Hyppää sisältöön

Sana sinulle

Sana sinulle, ole hyvä. Hetken hiljentyminen vuoden jokaiselle pyhäpäivälle.

Sana sinulle

9. sunnuntai helluntaista 

Matt. 7: 13-14 

Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” 

Raskaana ollessani en meinannut millään tottua siihen, että en päässyt läpi kapeista paikoista. Vanhasta tottumuksesta käännyin sivuttain, mutta maha ottikin kiinni. Olo oli kuin sillä lapsuudestani tutun puulelun palikalla, jota survotaan vääränmalliseen koloon. 

Tuo muistikuva on aina mielessäni, kun kuulen Jeesuksen sanat ahtaasta portista. Toisille ahdas portti tulee vastaan elämässä vähän väliä. Portista päästäkseen pitää olla oikeanmallinen. Joskus sukupuoli on väärä, joskus sukunimi, joskus rakkauden kohde, joskus mielipiteet. Läpi ei pääse, jos on liian kiusallinen, liian äänekäs, liian näkyvä.  

Ahtaita portteja löytyy monilta elämänalueilta. Jotkut porttien pystyttäjistä askartelevat innokkaasti myös taivaan porttia. Heidän portistaan mahtuvat vain geometrisen virheettömät yksilöt. Neliöt, kolmiot, ympyrät. Eivät he, jotka rönsyilevät muihin suuntiin. Jotkut koettavat kyllä epätoivoisesti piilottaa omat rosonsa mahtuakseen portinrakentajien luomaan muotoon.  

Ahdas portti ja kapea tie on kautta aikojen ollut tehokas kontrollin väline. Kapealla tiellä ei voi tanssia ja nauraa, koska silloin horjahtaa. Etenemisen on tarkoituskin olla työlästä. 

Ei niin, ettenkö tarvitsisi muutosta. Mutta muutos ei voi lähteä minusta itsestäni, saati sitten muiden ihmisten vaatimuksesta.  

Annan Kristuksen tehdä työtään minussa. Hän itse on tie ja portti, mittanauhanaan armon avaruus. 
 
Päivi Vähäkangas 
Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori

 


 

 

Punaoransseja tulppaaneja auringonvalossa.

Sana sinulle on Kirkon viestinnän ylläpitämä palvelu, joka tarjoaa hartauskirjoituksen jokaiselle vuoden pyhäpäivälle. Hartauskirjoituksiin voi törmätä internetin lisäksi myös sanoma- ja paikallislehdissä sekä eri puolilla maailmaa ilmestyvissä ulkosuomalaisten lehdissä, sillä kirjoitukset ovat vapaasti lehdistön käytettävissä.

Lisätietoja: Kirkon viestintä, Kimmo Saares, sähköposti: kimmo.saares(AT)evl.fi