijöiden kanssa.
He päättävät esimerkiksi, millaista toimintaa seurakunnassa on, miten kirkkoja ja tiloja käytetään ja miten apua annetaan sitä tarvitseville.
Seurakuntavaaleissa voi olla yksi tai kaksi vaalia.
Yksi vaali
Jos seurakunta on itsenäinen valitaan kirkkovaltuusto.
Kaksi vaalia
Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään:
Yhteinen kirkkovaltuusto päättää esimerkiksi rahoista koko alueella. Seurakuntaneuvosto päättää oman seurakunnan toiminnasta. Seurakuntayhtymiä on isoissa kaupungeissa esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Espoossa.
Ehdokkaita ovat henkilöt, jotka haluavat tulla valituiksi.
Ehdokkaan pitää:
Ehdokkaat ovat ehdokaslistoilla. Lista on ryhmä ihmisiä, joilla on samantyyppisiä tavoitteita.
Ehdokaslistan tekemiseen tarvitaan valitsijayhdistys. Se on vähintään kymmenen äänioikeutetun jäsenen ryhmä.
Mistä saat lisätietoa?
Voit kysyä ehdokaslistoista oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta tai seurakunnan luottamushenkilöiltä.