Kirkon tiedotearkisto

Kirkkohallituksen täysistunto: Sysmän Pyhän Olavin kirkolle ja Kemijärven kirkolle merkittävimmät rakennusavustukset

Julkaistu 24.04.2018

Kirkkohallituksen täysistunto päätti kokouksessaan 24.4.2018 rakennusavustushakemuksista, joita saapui vuoden 2017 loppuun mennessä yhteensä sadasta eri hankkeesta. Avustukset ovat sekä valtion rahoituksesta jaettavia avustuksia, että Kirkon keskusrahaston jakamaa tukea. Myöntämisperusteissa todetaan, että avustuksia on voitu myöntää vain seurakunnille, joilla on alhaiset verotulot. Yhteensä rakennusavustuksia jaettiin 6 miljoonaa euroa.

Valtion rahoituksesta suurimmat avustukset saivat Mikkelin ja Oulun hiippakunnat. Mikkelin hiippakunnan saamat valtion rahoituksen avustukset nousivat 1,4 miljoonaan euroon, Oulun hiippakunnan reiluun miljoonaan euroon.

Suurimmat avustukset myönnettiin Sysmän Pyhän Olavin kirkon korjaukseen, 1 134 050 euroa ja Kemijärven kirkon korjaukseen, 886 800 euroa.

Kirkon keskusrahastolle tilitettävästä valtion rahoituksesta käytetään 400 000 euroa kirkon yhteisen rakennusrekisterin rakentamiseen. Taustalla on kirkolliskokouksen päätös vuodelta 2015. Kustannukset muodostuvat järjestelmän ylläpidosta, käyttöönoton kustannuksista sekä arvoesineiden että kiinteistörekisteriosioiden osalta. Kaikki seurakunnat tulevat rakennusrekisterin piiriin.

Myönnetyt rakennusavustukset hiippakunnittain

Lisätiedot: Yliarkkitehti Antti Pihkala, p. 050 529 8431

Seurakuntia yhdistyy vuoden 2019 alussa

Helsingin seurakuntayhtymän sisällä Meilahden seurakunta ja Töölön seurakunta lakkautetaan 31.12.2018 ja 1.1.2019 alkaen perustetaan uusi Töölön seurakunta.

Turun arkkihiippakunnassa Marttilan seurakunta ja Kosken Tl seurakunta lakkautetaan 31.12.2018 ja 1.1.2019 alkaen näistä perustetaan uusi Martinkoski-niminen seurakunta.

Sauvo-Karunan seurakunta lakkautetaan 31.12.2018 ja liitetään Paimion seurakuntaan 1.1.2019 alkaen. Laajentuneen seurakunnan nimenä jatkaa Paimion seurakunta.

Pomarkun seurakunta lakkautetaan 31.12.2018 ja liitetään 1.1.2019 alkaen Noormarkun seurakuntaan. Seurakunnan nimenä on Noormarkun seurakunta.

Lapuan hiippakuntaan kuuluva Honkajoen seurakunta ja Tampereen hiippakuntaan kuuluva Jämijärven seurakunta lakkautetaan 31.12.2018 ja molemmat liitetään 1.1.2019 alkaen Turun arkkihiippakuntaan kuuluvaan Kankaanpään seurakuntaan. Laajentuvan seurakunnan nimenä on Kankaanpään seurakunta.

Seurakuntavaalit käydään kaikissa tapauksissa syksyn vaaliaikataulun mukaan.

Lisätiedot: Lakimies Birgitta Hämäläinen, p. 040 688 1527

Kirkkolakiin muutosesitys digitaalisten palveluiden parantamisesta

Kirkkohallitus esittää kevään kirkolliskokoukselle, että kirkkolakiin tehtäisiin julkisen sektorin digitaalisia palveluja koskevan lainsäädännön omaksumisesta johtuvat muutokset. Kirkko ja seurakunnat kuuluvat julkishallintoon, ja käyttävät julkista valtaa, joten on perusteltua, että laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta koskee sellaisenaan myös kirkkoa ja sen seurakuntia.

Tavoitteena on parantaa julkisen sektorin verkkopalvelujen ja mobiilisovellusten saavutettavuutta käyttäjien, erityisesti vammaisten henkilöiden parissa.

Kirkkohallitus pyytää kirkon laintarkastustoimikuntaa antamaan lausunto tehdystä esityksestä kirkolliskokoukselle.

Kirkkohallitus antoi helmikuun 2018 kokouksessaan valtionvarainministeriölle lausunnon eduskunnalle annettavasta lakiluonnoksesta, joka koskee digitaalisen palvelujen tarjoamista sekä sähköistä asiointia viranomaistoiminnassa. Lausunto on tallennettu lausuntopalvelu.fi https://www.lausuntopalvelu.fi/FI sivustoille.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja, p. 050 553 6203

Täysistunnon asettamat strategiset tavoitteet

Täysistunto hyväksyi tammikuussa 2015 kirkkohallitukselle strategian vuoteen 2020. Täysistunnon kirkolliskokoukselle esittämät strategiset erityistavoitteet ovat vuosina 2016, 2017 ja 2018 sidottu kirkkohallituksen strategiaan.

Täysistunto hyväksyi nyt kokouksessaan strategiset tavoitteet, jotka esitetään marraskuun 2019 kirkolliskokoukselle osana kirkkohallituksen toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Samalla täysistunto antaa suuntaa kirkkohallituksen osastojen ja erillisyksiköiden käynnistyvälle tavoiteasettelutyölle.

Kirkkohallituksen strategian painopisteesiin liittyvinä vuoden 2019 tavoitteina ovat positiivisen uskonnonvapauden näkökulman nouseminen julkisessa keskustelussa, kirkon toimiminen yhteistyössä uusien maakuntien kanssa ja kirkon kehittämistoiminnan uuden suunnan ja mallin hahmottuminen.

Kaksi kirkkohallituksen tavoitteista liittyy tulevan hallituksen ohjelmaan. Ensinnäkin kirkko nostaa hallitustavoitteissaan esille valtion kehitysyhteistyömäärärahojen tason nostamisen ja toiseksi sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen liittyen lapsiperheköyhyyden vähentämisen.

Lisäksi tavoitteena on se, että kaste säilyttää asemansa suomalaisten perheiden elämässä. Tavoitteeksi asetettiin myös se, että kirkolla ja sen seurakunnilla on energia- ja ympäristöstrategia, jonka tavoitteiden mukaan toimitilojen energiatehokkuutta parannetaan ja edistetään kestävien energiamuotojen käyttöönottoa.

Lisätiedot:
Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, yhteydenotot erityisavustaja Anneli Vartiainen, p. 050 326 9019
Kirkkohallituksen strategia

Avustukset kirkollisille järjestöille 2018

Kirkollisten järjestöjen vuoden 2018 avustuksiin on varattu määrärahaa 161 000 euroa. Avustusten hakijamäärä on vakiintunut, ja haettavat avustussummat ovat lievässä nousussa. Rahallisesti suurimmat avustukset saivat Diakonia ry, 15 000 euroa ja Förbundet Kyrkans Ungdom rf, 14 000 euroa.

Avustukset myönnettiin esityksen mukaisesti: http://domus.evl.fi/

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Pekka Huokuna, p. 050 566 6140

Vuoden 2019 Yhteisvastuukeräyksen teemaksi yhdenvertainen oikeus koulutukseen

Kirkkohallitus antoi lausunnon vuoden 2019 Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2019 teemasta ja kohteista.

Teemaksi valitaan yhdenvertainen oikeus koulutukseen. Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytetään ensisijaisesti teeman mukaiseen toimintaan tai diakonia-avustuksiin niin, että 60 % keräystuotosta ohjautuu avun saajille Kirkon Ulkomaanavun kautta, 20 % Kirkon diakoniarahaston kautta ja 20 % keräävän seurakunnan kautta.

Lisätiedot: Johtaja Pekka Rehumäki, p. 040 142 6673

24.4.2018 täysistunnon pöytäkirja päivitetään palveluun domus.evl.fi