Kirkon tiedotearkisto

Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia väestöstä

Julkaistu 15.01.2018

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa ennakkotietojen mukaan 3 904 284. Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan 52 296 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, samalla 16 492 liittyi kirkkoon. Vuoden 2017 aikana kastettiin 33 748 alle 1-vuotiasta, ja kirkon jäsenistä kuoli 44 325.

Vuonna 2017 kirkosta eronneiden määrä nousi jonkin verran ja kastettujen määrä laski vuoteen 2016 verrattuna. Tuolloin kirkkoon liittyi 16 979 henkilöä ja eronneita oli 50 119. Vuoden 2016 aikana kuoli 44 774 kirkon jäsentä ja kastettiin 36 586 alle 1-vuotiasta. Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 3 951 785.

”Kirkon jäsenkehitys viime vuosien aikana kertoo edelleen uskontoa koskevien valintojen yksilöllistymisestä. Syntyneiden lasten kastaminen kirkon jäseniksi vähenee nuorissa perheissä. Kirkosta eronneista lähes kolmasosa on alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia. Toisaalta kirkkoon liittyneissä noin kolmekymppisten miesten osuus on huomattava, ja viime vuonna kirkkoon liittyneistä oli miehiä jopa lievä enemmistö”, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Lopulliset tarkistetut jäsentilastot visualisointeineen julkaistaan Kirkon tilastot -verkkosivuilla viikolla 5 (29.1.).

Suurimpana seurakuntana jatkaa Jyväskylä

Jyväskylän seurakunta on edelleen väkimäärältään Suomen suurin seurakunta. Sen jäsenmäärä vuoden 2017 lopussa oli 95 446. (Vuotta aiemmin vastaava luku oli 95 598.) Seurakunnista pienin on Pohjanmaalla sijaitseva ruotsinkielinen saaristoseurakunta Bergö församling, jossa jäseniä oli vuoden lopussa 400.

”Muuttoliike lisää väestöä kaupungeissa. Tämä näkyy myös suurten seurakuntien jäsenmäärien kasvuna, vaikka niiden alueilla kirkosta eroaminen onkin yleisempää ja lasten kastaminen seurakunnan jäseniksi harvinaisempaa kuin maaseudulla”, Salminen toteaa.

Lisätiedot:
Tutkija Veli-Matti Salminen, Kirkon tutkimuskeskus, p. 040 1424 896, veli-matti.salminen@evl.fi
Jäsentiedot visualisointeineen julkaistaan Kirkon tilastot -verkkosivuilla viikolla 5.
Tilastoasiantuntija Tuomo Halmeenmäki, p. 040 120 9399, tuomo.halmeenmaki@evl.fi
Seurakuntakohtaiset tiedot suoraan seurakunnista