Kirkon tiedotearkisto

Kirkolliskokous: Kirkon keskusrahastomaksu alennetaan 6,5 prosenttiin

Julkaistu 09.11.2017

Kirkolliskokous päätti alentaa Kirkon keskusrahastomaksua yhdellä prosenttiyksiköllä, 6,5 prosenttiin, jo vuoden 2018 alusta. Kirkolliskokouksen talousvaliokunta perusteli ehdotustaan sillä, että muun muassa kirkon verotulojen aleneminen sekä kasteiden määrän väheneminen vaikuttavat kokonaistalouteen tulevaisuudessa merkittävästi. Kirkon keskusrahaston ylijäämä mahdollistaa keskusrahastomaksun alentamisen. Muutoksella halutaan tukea seurakuntatalouksien taloudellista tilaa sekä vahvistaa seurakuntien toimintaedellytyksiä.

Edustaja Tapani Rantala esitti talousvaliokunnan esitykseen poikkeavan ehdotuksen, että keskusrahastomaksu olisi 7 prosenttia. Kirkolliskokous äänesti, ja talousvaliokunnan esitys voitti äänin 76 – 26.

Muutos kasvattaa tilikauden alijäämää 6,5 miljoonalla eurolla. Kirkkohallitukselle annettiin kolme vuotta aikaa tasapainottaa talouttaan.

Kirkon keskusrahaston tietojärjestelmäinvestoinnista päätettiin vähentää 100 000 euroa.

Toiminta- ja taloussuunnitelmaan palautetiin kirkkohallituksen esitys, jossa Itä-Suomen Enonkosken luostarille myönnetään 50 000 euron avustus vuosina 2018─2020. Talousvaliokunta esitti avustuksen poistamista. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen teki talousvaliokunnan esitykseen muutosesityksen, joka sai salissa kannatusta äänin 64─38.

Kirkolliskokous hyväksyi Kirkon eläkerahaston talousarvion vuodelle 2018 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2018─2020. Kirkollisveron perusteella määräytyvä eläkerahastomaksu vuodelle 2018 on 5 %. Seurakuntien työnantajan eläkemaksu vuodeksi 2018 on 21,8 % palkkasummasta.

Lisätiedot: Talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen, 050 502 7518

Seurakuntavaalit järjestetään 18.11.2018

Seuraavat seurakuntavaalit järjestetään marraskuun kolmantena sunnuntaina vuonna 2018. Kirkolliskokous päätti siirtää vaalien päivämäärää viikolla eteenpäin perinteisesti vaalipäivänä olleesta isänpäivästä. Varsinainen vaalipäivä on siis sunnuntai 18.11.2018.

Vaalien ennakkoäänestys järjestetään 6.-10.11.2018 eli äänestyspäivät ovat tuolloin tiistaista lauantaihin.

Myös vaalilautakunnan jäsenen, vaalitoimitsijan ja vaaliavustajan kelpoisuuteen tulee tiukennuksia. Kirkkolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka rajoittaa vaalien ehdokkaan tai hänen läheisensä osallistumista vaalilautakunnan jäseneksi tai varajäseneksi sekä vaalitoimitsijaksi tai -avustajaksi.

Kirkkolakiin ehdotetut säännökset vaativat vielä eduskunnan hyväksynnän.

***

Edustaja-aloite kirkon jäsenaloitteen kehittämisestä jätettiin hallintovaliokunnan esityksestä raukeamaan. Aloitteessa esitettiin, että kirkkohallitukselle olisi annettu tehtäväksi laatia esitys jäsenaloitejärjestelmän kehittämiseksi niin, että 16-vuotta täyttäneille seurakuntalaisille yli hiippakuntarajojen syntyisi suoraan aloiteoikeus kirkolliskokoukselle.

Kirkolliskokoukselle esityksiä voivat tehdä hiippakuntavaltuustot, piispainkokous sekä kirkkohallitus. Aloitteita voivat tehdä kirkolliskokousedustajat.

Kirkkohallitukselle annettiin tehtäväksi seurata hiippakuntavaltuustojen lakkauttamista koskevan ehdotuksen etenemistä, ja mikäli se toteutuu, tehdä esitys siitä, miten kirkon jäsenten aloiteoikeus kirkolliskokoukselle turvataan.

Lausunto Ahvenanmaan itsehallinnon kehittämisestä päätettiin antaa oikeusministeriölle tiedoksi hallintovaliokunnan esityksestä.

Kirkolliskokouksen kevään istuntokausi pidetään 14.─17.5.2018.

Lisätietoja:

Talousvaliokunnan mietintö: Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2018 ja toiminta ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 

Kirkolliskokouksen asiakirjat

Kuvamateriaalia kirkolliskokouksesta: Kirkon kuvapankki

Kirkolliskokouksen verkkosivut

Kirkolliskokouksen viestintä:
viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, p. 040 688 1421, eeva-kaisa.heikura@evl.fi
viestintäasiantuntija Tuulikki Terhemaa, p. 050 372 1239, tuulikki.terhemaa@evl.fi
informatör Åsa Holmvik, p. 040 581 1815, asa.holmvik@evl.fi