Kirkon tiedotearkisto

Piispainkokous käsitteli kirkon missiota ja ekumeniaa

Julkaistu 07.02.2018

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontui 5. - 7. helmikuuta 2018 Helsingissä. Kokous käsitteli Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä -raporttia ja merkitsi sen tiedoksi.

Raportissa käsitellään Suomen kirkon missiota ja sen toteuttamista voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Raportin taustalla on kirkolliskokouksen edustaja-aloite 2/2016 Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus, jonka kirkolliskokous lähetti piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle toimenpiteitä varten.

Raportista on lähetetty erillinen tiedote.

Raportin voi lukea Sakasti-palvelusta.

Piispainkokous keskusteli luterilais-katolisesta Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta -dialogiraporttista ja päätti jatkaa käsittelyä seuraavassa istunnossaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Katolisen kirkon Suomessa edustajat kävivät oppikeskustelut vuosina 2014 - 17. Raportissa pyritään ilmaisemaan sovitettu yksimielisyys käsityksissä kirkosta, ehtoollisesta ja virasta.

Raportti pyrkii edistämään luterilaisten ja katolisten yhteyttä Suomessa ja antamaan panoksensa kansainväliseen keskusteluun. Dialogiraportti on luovutettu Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerille ja Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteerille 27.11.2017 sekä paavi Franciscukselle 25.1.2018.

Dialogiraportti löytyy Sakasti-palvelusta

Lisäksi piispainkokous käsitteli Turun arkkihiippakunnan tekemää aloitetta seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamisesta. Piispainkokous katsoo, että uudistamien on ajankohtaista ja tarkoituksenmukaista ja että piispainkokouksen on syytä aloittaa tutkinnon uudistaminen. Asia meni jatkovalmisteluun.

Piispainkokous nimesi lisäksi vuoden 2019 Yhteisvastuukeräyksen esimieheksi Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peuran. Kuluvan vuoden Yhteisvastuukeräyksen esimies on Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen.

Lisätiedot: piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen p. 040 142 5189
Lisäksi dialogiraportin osalta Tomi Karttunen, p. 050 594 1713, seurakunnan johtamisen tutkinnon uudistamisen osalta Anna-Kaisa Inkala p. 050 380 3270