Kirkon tiedotearkisto

Kaisamari Hintikka ehdolle Espoon piispanvaaliin

Julkaistu 21.06.2018

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, teologian tohtori, pastori Kaisamari Hintikka (s.1967) on Espoon hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen ehdokas. Valitsijayhdistys jätti valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan tuomiokapituliin 21.6.

Kaisamari Hintikka vihittiin papiksi vuonna 2009. Hintikka on työskennellyt Genevessä vuodesta 2011, josta viimeiset viisi vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Kirkon ulkoasiainosaston työalasihteerinä.

Vaalin ehdokasasettelu alkoi 21.6. ja päättyy 21.8.2018 klo 16. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus sekä vähintään 30 äänioikeutetun valitsijan esitys.

Espoon piispanvaalissa äänioikeutettuja on lähtökohtaisesti 942. Äänioikeutetuista puolet on Espoon hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostavat maallikot. Maallikkovalitsijoina toimivat hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, Espoon hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja tuomiokapitulin maallikkojäsen. Seurakuntien kirkkovaltuustot tai seurakuntaneuvostot ovat valinneet loput äänioikeutetut suhteessa seurakuntien väkimääriin.

Espoon piispan vaali järjestetään rovastikunnittain 8.10. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 1.11.

Uusi piispa vihitään virkaansa 10.2.2019 Espoon tuomiokirkossa. Espoon piispana toiminut Tapio Luoma valittiin arkkipiispaksi. Hän aloitti uudessa tehtävässä kesäkuun 2018 alussa.

Lisätietoja:
Kaisamari Hintikan valitsijayhdistyksen asiamies: Pentti Aspila, penttiaspi@gmail.com, p. 040 580 3631
Espoon hiippakunnan lakimiesasessori Sari Anetjärvi, p. 040 588 8317, sari.anetjarvi@evl.fi
Kaisamari Hintikan kotisivu
Facebook-sivu
Espoon hiippakunnan piispanvaalisivut