Kirkon tiedotearkisto

Heli Inkinen ehdolle arkkipiispan vaaliin

Julkaistu 25.09.2017

Rovasti, teologian tohtori Heli Inkinen (s. 1957) on arkkipiispan vaalin ensimmäinen ehdokas. Valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin 25.9.2017. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus sekä vähintään 30 äänioikeutetun valitsijan esitys.

Heli Inkinen vihittiin papiksi vuonna 1989. Hän työskentelee tällä hetkellä organisaation ja johtamisen yliopisto-opettajana Åbo Akademin ekonomian laitoksella. Hän on työskennellyt myös muun muassa kasvatuksen hiippakuntasihteerinä Turun arkkihiippakunnassa sekä seurakuntalehtorina ja pappina Turun ja Kaarinan seurakunnissa.

Vaalin ehdokasasettelu alkoi tänään 25.9. ja päättyy 27.11. kello 15.

Vaalin ensimmäinen kierros on 8.2.2018

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1.3.2018.

Ensimmäisellä kierroksella järjestetään kolme vaalipaneelia. Ne pidetään Turussa, Porissa ja Helsingissä. Tarkemmat paikat ja ajat ilmoitetaan arkkihiippakunnan sivuilla myöhemmin.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1525 henkilöllä.

Kirkon uudistetun vaalilainsäädännön mukaisesti Turun arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa vähennetään vaalin tulosta laskettaessa, jotta muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon vaikutus arkkipiispan vaalissa on vahvempi. Uudistuksen taustalla on arkkipiispan kokonaiskirkon tehtävien ja niiden merkityksen kasvu.

Vuodesta 2010 alkaen arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.6.2018. Järjestyksessään neljästoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa saavuttaa eläkeiän ensi keväänä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa 2018.

Tarkat tiedot arkkipiispan vaaliin liittyen ovat arkkihiippakunnan sivuilla.

Lisätiedot:
Heli Inkisen kotisivu
valitsijayhdistyksen asiamies: Leena Kairavuo, p. 040 341 7216

Lisätietoja arkkipiispan vaaliin liittyvissä kysymyksissä:
Turun tuomiokapitulin lakimiesasessori Matti Mäkinen, p. 0400 774 311, matti.makinen@evl.fi