Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Vakaumuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus täyttää 100 vuotta

Julkaistu 23.01.2023

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomessa tuli voimaan laki, joka takasi uskonnonvapauden kaikille. Sadan vuoden ajan Suomessa on ollut mahdollista valita oma uskontokuntansa – tai valita olla kuulumatta mihinkään.  

Jokainen kansalainen saa Suomessa elää tänään omantuntonsa ja uskonsa mukaisesti. Ihminen voi vaihtaa uskontokunnasta tai kirkosta toiseen ja osallistua hengelliseen toimintaan vailla pakkoa. Lainsäädäntö tukee sananvapautta ja vapautta kokoontua. Uskonnonvapauslaki antaa vapauden etsiä sitä uskoa tai yhteisöä, joka olisi sopiva ja tuntuisi turvalliselta. 

Heti uuden lain tultua voimaan vuonna 1923 monet yhteisöt rekisteröityivät omiksi uskonnollisiksi yhteisöikseen. Muutos oli merkittävä kirkossa ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa sekä monien yksilöiden ja perheiden elämässä. Se on tärkeä historiallinen käännekohta, joka on nyt arkista todellisuutta. Tänä päivänä Suomi on moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa. Sata vuotta sitten saavutettu vapaus on nyt jokaisen ajattelun vapautta.  

Uskonnonvapauden juhlavuonna vietetään monia tapahtumia 

Juhlavuoden avausseminaari järjestetään Eduskunnan pikkuparlamentin kansalaisinfossa 26.1. 2023 klo 12. Sen avaa eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä, USKOT-foorumi ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Seminaaria voi seurata myös striimin kautta. Lisää tapahtumia kootaan juhlavuoden sivustolle. 

Uskonnonvapauden juhlavuosi näkyy myös opetus- ja kasvatusalan EDUCA-tapahtumassa, jossa kansanedustajat Eveliina Heinäluoma (SDP), Mikko Kinnunen (Kesk), Sari Multala (Kok) ja Mika Niikko (PS) keskustelevat siitä, miten lasten ja nuorten uskonnonvapaus toteutuu Suomessa. Keskustelu järjestetään lauantaina 28.1. klo 14.45–15.30 Helsingin Messukeskuksessa. 

Juhlavuoden tapahtumia tekevät yhdessä Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, USKOT-foorumi ry ja eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Vuoden varrella järjestettäviin tapahtumiin halutaan kutsua mukaan myös uskonnottomien eturyhmiä ja uskontokuntiin kuulumattomia.  

Lisätietoja: Jarmo Kokkonen, johtaja, Jumalanpalvelus ja kasvatus, Kirkkohallitus, jarmo.kokkonen@evl.fi, p. 050 594 1316