Kirkon tiedotearkisto

Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu: Elämänlaatu voi säilyä hyvänä vakavasta sairaudesta huolimatta

Julkaistu 14.06.2018

Kirkon tutkimuskeskus on julkaissut tutkimuksen, joka käsittelee elämän mielekkyyttä vakavan sairauden äärellä. Elämän tarkoitus ja vakava sairaus: ALS-tautiin sairastuneen eksistentiaalinen prosessi -tutkimus julkaistiin kesäkuun alussa. Teologian tohtori Matti-Pekka Virtaniemen tekemä tutkimus vahvistaa kansainvälisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan vakava sairaus ei välttämättä merkitse elämänlaadun heikkenemistä.

"Sairastunut voi löytää uusia tärkeitä asioita, kuten syventyneet suhteet läheisiin ihmisiin, kohtalotovereiden auttamisen sekä luonnon kauneudesta nauttimisen”, Virtaniemi toteaa.

Tutkimus perustuu kuuden ALS-tautiin sairastuneen haastatteluihin. Tutkimus käsittelee sairastuneen eksistentiaalista prosessia, jossa henkilö pohtii oman elämänsä tarkoitusta ja mielekkyyttä.

Vakavan sairastumisen seuraukset eivät yksinomaan kielteisiä

Tutkimuksessa haastateltiin kaikkia mukana olleita kolme kertaa vuoden aikana. Virtaniemi kuvaa sairastumista syvällisenä käännekohtana, joka samanaikaisesti on psykologinen, henkinen ja hengellinen. ”Seuraukset ovat usein kielteisiä, mutta yllättäen myös myönteisiä”, kertoo Virtaniemi. 

”Sairastunut joutuu kohtaamaan raskaita ja ahdistavia asioita, kuten lähestyvän kuoleman ja odottamattoman kohtalon, täysin toisten varaan joutumisen ja hengitysvaikeuksista johtuvan tulevaisuuden uhan. Osalla haastateltavilla sairaus synnytti kiitollisuuden tunnetta ja syvensi yhteyttä Jumalaan”, kuvailee Virtaniemi tutkimustuloksiaan.

ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on aikuisiällä etenevä lihassairaus, joka rappeuttaa lihasten toimintaa. Tämä aiheuttaa lihasten surkastumisen ja lopulta kuoleman. Ensimmäisten oireiden ilmaannuttua keskimääräinen eliniänodote on 3–5 vuotta.

Virtaniemi linjaa, että monien ALSiin sairastuneiden kokemus elämänlaadusta säilyy hyvänä, vaikka fyysinen vointi heikkenee.

Suomessa vakavaan lihasrappeumatautiin sairastuu noin 140 henkeä vuosittain

Keväällä edesmennyt englantilainen fyysikko Stephen Hawking on kuuluisimpia ALSiin sairastuneita henkilöitä. Suomessa ALSiin sairastuu noin 140 henkeä vuosittain.

Matti-Pekka Virtaniemi on tehnyt elämäntyönsä kirkon henkilöstökoulutuksen piirissä sielunhoidon, työnohjauksen ja bibliodraaman kouluttajana, ja hänellä on kokemusta myös sairaalapappina toimimisesta. Hän toivoo tutkimuksen antavan työkaluja seurakuntien ja hoitoalan työntekijöille, jotka työskentelevät vakavasti sairastuneiden ihmisten parissa.

Elämän tarkoitus ja vakava sairaus: ALS-tautiin sairastuneen eksistentiaalinen prosessi -julkaisu on osa Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjaa. Julkaisu on tilattavissa Grano-verkkokaupasta.

Lue julkaisusta lisää Sakastin sivuilta

Lisätiedot:

Matti-Pekka Virtaniemi, virtaniemi@gmail.com, puh. 044 583 9786