Kirkon tiedotearkisto

Kirkon verkkosivualustalle myönnettiin Saavutettavuus huomioitu -leima

Julkaistu 04.12.2017

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Lukkari-verkkosivualusta on saanut marraskuussa Saavutettavuus huomioitu –leiman. Leima myönnetään verkkosivustolle, jolla on erityisesti huomioitu seniorit ja käyttäjät, joilla on näkö- tai kuulovammoja, motorisia tai kognitiivisia rajoitteita. Leima viestittää myös verkkopalvelua tuottavan organisaation sitoutumisesta saavutettavuuteen. Saavutettavuus huomioitu -leima on Näkövammaisten liiton, Eficoden ja Yleisradion yhteistyössä kehittämä kriteeristö ja saavutettavuuden arviointimalli verkkosivustoille. Leimaa hallinnoi Näkövammaisten liitto.

Lukkari-alustalle on tehty kirkon evl.fi-verkkosivusto ja 151 seurakunnan verkkosivustot.

”Kirkon toiminta on tarkoitettu kaikille. Haluamme, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua myös verkossa kirkon toimintaan. Myös EU:ssa vuonna 2016 voimaantullut saavutettavuusdirektiivi haluaa taata ihmisten yhdenvertaisuuden digitaalisessa yhteiskunnassa.”, kertoo verkkopalvelutuottaja Mervi Korpiaho Kirkon viestinnästä.

Saavutettavuus huomioitu –leima koskee Kirkon verkkosivujen teknistä saavutettavuutta. Keskeisempiä huomioitavia asioita toteutuksessa ovat esimerkiksi sivuston valikkorakenne, lomakkeet, linkkilistat ja tapahtumahaku. Saavutettavuus rakennetaan myös osaltaan sisältöjen ylläpitäjien toimesta. Heille on laadittu ohjeet miten saavutettavuus tulee ottaa huomioon sisältöjen päivityksessä. Keskeisimmät asiat liittyvät otsikointiin, linkkeihin ja kuvien käyttöön.

Verkkosivujen saavutettavuudesta hyötyy vähintään 15% suomalaisista. Saavutettavuus on erityisen tärkeää henkilöille, joilla on oppimisen ja ymmärtämisen haasteita, näkö- tai kuulovamma tai motorisia toimintarajoitteita. Nämä rajoitteet ja haasteet voivat kohdata ketä tahansa väliaikaisesti tai pysyvästi. Lähes kaikki suomalaiset ovat esteellisiä jossain vaiheessa elämäänsä.

Saavutettavuus huomioitu -leima on voimassa kolme vuotta, jonka jälkeen sivusto tai sovellus on arvioitava uudelleen, mikäli se ei ole säilynyt muutoksitta. Tällä varmistetaan, etteivät saavutettavat ratkaisut ole rapautuneet sivuston tai sovelluksen ylläpidon yhteydessä tai jääneet jälkeen teknisestä kehityksestä.

Kirkko on tänä vuonna saanut myös Selkokielen neuvottelukunnan Vuoden selväsanainen -tunnustuspalkinnon. Palkintoperustelujen mukaan kirkko on tehnyt pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä kirkon saavutettavuuden edistämisessä.

Lisätietoja:
Mervi Korpiaho, verkkopalvelutuottaja, Kirkon viestintä/Kirkkohallitus, puh. 040 688 1436, mervi.korpiaho@evl.fi
Saavutettavuusdirektiivi 
Saavutettavuus huomioitu –leima