Kirkon tiedotearkisto

Kirkkohallituksen täysistunto kokoontuu tiistaina 10.10.

Julkaistu 03.10.2017

Kirkkohallituksen täysistunto kokoontuu istuntoonsa tiistaina 10.10.2017 Helsingissä.

Täysistunnon asialistalla on suunnitelma kirkolliskokouksen hyväksymien tulevaisuustoimeksiantojen eteenpäin viemisestä sekä raportti asiaan liittyvästä seurakuntien ja hiippakuntien kuulemisesta.

Kirkkohallitus sai 4.5.2017 kirkolliskokoukselta kaikkiaan 17 kirkon organisaatiota uudistavaa ja seurakuntalaisten aktiivista roolia edistävää tehtävää valmisteltavaksi tai toteutettavaksi. Kirkkohallitus teki seurakunnille, seurakuntayhtymille ja tuomiokapituleille laajan kyselyn kirkon tulevaisuuteen liittyvistä uudistuksista kesä-syyskuussa. Kyselyn vastausprosentti oli 64.

Täysistunto käsittelee kirkon kulttuuriperintöstrategiaa ja siihen sisältyvää toimenpideohjelmaa.  Lisäksi käsiteltävänä on kirkolliskokoukselle annettava esitys lausunnoksi Ahvenanmaan itsehallinnon kehittämisestä. Oikeusministeriö pyysi kesäkuussa lausuntoa.

Kokouksen esityslista 

Lisätiedot:
Tuija Helenelund, viestintäasiantuntija, Kirkkohallitus, p. 050 529 8503