Kirkon tiedotearkisto

Juhannuksena muistetaan erämaassa elänyttä Johannes Kastajaa

Julkaistu 05.06.2017

Juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajasta, jonka syntymää muistetaan juhannuksena. Kristillisessä traditiossa Johannes Kastajaa pidetään Jeesuksen serkkuna.

Johannes Kastaja eli Jumalalta tulevan sanoman välittäjänä erämaassa, jossa hänen ravintonsa koostui heinäsirkoista ja hunajasta. Johannes Kastaja kuvataan usein pitkähiuksisena ja kamelinkarvaviittaan pukeutuneena. Johanneksen tavoin monet juutalaiset vetäytyivät erämaahan meditoimaan ja opettamaan seuraajiaan. Poikkeuksellista Johanneksen erämaaliikkeessä oli se, että hän kastoi seuraajiaan ja vaati kääntymystä.

Juhannusta alettiin viettää 400-luvun alkupuolella, ja sitä vietetään kuusi kuukautta ennen joulua, sillä Johannes Kastajan uskotaan syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina, tänä vuonna 24.6.

Pohjolassa juhannukseen liittyy valoisa kesäyö, joka antaa juhlalle oman merkityksensä. Päivän liturginen väri on valkoinen. Juhannuskoivut ja seppeleet symboloivat Jumalan luomistyön ihmeellisyyttä.

Lutherin kynästä

Luther käsittelee juhannuspäivän Vanhan testamentin lukukappaletta postillassaan vuodelta 1522.

Ääni huutaa: ”Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!” (Jes. 40:3)

”Johannes Kastajan varsinainen tehtävä oli tasoittaa tietä Kristukselle ja saada koko maailma nöyrtymään sanomalla, että he ovat syntisiä, kadotettuja, kirottuja, köyhiä, puutteenalaisia, kurjia ihmisiä. Jokainen elämä, työ ja sääty, näyttivät ne vaikka kuinka pyhiltä, kauniilta tai hyviltä, ovat kirottuja, jollei Kristus, Herra, asu, vaikuta, toimi ja elä niissä; hän vaikuttaa kaikki ja kaikessa uskon voimalla… Missä saarnataan, että kaikkien ihmisten työ ja elämä eivät ole mitään, siellä kuuluu Johanneksen aito ääni erämaassa ja kristillisen opin selkeä ja puhdas totuus. (Lainaus teoksesta ”Yksin armosta. 365 päivää Martti Lutherin seurassa.” Käännös Anja Ghiselli. Kirjapaja 2010, s. 307).

juhannus-2017

Kuva: Kirkon kuvapankki/Markku Pihlaja. Kirkkovuoteen liittyvä kuvasarja löytyy Kirkon kuvapankista hakusanalla "kirkkovuosi2017".

---

Parhaillaan vietettävä reformaation merkkivuosi näkyy vuoden 2017 kirkkovuositiedotteissa, joissa julkaistaan Martti Lutherin kirjoituksia. 31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään.

”Luther kirjoitti aikanaan useita niin sanottuja postilloja, eli kirkkovuoden teksteihin liittyviä kirjallisia saarnoja. Hyvin usein postillojen tekstit vastaavat meidän nykyisen kirkkovuotemme tekstejä. Lutherin postilloja on käännetty myös suomeksi ja niitä ovat aktiivisesti lukeneet sekä papit valmistaessaan tulevan pyhän saarnaa että tavalliset seurakuntalaiset hartaudekseen”, kertoo Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi.

Vuoden 2017 aikana julkaistavat Lutherin kirkkovuotta käsittelevät lainaukset valitsee Kari Kopperi.